Ehjä

Olen viime aikoina alkanut pohtimaan sitä, miten kova tarve itsellä on ollut ’korjata’ itseäni. Olen kuitenkin ehjä, vaikka olisikin arpia. Ymmärrän tuntemuksen ”olen rikki” ja sana kuvastaakin sitä hienosti, mutta eikö se ole aika rajaava uskomus? Eikö se herätä mukaansa puutteellisuutta tai muita kielteisempiä tunteita? Eikö kyse ole kuitenkin loppupeleissä omista ajatuksista tuntemuksineen?

Mikä sai minut kokemaan tarpeen korjaamiseen? Mitä se on? Pelkoa? Puutteellisuutta? Illuusiota? Tulevaisuuden maalaamista? Kohtaamattomuutta? Varmasti osin kaikkia näistä, mutta ehkä eniten kuitenkin sitä, että olen vain jäänyt ikään kuin riippuvaiseksi alituiseen korjaamiseen. Ei tässä tokikaan valmiita olla ja tuskin koskaan sellaisiksi tullaankaan, mutta ehjä olen. Siitä olen varma. Vaikka lapsuuteni oli mitä oli ja vaikka olenkin kokenut elämässäni isoja kolhuja. Silti. Olen ehjä, vaikken olekaan täydellinen. Sen sijaan, että olisi rikki, kyse on enemmänkin siitä, että ruokkii itseään siihen resonoivilla ajatuksilla ja tuntemuksilla. Jos jatkuvasti miettii, että itsessään on kohta, joka pitää täyttää, niin keskittyy sen täyttämiseen, sen sijaan, että eläisi tässä hetkessä luottaen tekevän itselleen oikein ja sallien muutoksen.

Tämä ajatus tuli itseasiassa Maria Nordinin Eroonoireista.fi -verkkokurssin aikana hyvinkin vahvasti esiin. Kurssilla on minulle jo entuudestaan tuttuja harjoitteita ja Maria puhuu useista sellaisista henkilöistä käytäntöineen, joihin olen itsekin perehtynyt. Ja vaikka olen kouluttautunut mentaalivalmennuksen parissa ja opiskellut, että tehnyt jo paljon vastaavia harjoituksia, niin koen nyt olevani valmis syvällisempään ymmärrykseen; yksinkertaisuuteen ja irtipäästöön. Aikaisemmin olen lähtenyt vahvistamaan menneisyyteni tarinaa, sillä olen katsonut asioita eri näkökulmasta – siksi koen, että mistään aikaisemmasta tekemästäni tai luulemastani ole ollut haittaa, vaan päinvastoin: olen oppinut itsestäni ja maailmasta ympärilläni jatkuvasti enemmän, kuorinut sipulia. Kuten nyt olen ymmärtänyt ajatusmallini tässä, eli siis sen, että lähden peilaamaan mennyttä, kun kyse on vahvistaa tässä hetkessä uutta. Vertailu, arvostelu ja syyllistäminen ovat olleet matkassani, sillä en ole ymmärtänyt miten vahvasti olen katsonut niiden kautta asioita, ”minun pitäisi / en osaa / olen viallinen, koska..”. Olen tuntenut syyllisyyttä omasta keskeneräisyydestä, vaatinut liian nopeaan muutoksia itseltäni sekä pyrkinyt sivuuttamaan asioita pikaratkaisuin tai jäämällä niihin liioin kiinni. Matka siis voi olla hitaammanpuoleista, vaikkakin muutoksia voi tosissaan tapahtua nopeaankin. Ajan ei sinällään pitäisi olla ratkaisevassa asemassa, sillä kysehän on koko loppu elämästä.

Marian kurssilla fokus on uudessa, kantavassa. Maria kutsuu egoa sisäiseksi suojelijaksi, mikä mielestäni toimii oikein hyvin – sillä monesti ego saa suotta isot haukut. Kaikessa puolensa. Kurssin aikana olen saanut upeita oivalluksia, tullut suuremmin tietoiseksi pään sisäisestä puheestani ja erityisesti oman tarinani jatkuvasta jauhamisesta. Olen jossain vaiheessa, kaiketi jo lapsesta, oppinut elämään selviytymismoodissa ja huomaan kantavani sitä edelleen vahvasti mukanani. Esimerkiksi tuossa taannoin puhuttiin Jukan kanssa raha-asioista, nyt kun rahaa on tosiaan sidottu moneen eri projektiin niin sitä on vähemmän käytettävissä. En huomannut että reagoin menneeni kautta, jolloin kun äitini puhui ettei rahaa ole, niin se tarkoitti kirjaimellisesti sitä. Sitten mietittiin, että miten tästä selvitään. Stressi alkoi viriämään kehossani ja aloin miettimään keinoja vähentää omia kulujani ja tehdä lisää työtä.. Hyppäsin siis menneeseeni ja sain selviytymismoodin vahvasti mukaani. Kurssin harjoitteet auttoivat heräämään asiaan ja otinkin asian puheeksi Jukan kanssa. Tosissaan tilanne on täysin eri, mitä se oli silloin yksinhuoltajaäitini kanssa, mutta tunnemuistoni oli niin vahva, etten kerennyt sitä edes kyseenalaistamaan.

Monesti voi olla vaikea hyväksyä sitä, että voima muutoksiin piilee itsessään. Toisinaan jumahdetaan turvaan fiksoituneeseen asenteeseen – kielletään itseltään mahdollisuudet muuttua, oppia ja kehittyä. Sisäinen suojelija saattaa suojella hieman liikaa ja sokaista meitä. Ja toisinaan koen, että on luotu sellainen uskomus, että muuttuakseen tarvitsee tehdä mielettömästi työtä monin eri tavoin ja että muutos ei lähtisi itsestään, vaan sen saa aikaan auktoriteetti. Taustalle saattaa syttyä sisäinen suojelija todella vahvasti häiritsemään sekä erilaiset rajoittavat uskomukset. Toki jos elää pelossa ja epävarmuudessa, niin nämä voivat pelottaa ja tuoda erilaisia olotiloja mukanaan, mutta loppupeleissä nämä ovat asioita, jotka saavat olla mukana, kunhan niille ei tarjota rattia, vaan antaa niiden istua takapenkillä.

Uskomusten voima

Oletko koskaan pysähtynyt tarkkailemaan uskomuksiasi? Oletko tietoinen, millaiset uskomukset vaikuttavat sinuun vahvimmiten? Tiedätkö oikeastaan, mitä uskomukset edes ovat?

Uskomukset
ovat kuin valheita, jotka riittävän usein kerrottuna ovat muuttuneet todeksi. Vastaavaksi, kun näyttelee, leikkii tai teeskentelee jotain tavoittelemaansa käyttäytymismuotoa tai tuntemistapaa riittävän hyvin, voi huomata sen muuttuneen taidoksi tai ominaisuudeksi. Uskomuksia on niin positiivisia, neutraaleja kuin rajoittavia, tässä artikkelissa puhun pääsääntöisesti jälkimmäisistä. Uskomus voi syntyä aivan pienestä asiasta, joka jää eloon itselleen kerrottuun tarinaan. Monesti uskomuksia kuulee näissä sanoissa ”aina, kaikki, ei koskaan, ei kukaan, muut, pitää..”. Kuulen myös paljon työssäni identiteettiin liittyviä rajoittavia uskomuksia: ”minä olen kuin rautakanki”, ”meillä on perheessä tätä lihavuutta”, ”me ollaan tällaisia kömpelöitä”.

Uskomuksissa on voimaa
Uskomukset ovat iso osa maailmankatsomustamme. Useimmissa tapauksissa meidän uskomuksemme ovat isoimpia vaikuttajia. Jos minulla on uskomus siitä, etten pysty tekemään jotain ja olen vuosien ajan vahvistanut tätä uskomusta ajatuksin, tuntein ja teoin, niin uskomus ymmärrettävästi vaikuttaa minuun hyvin vahvasti. Joskus voi olla hyvinkin haastavaa huomata omia uskomuksiaan ja ymmärtää, etteivät ne ole tosia. Toisinaan uskomuksen saattaa laittaa aluille joku muu, esimerkiksi lääkäri. Tällöin uskomukseen yleensä liittyy epävarmuutta ja pelkoa: ”lääkärini sanoi, että polveni on melkein irti, siksi en voi liikkua” (=huom. ihmisillä on värikäs mielikuvitus ja sitä värikkäämpi, mitä voimakkaampia tunteita saadaan mukaan!). Hyvinvointialalla saankin olla tarkka omista sanomisistani ja siitä, ettei tule isompia väärinymmärryksiä sanojen ymmärryksen suhteen – tarkoitukseni on tuoda asiakkailleni esille se, että jokainen meistä pystyy itse vaikuttamaan omaan olotilaansa, minä ammattilaisena teen osani, mutten ole auktoriteetti. Ihmisen tulee itse panostaa omaan itsetuntemukseensa ja kyky tunnistaa omia uskomuksiaan on tärkeä osa sitä. Työssäni, jos asiakas kantaa mukanaan rajoittavia uskomuksia, eikä pääse availemaan niitä, voivat ne vaikuttaa yhteistyömme edistymiseen. Siksi valmennustyöni on paljolti myös mentaalivalmennusta. Toki jo ympäristö itse voi auttaa asiakasta muuttumaan ja näin usein tapahtuukin, sillä hän käyttäytyy ja toimii eritavoin uskomukseensa nähden.

Miten ruokit rajoittavia uskomuksiasi?
Olen tehnyt muutamia isompia päätöksiä tässä ja todella saanut niistä lisää energiaa ja iloa elämääni. Samalla olen huomannut, miten aiheisiin liittyen rajoittavia uskomuksia on noussut pintaan. Olen tutustunut näihin uskomuksiin ja tarkkaillut niitä. Tutustuminen on auttanut siihen, että kykenen ymmärtämään niiden valheellisuuden ja kuulla niiden mahdolliset viestit. En katso rajoittavia uskomuksiakaan mustavalkoisesti, vaan enemmänkin niin, että nekin ovat hyvällä asialla, kunhan niitä ei ruokita liikaa. On hyvä muistaa, että ajattelu pitää aivoissa vireänä hermotoimintoja, joilla on fysiologiset seuraukset. Tämän saman voisin tuoda esiin näin: kun toistan kyykkyä tarpeeksi usein, vahvistuu taitoni kyykätä, sekä mm. lihakset, mitkä siihen osallistuvat. Aivan samoin tapahtuu uskomustemme, ajatustemme sekä tunteidemme kanssa. Vahvistamme niiden avulla minäkuvaamme, identiteettiämme, itsellemme kertomaa tarinaa. Mitä enemmän ruokimme tietyin tavoin uskomuksiamme, ajatuksiamme ja tunteitamme, sen vahvemmaksi ne käyvät. Jos liitän siihen vielä puheen, kirjoituksen ja käytöksen, niin johan on vahvaa tavaraa. Siinä vaiheessa todella elämme oman rajoittavan uskomuksemme kautta ja se varmasti näkyy jo ulkopuolelle.

Rajoittavien uskomusten kohtaaminen sekä muuttaminen
Rajoittavia uskomuksia pystyy muuttamaan, eikä sen tarvitse olla kovin pitkäkään prosessi. Prosessi saattaa kipeytyä syvemmälle mentäessä, mutta sekin on ohimenevää. Tärkeää on sitoutua prosessiin. Alkuun tarvitaan pysähtymistä, jotta pystymme todella huomaamaan omia rajoittavia uskomuksiamme itsestämme irrallisina. Samoin miten tunteita tarkkailessamme, tarkkailemme niitä itsestämme etäällä ja tiedostamme, etteivät ne ole yhtä kuin minä. Kun tämä alkaa helpottumaan, pystymme huomaamaan uskomusten hereillä olon helpommin ja reagoimaan niihin vähemmän. Tosin prosessiin menee oma aikansa. Joskus oivallukset tulevat vasta jälkeenpäin, mutta niitä voi korjata silloinkin. Tämä aika saattaa olla myös epävarmaa aikaa, sillä rajoittavatkin uskomukset tuovat turvaa ja aikomukset irrottautua niistä saattavat tuoda alkuun turvattomuuden tunnetta, epävarmuutta, ahdistusta ja pelkoja. Nämä ovat ohimeneviä ja joskus saattavat hetkellisesti nostattaa uskomusten voimaa entisestään. Ja vaikka tuntuisi, että prosessin kanssa tulisi takapakkia, niin se ei ole sitä. Tässä vaiheessa ego useimmiten nostattaa myös päätään ja siksi on tärkeää tarjota itselleen tueksi sellaisia hetkiä, joissa voi olla aivan rauhassa ja tarkkailla kaikkea tätä itsestään etäämmältä. Kirjoittaa asioita ylös, puhua, hengittää, rentoutua ja selkeyttää sitä, mitä oikeasti haluaa, mitä tavoittelee. Mitä niin kauheaa voisi tapahtua, ilman rajoittavaa uskomustani?

Harjoite (laatinut Hanna Härkönen):
1. Anna mielenvirran tuoda ylös sinua rajoittavia uskomuksia ja kirjoita ne ylös.
2. Valitse nyt 1-3 eniten rajoittavaa uskomusta isompaan tarkkailuun.
3. Voit antaa näistä jokaiselle vielä oman erillisen nimen, jolle lähdet nyt ikään kuin rakentamaan roolihahmoa sisältöineen.
4. Ota uskomus kerrallaan tarkkailuun. Pureudu siihen oikein kunnolla, ikään kuin asettuisit uskomuksen roolihahmon sisään.
5:
A)
Miten uskomus ajattelee? Mitä ajatuksia se nostattaa pintaan? Miten puhut silloin, kun uskomus on ’päällä’? Mitä sanoja suosit?
B) Miten uskomus tuntee? Mitä tunteita se nostattaa sinussa pintaan? Mitä tunteita se suosii?
C) Miten uskomus saa sinut toimimaan? Mitä teet silloin, kun katsot asioita uskomuksen kautta? Vertailetko? Arvosteletko? Luovutatko? Pärjäätkö huonommin? Minkälainen asentosi on silloin?
D) Miten uskomus liikkuu?
E) Syttyykö uskomus tietyissä paikoissa? Tiettyjen henkilöiden kanssa? Tiettyinä hetkinä?

=> Vastaa niin isosti ja pitkästi kuin vain haluat. Voit myös piirtää / maalata / liikkua, mikä vain tuntuu itselleen sopivalta. Samalla voit nähdä tämän rajoittavan uskomuksen roolihahmon ja pystyt irroittamaan se itsestäsi ja huomaamaan, miten se sinuun vaikuttaa. Toki toiston kautta vahvistaen! Voit myös kysyä uskomukselta, että milloin se on tullut luoksesi ensimmäisen kerran ja mikä sen viesti on. Voit myös kysyä, että tarvitsetko sitä enää.

Go wild! ❤

HANNA



Syyllisyyden painava taakka

Tunnetyöskentelyä voisi kuvata sipulin kuorinnalla: kun ollaan saatu yksi kuori kuorittua tietoisuuteen, kohdattua se ja vapautettu siinä ollutta energiaa, pian kohdataan uusi kuori, joka saattaakin tuntua taantumukselta. Kerroksia saattaa olla useita ja kuorinnalla päästään lähemmäs sellaisia asioita, joita on painettu syvemmälle piiloon.

Olen nuoresta asti kokenut tärkeäksi kasvaa henkisesti ja oppia tunnetaitoja. Niin paljon kipua, kärsimystä, häpeää, syyllisyyttä kuin kieltämistäkin nähtyäni ja koettuani, päätin, etten itse halua olla liion omien tunteideni vanki (ja kyllä, nämä ovat päätöksiä!). Haluan tuoda iloa, sallivuutta ja naurua elämään. Tiedän miltä tuntuu elää toisen tunnekoukkujen värittämää arkea ja tiedän, että se on kaikkea muuta kuin terve ympäristö. Ympäristö, missä tulee hiiskua ja hiipiä, jottei vaan tee omalla olemassa olollaan mitään ikävää toiselle. Lapsi kuin aikuinenkin oppii kasvattamaan herkät tuntosarvet ja toimimaan kameleontin tavoin vältellääkseen räjähdyksiä. Kun koti on välistä kuin sotatanner, haluaa välttyä suuremmilta taisteluilta, jotta olisi edes näennäisesti rauhallista, vaikka rauhattomuus on porautunut jo syvälle ytimeen. Tiedän myös senkin, että ihminen pystyy muuttumaan, vaikka olisi kokenut kaikenlaista menneessään. Mutta on vaikea muuttua, jos ei pysty hyväksymään menneitään ja kokee tarvetta jatkuvaan syyttämiseen, uhriutumiseen ja vihamielisyyteen. On vaikea muuttua, jos ruokkii edelleen tunnekoukkujaan ja pyrkii vain näennäisiin muutoksiin.

Vastuu elämästäni on minulla. Saan jäädä kiinni omiin tunnekoukkuihini ja tarinoihini, jottei minun tarvitse kohdata asioita, joita olen piilottanut syvälle sisimpääni. Tämä ei ole kuitenkaan itselleni valinta, sillä en halua lisätä tuskaa tähän maailmaan ja haluan nauttia elämästä kaikkine väreineen. Olen opetellut kohtaamaan kipeitä asioita ja vähitellen oppinut, että ne kohdatessaan niiden ote kevenee. Välistä kuitenkin jään jumiin, enkä uskalla päästää irti, sillä en tiedä miten olla kyseisen tunteen aiheuttamaa hormonaalista tilaa, fysiologista riippuvuutta. Onhan sitä rakennettu vahvasti jo omaan identiteettiin ”tällainen minä olen”. Tähän olen huomannut kaksi erittäin hyvää ystävää, joskin välillä on vaikea päästää heitä kylään, sillä riippuvuus tuo myös mielihyvää: tietoisuus sekä anteeksianto. Mitä vahvempi fysiologinen riippuvuus tunteeseen on, sen kauemmin kestää, että maltan pysähtyä kyseisen olotilan äärelle, sallia ja hyväksyä asiat niin miten ne ovat. Mutta mitä useammin toistan kohtaamista, sen haaleammaksi riippuvuus muuttuu.

Viime aikoina olen kuorinut sipulia oikein kunnolla, se on kirvoittanut kyynelet silmiin ja tuonut eteen syvempiä kuoria. Sellaisia kohdattavia joita en ole osannut aikaisemmin edes ottaa huomioon. Huomaankin, että monien kielteisten tunteiden taustalla onkin jokin paljon vahvempi, hahmottomampi ja vanhempi tunne; itseni syyttäminen. Itseni syyttäminen on saanut syntynsä mm. siitä, että olen lapsesta oppinut toimimaan niin, miten muut tahtoo, jotta vältyttäisiin edellä mainituilta taisteluilta. Jos olen jotenkin saanut räjähdyksiä aikaan, olen ottanut tueksi syyttämiseni, jotta parantaisin tapojani ja olisin rakastettavampi ja miellyttävämpi. Olen oppinut muuttamaan itseäni kauemmas itsestäni, jotta olisin hyväksyttävämpi muiden silmissä. Vertailu ja vaatimukset saattavat olla erittäin rajuja ja sitä kautta itse syytökset pääsevät pimentämään taivaani. On ollut vaikea ymmärtää tätä, sillä niitä ei ole kyennyt aikaisemmin selkeästi kuulemaan, vaikka ovatkin vaikuttaneet minuun hyvin vahvasti. Tämän oivalluksen myötä olen vapauttanut syylliisyyden energiaa. Minun ei tarvitse syyttää ketään mistään, vaan juurikin kohdata myötätunnolla, keskustella kyseisen tunteen kanssa ja ymmärtää, että se on kehittynyt alunperin suojellakseen minua. Jatkaa päivittäistä anteeksiantoharjoitusta, missä annan itselleni ja kenelle vaan mieleen nousee, anteeksi. Huomata kun tunne nousee pintaan ja kuulla sen muodostamat lauseet, kohdata, hyväksyä ja päästää irti. Ja kun toimin menneen kautta, korjaan tilanteen jälkeenpäin – aina ei tarvitse jaksaa, kunhan ei tietentahtoen tee itselleen tai toisille pahaa.

Tähän loppuun haluan kirjoittaa muutaman loistavan lainauksen lääkäri ja psykoterapeutti Tuulikki Saariston ’Taikasanat’ kirjasta:
”Tunteiden kokeminen ei kuitenkaan edellytä kärsimistä, jos suostumme pitämään niiden viestiä ystävän lähestymisyrityksenä. Kärsimistä koskeva kysymys kertoo itse asiassa siitä, että ihmiset sittenkin, kaikesta tiedosta huolimatta, toivovat voivansa vapautua tunteistaan ja jatkaa näennäisen helppoa elämää, jossa tunteet torjutaan tai kielletään. – Tämä tavoite on väärä. Ainoa terve tapa ’vapautua’ tunteesta on opetella neutraloimaan sen herättämä fyysinen reaktio mahdollisimman nopeasti.”

”Tunnekokemukset voivat työstämiskautena kuitenkin olla hyvin intensiivisiä ja voimakkaita, vaikka ne kestävätkin vain lyhyen aikaa. Miksi? Ehkä olemme pettyneitä siitä, ettei tunnetta ollutkaan ohitettu. Pettymystä on vaikeampaa sietää, jos juuri on alkanut uskoa pysyvään hyvään oloon. Työstettävät tunteethan ovat useimmiten kielteisiä, eikä niitä ole mukava kohdata. Juuri siksi yritimme alun alkaenkin torjua ne tai sitoa koukkuihin. Työskentelyn edetessä sisempiin ’sipulin kerrostumiin’ esiin pyrkivät tunteet tulevat sitä paitsi kauempaa menneisyydestä.”

”Kun luottamus elämän kantaviin voimiin aikaa myöten lisääntyy, koemme sen elämänilona ja hykerryttävänä riemuna. Huomaamme, ettei meidän tarvitse kulkea otsa rypyssä, vaikka arki haastaisikin elämään tosissaan, parhaamme yrittäen. Ohjaamme vähitellen yhä varmemmin käsin riippuliidintämme kohti elämäämme kannattelevia nosteita. ”

❤ HANNA

Sallimisen sietämätön keveys

Pystytkö sinä sallimaan sen mikä on, silloin kun on? Sallia niin, että todella sallit sen sijaan, että ”sallit” ja erilaiset tunteet viriää edelleen pinnalla, tehden sinusta kaltaisensa? Minä en pysty siihen aina, varsinkin jos pinnalle nousseet tunteet ovat sellaisia, jotka liittyvät vahvasti siihen tarinaan, mitä olen itselleni useamman vuoden ajan sepittänyt. Silloin salliminen on haasteellisempaa, sillä ego haluaa uskotella minun olevan yhtä kuin tunteeni ja näin ollen objektiivisempi tarkkailu välistä hankaloituu. Olen kuitenkin huomannut mitä monesti teen, jos en aidosti salli hetkeä: teen vastoin sitä olotilaa, mikä oikeasti on. Jos olen väsynyt, yritän piristää itseäni monin eri tavoin, sen sijaan, että sallin itseni olevan väsynyt (milloin olo oikeasti helpottuisi). Pyrin suorittamaan väsymystä pois, saaden aikaan vaan stressiä ja huonoa oloa. Ajatella, sen sijaan, että sallin väsymyksen ja annan itseni olla, niin alan kuluttamaan energiaa sen pois saamiseen. Mutta eikö vastaavaa näe monessa muussakin? Kun ihminen haluaa laihduttaa, niin tehdään samaan aikaan liikaa muutoksia ja pyritään saamaan kaikki heti, sen sijaan, että sallittaisiin lähtökohta ja edettäisiin itselleen armollisesti. Tai kun ihminen haluaa päästä hyvään kuntoon aloitetaan kuntoilu sellaisella määrällä liikuntaa, mitä moni aktiiviliikkujakaan tee.

Mielestäni osa meistä pitää liian hoppua ymmärryksen ja edistymisen suhteen – tai ehkä kaiketi siihen hieman painostetaankin mm. liian tiukkojen aikataulujen kanssa. On tärkeää antaa itselleen aikaa sisäistää, reflektoida ja katsoa eri näkökulmista. Tähän hyvä esimerkki on käsilläseisonta: moni olettaa, että sen voi oppia hetkessä ja että kun kykenee kerran seisomaan vapaassa seisonnassa, niin taito on opittu – näinhän se ei ole. Kuka sanoo, että tulisi heti osata ja tietää kaikki? Vaikka kuinka kouluttaudumme ei se tee meistä sitä miksi me kouluttaudumme – emme ole yhtä kuin määritelmämme, vaikka useasti niin käyttäydymmekin. Se, että ei opi jotain asiaa hetkessä kertoo juurikin harjoittelun, säännöllisyyden ja sitoutumisen tärkeydestä, ei siitä että olisi huono tai tyhmä. Miksi se olisi heikkous jos ei tiedä? Eikö täällä eletä siksi että opitaan ja jokainen omalla ajallaan, vaikka kuinka olisi opetussuunnitelmaan kirjattu? Miksi kaikkien tulisi olla guruja ollakseen hyviä? Miksi on kiire olla ”valmis” tai antaa edes sellainen kuva kenellekkään? Miksi on kiire saada vuosien työ viikossa valmiiksi? Olen kohdannut rajoittavia uskomuksiani siitä, että minun on tehtävä tai oltava jotakin, jotta olen hyväksyttävä, ja voin sanoa, että näiden kohtaaminen on auttanut sallimisessa. Uskomuksissa on paljon voimaa, mutta uskomukset eivät ole tosia. Koen, että on tärkeää sallia se missä nyt on kyseisen asian kanssa, jotta kykenee havainnoimaan laajemmin ja olemaan hyvällä tavalla nöyrä opintiellä.

Nyt kun sallimisesta puhutaan, hieman nolona myönnän, että olen välistä kipuillut sen sallimisen suhteen, että nautin enemmän maaseudulla asumisesta, kuin arvokkaassa Kauniaisissa. Eikö se ole se, mitä meidän uskotellaan tarvitsevan ollaksemme onnellisia; iso talo miljöössä, missä kaikki on aivan nenäsi edessä?Sellaisen kuvan olen jostain saanut, mutten ole koskaan perustanut niinkään kuorrutuksen päälle, sisin on ollut aina minulle tärkeämpi. Onhan nää aika pöhköjä juttuja ja vaikka kauniainenkin on rauhallinen paikka, silti asun mieluummin täällä. Enkä meinaa, että siellä asuminen tarkottaisi yhtään mitään, vaan sitä, että myöntää itselleen että viihtyy oikeasti aivan toisaalla – eikä tarvitse vihata toista paikkaa tai mitään muutakaan, sallii oman valintansa. Voi olla, että jossain vaiheessa on aika palata kotiseudulle, mutta nyt on nyt. Asuminen muutaman tunnin ajomatkan päästä kotiseudusta ei muuta minua kuitenkaan mitenkään – tosin täällä on ollut helpompaa kohdata itseään ja kuunnella omaa ääntä, joten ehkä se sittenkin muuttaa!

Sallivuus antaa tilaa sille, mikä nyt on. On helppoa jäädä jumiin ’pitäisi’ -lauseisiin, sekä kaikenlaisiin vertauskuviin, mutta itselleen totuudellinen elämä, itsensä kohtaaminen, on hyvin maadoittavaa. Se ei ole se kaikkein helpoin tie kulkea, mutta idea ei olekaan helppoudessa, vaikka vähitellen kyseisillä asioilla saadaankin helpotusta elämään. Emme voi olla vielä edellä, jos olemme edelleen takertuneita siihen, mikä takana on. Kun sallitaan, tutustutaan itseen, vahvistetaan itseluottamusta sekä helpotetaan irti päästöä. Sallimisen avulla hyväksyminen helpottuu ja itsensä arvostaminen saa sijaa. Kuljetaan luottamuksen kera, sen sijaan, että juostaisiin pää kolmantena jalkana jatkuvasti päin vastavirtaa. Elämä helpottuu, kun ei tarvitse juosta itseään itseltään karkuun ja kun kohtaa itsensä, niin vähitellen huomaa, miten hieno ihminen onkaan ja miten itse voi vaikuttaa oman elämänsä kulkuun ja siihen, miten asiat itsessään vaikuttaa.

PS. Kun sallimme asiat aidosti itsellemme, opimme olemaan sallimatta sellaisia asioita, mitkä ovat väärin meitä tai muita kohtaan.

❤ HANNA

Kuka saa minut muuttumaan?

Minulla ei ole valtuuksia muuttaa ketään muuta kuin itseni. Vaikka minulla olisi miljoona erilaista työkalua ja tuhannen kirjan verran tietoa päässä, silti. Ja vaikka voisin intuitiivisesti tuntea, että jokin olisi toiselle todella hyväksi. Harteilla ei lepää vastuu kenestäkään muusta, kuin itsestäni. Tästä syystä, tehtäväni ei ole muuttaa ketään, vaan olla tuki muutosten matkalla. Tienviitoittaja, kyseenalaistaja, objektiivinen henkilö.

Olen oppinut paljon viime aikoina, kasvanut. Olen ymmärtänyt ammattirooliani selkeämmin; mikä kuuluu minulle ja mikä ei. Aikaisemmin olen saattanut ottaa asiakkaani asiat omille harteilleni, kokenut, että minun tulee ”pelastaa” asiakas, tai muuten olen huono. En ole kyennyt selkeästi rajaamaan toisen tunteita omistani. En kuitenkaan syyllistä aikaisempia toimiani, olen tehnyt parhaani siitä paikasta, missä olen ollut. Siksi itsensä kehittäminen ja kasvu ovatkin upeita asioita, vaikka kivuliaita olisivatkin. On mahtavaa tutustua itseen, oppia havaitsemaan omia totuttuja kaavoja ja kyseenalaistaa niitä, näin ollen kykenee harjoittelemaan uuden tavan toimia. Tietoisuus, jälleen kerran, on ollut äärettömän tärkeä apuri. On muuten ihanaa olla syyllistämättä itseään siitä, mitä on aikaisemmin tehnyt! Tämä on ollut yksi sudenkuoppani aikaisemmin: kun olen halunnut muuttua, niin olen verrannut aikaisempaa tyyliäni tehdä jotakin ja syyllistänyt itseäni siitä, että olen ollut toiminut tietyllä tavalla, tai tiennyt mm. kaikkea – sen sijaan, että ymmärtäisin toimiani ja hyväksyisin oman keskeneräisyyteni. Olen siis muutoksissani pyrkinyt täyttämään uusia ”pitäisi” kohtia, sen sijaan, että olisin hyväksynyt sen paikan, missä olen. En siis ole katsonut hetkeä silmiin, vaan täyttänyt sen huteralla täytteellä, tilalla missä ei olla missään, paitsi jossain, missä on hyvä sellaisena, kuin olettaa.

En voi auttaa asiakkaitani, ystäviäni tai ketään muutakaan tekemään muutoksia itsessään, elleivät he ole valmiita oman kasvunsa kanssa – elleivät he ole valmiita ottamaan apua vastaan. Jos toinen ei ole valmis hyväksymään sitä tilaa, missä kyseisellä hetkellä on, niin matkasta tulee tarpeettoman takkuinen. Näissä hommissa kun voi olla aika monta tasoa. Emme voi pakottaa kehoamme muokkaantumaan nopeampaa, miten se muokkaantuu. Emme voi pakottaa itseämme loputtomiin toimimaan jotenkin, miten emme oikeasti toimi. Asioita ei voi vain sivuuttaa ja unohtaa, ne tulevat esiin tavalla tai toisella. Kehomme on viisas, se kyllä viestii meille milloin on aika pysähtyä ja tehdä muutoksia polullaan. Mielemme, egomme, tykkää jäädä kiinni asioihin, pidättäytyä tutussa ja turvallisessa – vaikka se olisi juuri se, mikä aiheuttaa eniten kipua elämäämme. Kyse onkin sisäisestä työstä, mitä ei pysty toisen puolesta tekemään. Muutokset ymmärrettävästi pelottaa ja tuntuvat vaivalloisilta, mutta samasta saa samaa ja se voi olla se, mikä tulehduttaa. Ajatella, ajattelemme useita tuhansia ajatuksia päivittäin, minkä verran niistä on itseään rajoittavia, kielteisiä, haukkuvia? Minkälaisia ajatuksia on oppinut vahvistamaan? Millä tunteilla tykkää omaa soppaansa maustaa? Ovatko ne tosia? Mistä voit olla varma? Haluatko, että ne ovat? Kuka saa sinussa muutokset aikaan? Kenellä on siihen valta?

Olemme kaikki samalla tasolla, kukaan ei ole toistaan ylempänä. Elämä ei ole aina (koskaan) täydellistä instagram elämää. Mihin vertaamme? Miten määrittelemme? Tuleeko jokaisen kasvun ja kehityksen polun näyttää samalta? Ei. Tuleeko minun seurata jotain tiettyä metodia, että kehittyisin ihmisenä? Ei. Jostain syystä koen tällä hetkellä, että tärkeintä on antaa itselleen anteeksi. Antaa anteeksi, jotta saa tilaa omiin tunnekoukkuihin, uskomuksiin sekä tottumuksiin. Antaa anteeksi sellaisille, jotka tulevat mieleen anteeksi annon hetkellä. Sallia ja hyväksyä paikka missä on, tuntea mitä tuntee. Sitoutua siihen, mikä on tärkeää, tiedostaa ja tarkkailla. Olen yrittänyt muuttua monta kertaa sellaiseksi, mikä ei ole aidosti minua. Olen inspiroitunut jostain ja ollut matkalla tunteiden siivittämänä. Jossain vaiheessa matka on kuitenkin tössähtänyt siihen, ettei se tunnu omalta. Sitten on jälleen kerran päässyt syyttämään ja moittimaan itseään, kun ”koskaan ei onnistu missään”, ”en ole niin kuin muut”. Kaikki tunteet ovat ehdottomasti tärkeitä, mutta toisiin jäämme ikään kuin koukkuun ja nämä koukut saavat aivan liikaa valtaa maalatessaan elämämme maisemia. Anteeksianto tuo esiin sellaista, mitä on piilotellut pitkään. Se ravisuttelee, mutta samalla se siivoaa roinaa pois autenttisuuden tieltä. Voisiko olla niin, että minussa on jo kaikki se, eikä niin, että kaikki se on itseni ulkopuolella? Oma matkani on tärkeä, ainutlaatuinen ja juuri sellainen kuin se on.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on 55638499_10157222717637958_1350556391827308544_n.jpg

Annan yhden omakohtaisen vinkin: jos haluat muutoksia, tule tietoisemmaksi omista ajatuksistasi sekä tunteistasi, joita koet päivittäin. Tutustu itseesi. Ota tilaa tunteisiisi, antamalla itsellesi anteeksi, sen enempää analysoimatta, mitä annat anteeksi. Tutustu niihin vahvimmiten vaikuttaviin tunteisiin – mikä niiden viesti on? Mieli hölöttää jatkuvasti, tutki ja tutustu. Varmasti löydät paljon sellaista vanhaa, minkä saa jo jättää. Ja varmasti löydät omaa kaunista herkkyyttäsi, jonka saat antaa loistaa.

❤ HANNA
PS. Se, että työstää vastaavia asioita, sallii juurikin sen, että on keskeneräinen ja välillä toimii vanhan kaavan mukaan. Mutta työstäessä näitä sitoutuneesti, palkitsee työ sillä, että tietoisuus kasvaa h-hetkellä, jolloin sinulle ilmentyy erilaisia vaihtoehtoja toisin tekemiseen. Kaikki tapahtuu ajallaan! Ja useimmiten polua on turha verrata muiden vastaaviin polkuihimme, olemmehan me jokainen ainutlaatuisia – tutustutaan siis itseemme ja tehdään omalla tavalla oma kasvumme!

Itsensä kohtaamisia

”Hanna, sä olet vielä nuori, mutta olet jo pitkällä itsesi työstämisen kanssa. Monet eivät herää näihin asioihin koskaan. Sinulla on valtavasti voimavaroja.”

Istun autossa. Ulkona sataa ja lämpötila näyttää +4, helmikuussa? Sää on harmaa ja innoton. Laitan Eminemin ’Beautiful’ -kappaleen soimaan ja starttaan auton. Kuuntelen välillä räppiä ja Eminemillä on ihan hienoja, mutta erittäin aggressiivisia sanoituksia – tai pitäisikö sanoa, että erittäin tunnollisia ja välistä tukahdettuja. Kun olin lukiossa kuuntelin paljon angstista suomiräppiä ja aloin noteeraamaan, miten se musiikki sai muutoksia olotilassani; sitä alaspäin painaen. Samaistuin liikaa sanoihin, korostin tuntemuksiani ja uhriuduin entisestään. On toki ymmärrettävää, että teini-ikään kuuluu erilaista kipuilua, mutta onneksi tajusin jättää liian raskaat musiikit silloin pois. Nykyään pystyn musiikin avulla kohtaamaan tunteitani ja antamaan niitä anteeksi, unohtamatta kaikkia musiikin positiivisia puolia. Toisen sanoitukset tuo tukea ja turvaa, sen sijaan, että katkeroituisin entisestään. Musiikkimakuni on hyvin laaja, olen pienestä asti suosinut suurimmaksi osaksi 60-80 lukujen soft rock /rock bändejä sekä klassista. Nykyään en kuluta musiikkia niin massiivisesti, vaan olen oppinut hitusen enemmän kuulemaan hiljaisuuden kauneutta. Siis vain hitusen, sillä mieleni tykkää jupista, mitä milloinkin (sehän on tosin mielen luonnettakin). Eminemin Beautiful -kappaleessa on jotain samaistumisen varaa; hän puhuu siinä eri rooleista ja jokaisen omasta kasvunmatkasta. Se antaa minulle tilaa olla keskeneräinen ja paneutua tähän tärkeään hetkeen matkallani.

Saavun NLP -kouluttajani, Jaana Hautalan, pihaan. Olo on edelleen raskas, vaikkakin hieman tyynempi. Jaanan koti tuo mieleen NLP-koulutukset; niissä oli turvallista ja hyvä olla. Jaana tulee ovelle vastaan juuri sellaisena, kun Jaana on; täynnä läsnäoloa ja mystiikkaa. Jaana on sellainen henkilö, jonka ei tarvitse tehdä itsestään minkäänlaista numeroa ja silti hänet nähdään ja hiljennytään, kun hän alkaa puhumaan. Jaanalla on syvänruskeat silmät, joita helposti jää vain tuijottamaan, ne ovat itseasiassa osa sitä muistoa, mikä hänestä jää mukaan – isot, tumman ruskeat silmät, täynnä elämää ja viisautta. Heti kun astuin Jaanan kotiin, tajusin että siellä minun pitikin olla. Jokin selkeytyi jo heti sillä sekunnilla.

Jos totta puhutaan, en paljoa muista tästä kokemuksesta, mutta sen sijaan tunnen. Tunnen rauhaa ja koen tulleeni nähdyksi omana itsenäni, ilman maskia. Koen tulleeni kuulluksi ja ymmärretyksi. Jaana ei puhu turhaan täyttääkseen mitään, hän puhuu kyseiseen hetkeen kuuluvia asioita. Teimme kaksi harjoitusta, toisessa kohtasin sellaisen tunteen, mikä on ollut liimautuneena minuun ja kaventanut näkökenttääni. Se tunne on herättänyt muita ei-niin-hyviä tunteita ja näin lisännyt taakkaa. Harjoitus oli raskas, koin fyysistä pahaa oloa ja kun sain sen mielikuvissani ulos itsestäni edessäni olevalle penkille, en voinut sietää sen olemassaoloa. Se oli iljettävä irvikuva, vastenmielinen ja juuri sellainen, miltä se tuntuu; tarrautuva. Harjoitus oli todella ravisuttava ja sai myös kyynelet valumaan. Tätä tulee tehdä päivittäin, jotta todella saadaan muutoksia aikaan, niin mielessä että kehossa. Yksi kerta ei riitä. Ja sen sijaan, että lähtisin analysoimaan, niin tarkkailen. Toinen harjoitus oli ankkurointiharjoitus, jota olen tehnytkin jo aikaisemmin. Tällä kertaa minulle oli tämän murroksen myötä erittäin selkeää, mikä minulle on arvokasta ja tärkeää, mitä tarvitsen. Siksi koen, että saimme tästä harjoituksesta niin vahvan. Ankkurointiharjoituksella voi rakentaa itselleen ikään kuin ankkurin erilaisiin hetkiin elämässä. Niitä voi olla useita erilaisia eri tarkoitusperiin. Kun niitä vahvistaa päivittäin, niin saa yhteyden nopeammin ja pystyy vaikuttamaan vallitsevaan tunnetilaan. Hain ankkurointiharjoituksessa itselleni armollisuutta, rauhaa sekä iloa. Ja oli ihanaa, että vihdoin löysin ne asiat, jotka näitä asioita auttaa minulle tuomaan.

Puhuimme myös anteeksiannosta, itselleen. Se on ollut minulle vaikeaa, sillä en ole edes kyennyt ymmärtämään miten vaativa ja armoton olen ollut itselleni. Asiat ovat vain vaihtaneet maskia, mutta pysyneet yllä ajatuksissani, tunteissani ja toimintamalleissani. Kaikki lähtevät itsestä ja tällä itseni työstämisellä on isompi merkitys, kuin vain se, että on sujut itsensä kanssa. Olen viime aikoina ollut tulinen, kilpailuhenkinen, egoistinen ja kaiken kaikkiaan todella epävarma, että olen tullut siihen kohtaan polkua, missä on aika kohdata, kieltämisen ja kiirehtimisen sijaan. Tämä kaikki on auttanut minua näkemään itseäni etäämmältä ja kuulemaan selkeämmin asioita mielestäni. Ei kuitenkaan tarkoita sitä, että pyrkisin eroon mistään, vaan että kohtaan itseni aidosti ja opin tuntemaan itseäni syvemmin. Näin ollen opin käyttämään tulisuuttani, kilpailuhenkeä sekä egoakin itselleni tärkeisiin asioihin – eikä niin, että ne rikkoisivat tai antaisin niiden liioin määritellä minua.

Lähdin Jaanan luota rauhan sekä luottamuksen kera. Mielessäni oli selkeä visio ankkuristani. Hengitys kulki helpommin, kaikki näytti jälleen kirkkaammalta. Illan aikana oivalsin paljon lisää. Nukahdin rauhallisin mielin ja heräsin kauniiseen auringonnousuun. Aamulla tietoisuuteeni tulvi jälleen piilotettuja asioita, mutta kohtasin ne valon ja hyväksynnän kera. Piilotettuja asioitani, rakennettuja rooleja sekä maskeja. Sen sijaan, että syyllistäisin itseäni niistä, niin ymmärsin niiden tarkoitusperät; itseni suojelu. Samalla ymmärsin, etten enää ole ne, vaikka ne saavat edelleen olla minussa. En halua kuitenkaan luoda itselleni edistymisen kanssa paineita, vaan nyt kerrankin haluan elää kaikki nämä hetket ja sallia asioiden tulla ja mennä. Olla keskeneräinen, inhimillinen, antaa itselleni lupa olla välistä neuvoton ja kipuileva. Vaikka olen tällä alalla, en halua esittää, että minä voisin aina hyvin, vaikka olenkin kouluttautunut siihen ja tuohon. Ammatti on vain ammatti, ihmisyys on asia erikseen. Kirjoittaa voi, vaikka kuinka viisaasti ja täysijärkisesti, mutten pyri täyttämään minkään roolin vaatimuksia. Minun, eikä sinunkaan, pidä olla mitään tiettyä, jotta olisi oikeanlainen. Roolit ovat monesti hyvästä, mutta yrittäessä muuttaa itseään jonkinlaiseksi, jotta olisi hyväksyttävämpi, on jo lähtökohtaisesti tuomittu umpikujaan. Pitäessään liian kiirettä kasvun kanssa, saattaa helposti laittaa vain laastarin avohaavan päälle.

❤ HANNA

Autenttinen elämä

Murros. Kasvu. Kohtaaminen. Irti päästäminen.
Kuten olen aikaisemmin jo kertonut, viime syksy oli erityisen raskas. Se ei ollut raskas siksi, että muutimme, perustimme salin, tapahtui sitä ja tapahtui tätä, ei. Se oli raskas, sillä ego valtasi minut ja lähes tukahdutti minut epävarmuudella sekä pelolla. Vanhat ja ei-toimivat ajatus- sekä tunnemallit nousivat kaiken tämän myllerryksen myötä pintaan. Taannuin sekä koin, että silmiäni peitti tumma ja raskas verho.

En olisi syksyllä voinut uskoa, miten tärkeäksi kokemani kipu tulisikaan. Olin vailla juuriani, leijuin jossain maan ja taivaan välimaastossa, saamatta kunnollista otetta mistään. Samalla olin täytetty bensalla, mikä otti välistä kovastikkin yhteen sisäisen tuleni kanssa. Räjähdyksiä, kuumuutta, ylikierroksia. Olin kaukana siitä kuka olen, ollakseni sitä, mitä en ole. Pääni oli sokaisseet erilaiset vaatimukset, sekä erilaisiin rooleihin kurottaminen. Kaikki on kuitenkin hyvin, sillä näiden asioiden kohtaaminen, että läpi käyminen oli todella tärkeää ja tulee jatkossakin olemaan. Herääminen siihen kuka on ja mikä on tärkeää, on hyvin maadoittavaa, vaikkakin saattaa olla erittäin kivulias prosessi. Uskon, että tällaisia murroksen vaiheita tulee elämässä aika ajoin. Kun huomaa, että omat ajatus-, tunne-, ja reagointimallit ovat ne suurimmat kivun aiheuttajat, sekoittajat, tulee oivallus siitä, että näistä vapautuminen piilee myöskin itsessä. Kyse ei olekaan siitä, mitä ulkopuolella on, vaan sisäisestä maailmasta. Pitääkö minulle olla tärkeää jokin sellainen, mikä sopisi hyvin ammattirooliini? Ei tosissaankaan! Tuleeko minun tehdä työtäni jollain tietyllä tapaa, ollakseni hyväksyttävä, ”oikeanlainen”? Ei, vaan kyse on siitä, että luon itseäni yhteydessä itseeni – silloin olen itselleni hyväksyttävä, sillä teen asioita sydämestä ja näin ollen se huokuu ympärilleni varmuutena sekä mm. selkeytenä. Asiat ovat kunnossa itsensä kanssa, seison selkäni takana, vaikka joku ei kelpuuttaisikaan minua ja tyyliäni. Sekin on ok ja se, että se sattuu.

Olen ollut hyvin samaistunut omaan roolini hyvinvointialan ammattilaisena. Olen tehnyt itsestäni huonovointisen sillä. Olen pyrkinyt täyttämään itseni luomat suuret saappaat ja samaan aikaan kokenut olevani huijari. En ole halunnut huijata muita, vaan itseäni. Minulla on ollut halu olla jotain sellaista, mitä en ole, koska olen kieltänyt sitä, mitä olen. Nyt myös ymmärrän, miksi olen ärsyyntynyt tietynlaisista ihmisistä ja aiheista; ne ovat osuneet suoraan minuun, mutta kieltäessä asioita, kääntyy ne minulla helposti vihaksi. En kuitenkaan syyllistä itseäni, sillä tietyt roolit ovat auttaneet minua selviytymään. Nykyään haluan kuitenkin panostaa elämiseen jatkuvan selviytymisen sijaan. Olen ollut myös erityisen kova suorittaja ja todella paljastanut itseni siitä, että suorittaja minussa vaihtaa helposti vain maskia. On ollut iso työ kuulla mikä ääni on mitäkin, tarkkailla tunteita ja olla tietoinen. Se on verottanut paljon energiaa, mutta olen todella sitoutunut nyt omaan kasvuuni. Selviytymismoodi sekä suorittaminen ovat kuitenkin osa elämää, eikä tarkoitukseni ole päästä niistä irti, vaan oppia suhteuttamaan, tasapainottamaan.

Haluan esitellä itseni, tässä hetkessä. Olen Hanna, nainen, kihlattu, tytär, sisar, ystävä, auttaja, yrittäjä, ikuinen luonnonlapsi. Arvostan autenttisuutta, kiitollisuutta sekä Rakkautta. Tärkeäksi koen sisäisen työn, ihmisenä kasvun sekä aidon kohtaamisen. Nauru ja hauskuus ovat minulle elämänsuoloja, ilon ystäviä. Elämäni matkalla haluan luoda vahvan yhteyden luontoon, eläimiin sekä kanssa ihmisiin. Haluan oppia ja sallia, ymmärtää – kaikki sellaisetkin, mitkä olen ennen pyrkinyt kieltämään. Nähdä avoimin mielin, kirkkain silmin se kauneus, mikä meissä kaikissa ja kaikkialla on. Pysähtyä siihen missä olen ja hyväksyä se, mikä on. Sanon myös sen, että roolit ovat meille monesti myös hyvästä. Toisinaan on kuitenkin hyvä kohdata roolejaan, päästäen irti sellaisista, joita ei kannata enää ravita, sekä päivittäen sellaisia, jotka ovat edelleen tärkeitä. Kasvan ja kehityn alati. Se, miten nyt ajattelen ja koen tärkeäksi, tulee varmasti muuttumaan. Sallin siis sen, että olemme keskeneräisiä. Sallien yhä uudestaan ja uudestaan. Ollakseen jotakin, ei tarvitse olla jotain sellaista, miten se jotakin on yleisesti omaksuttu – ollakseen oma itsensä, saa olla juuri niin, miten oma itsensä on.

Miksi Autenttinen Elämä? Koen sen tällä hetkellä itselleni hyvin resonoivaksi. Sana ’autenttinen’ voi viitata mihin viittakaan, mutta minulle se tarkoittaa aitoutta oman epätäydellisyyden keskellä, sallivuutta sekä hyväksyntää. Ja koska aina ei ole helppoa sallia ja hyväksyä, niin se viittaa myös siihen prosessiin, mitä tapahtuu, kun sallimme ja hyväksymme sellaista, mikä voi olla haastavaa. Vaikka olen käynyt kaikenmaailman koulutuksissa, tehnyt paljon työtä ja hankkinut runsaasti kokemustakin, niin haluan olla ihminen ihmiselle. Minua hitusen kyllästyttää se, että jaamme toisillemme erilaisia neuvoja joka lähtöön, muttemme aina kohtaa toisiamme kunnolla saatika ota itse omia neuvojamme vakavasti. Olemme valmiita puhumaan, muttemme kuuntelemaan. Minulle on annettu varmasti tuhansittain erilaisia elämänneuvoja, mutta monet näistä neuvojista eivät ole koskaan kuulleet minua. En usko, että kaipaamme niin paljoa neuvoja, kaipaamme aitoja kohtaamisia, läsnäoloa ja hyväksyntää. Autenttisuus antaa minulle tilaa olla keskeneräinen ja seistä oman selkäni takana, vaikka ääneni välistä särkyisikin.

PS. Olen tietoinen siitä, että tällaiset blogien kirjoittelut sekä some, ovat hyvin kuplaannuttavia, oman tarinan rakentamista ja uskomuksien jakamista. Kuitenkin haluan vapauttaa itseni sellaisesta liiallisesta selittelystä, mitä osaan aivan todella taitavasti tehdä. Kirjoitan siitä hetkestä missä olen ja se on se, missä minun tulee ollakin.

❤ HANNA

Huolia & Unettomuutta

Meidän muutosta Jalasjärvelle, Etelä-Pohjanmaalle, on kulunut apauttiarallaa puoli vuotta. Puoli vuotta?! Öh, mitä ihmettä! Voisi uskoa, että tällä määrällä töitä, erilaisia proggiksia, uusia yhteistyökuvioita ja sun muita touhuja, olisi mennyt ainakin pari vuotta! Vaikka oon ollut onnellinen tästä kaikesta ja kasvanut puolessa vuodessa todella paljon (erityisesti vahvistuen!), niin haluan kertoa myös sen vähemmän mukavamman tarinan, mikä on ollut osa tätä kaikkea.

Mistä kaikki sai alkunsa
Viime syksyllä kaikki alkoi oikein hyvin. Olin jännityksen sekä innostuksen kutkuttavassa välimaastossa. Muuttoa ennen ei ollut ollut oikeastaan lomaa, vaikka oltiinkin lomalla – lomalla hoidettiin salimme myyntiä ja markkinointia, vastailtiin meileihin ja soittoihin, tehtiin Movement Jalasjärven FB sekä nettisivut, sekä mm. rempattiin salia ja uutta kotia. Muutto sujui lähes mutkitta ja Jukan ihanat vanhemmat auttoi meitä siinä sekä salin laitossa. Tykkäsin todella tapahtuneista elämänmuutoksista – olinhan unelmoinut vastaavista jo pidemmän aikaa. Mutta, kaiken se työn ja muuton touhussa meiltä tuppasi unohtumaan muutamia tärkeitä hoidettavia asioita, jotka sitten pamahti vastaan juuri huonoon hetkeen, lisäten stressiä ja kasvavia paineita. Hetkeen, jolloin Jukan työrintamalla tapahtui iso muutos ja näin ollen Jukan työmäärä kasvoi, suomeksi sanottuna, ihan jäätävästi. Siitä olisi varmasti riittänyt viidelle henkilölle normituntien verran töitä.

Huoli kasvaa
Jukka on yksi vahvimmista, aikaansaavimmista sekä mm. tasaisimmista ihmisistä ketä tunnen, mutta siinä vaiheessa näkyi hänessäkin paineet. Hän joutui opiskelemaan työstään irtisanoutuneen henkilön työnkuvat lähes nollasta. Mulla alkoi huoli kasvamaan hänestä ihan toden teolla, mutta samaan aikaan olin aika yksin salihommien kanssa (täysin ymmärrettävää, kun toisella on 4 yritystä, parista muusta osakkeita, kirjan kirjoitus kesken ja kaiken tämän päälle ex-työntekijänsä työt). Olin tietenkin valmistautunut tiimityöskentelyyn ja muutos tähän otti koville – en ollut aikaisemmin pyörittänyt omaa salia, monet asiat olivat uusia, vastuu oli aivan eri luokkaa, vaatimukset itselleni ja salille olivat liian suuren, sekä oli opiskeltava paljon lisää (ja koin valtavaa riittämättömyyttä sekä epävarmuutta). Samalla koin olevani aika yksin uudessa ympäristössä, ympäristössä joka on lähes täysin erilainen, mihin olin entuudestaan tottunut. Enkä oikein halunnut kenelläkään asiasta puhua, mikä oli erittäin typerä päätös, sillä mun pää lähti pahentamaan tilannetta ja sumentamaan katsetta. Sitten kun aloin asiasta puhumaan, oli tilanne päässäni äitynyt jo aikamoiseksi. Normaalisti pääsen yli aika nopeastikkin, mutta nyt jäin vaan pyörimään samaan pyörään.

Unettomat yöt ja tönköt päivät
Se yksi liian myöhään valvottu yö, joristen puhelimessa tilannetta ja paisutellen kaikkia pelkoja. Sen jälkeen en nukkunutkaan neljään kuukauteen. Mulla jäi hälytystila päälle. Yöt sydän hakkasi tuhatta, hengitys kulki raskaasti ja vaivalloisesti sekä päässä pyöri kaikenmaailman pelkokuvat. Pyörrytys oli ihan toista luokkaa, mitä se matala verenpaineisella normaalisti on, silmissä sumeni ja korvissa suhisi jatkuvasti. Mulla oli edelleen haasteita kotiutua uuten kotiin sekä ympäristöön. Päivät meni ihan hyvin, vaikken paljoa niistä muistakkaan. Preppasin itseäni toden teolla joka ikinen aamu. Koin kuitenkin olevani surkea työssäni, sillä ei ollut kovemmin energiaa suunnitella ja olla oma itseni – tosin tunnit ja asiakkaat salillamme piristi paljon (asiakkaiden autenttinen ilo ja kiitollisuus auttoi mua jaksamaan!). Muisti tökki ja yöt ahdisti. Kävin terveyskeskuksessa saaden 2 nukahtamislääkereseptit. Samalla tapasin ensimmäistä kertaa juuri sellaisen lääkärin, joista monesti puhutaan; sinua ei kuunnella. Hän myös kehui, miten kaltaiseni bisnesnaiset saattavat jäädä koukkuun unilääkkeisiin, kun sanoin kerran jo niitä ottaneen ja joutuneen työstää niistä irtipääsemistä. Revin reseptin ja vannoin, etten tuonne terkkarille mene enää ikinä (huom. en ole täysin nukahtamislääkkeitä vastaan, tiedän vain, ettei ne sovi mulle. Tosin unettomuutta ne ei korjaa, ne ovat vain väliaikaiseen käyttöön). Sinällään sekä tilanteen pelastus, että paineita lisäävä tekijä oli se, että kaiken tän keskellä opiskelin Rentoutusvalmentajaksi Seinäjoella. Tiedän, että ilman tätä, en olisi rentoutunut päivittäin useampaankin otteeseen ja oppinut sitä kaikkea rentouden upeasta maailmasta.

Unettomuus = psykologiaa?
Unta tuli viikossa kerran tai kaksi 5-4 tunnin ajan, muuten valvoin yöt välistä torkahdellen (tosin viikko siellä täällä taisi tulla valvottua putkeen). Aloin kuuntelemaan iltatarinoita ja rentoutuksia Calm -nimisestä appista ja kuuntelen niitä edelleen. Sen verran varovainen olen vielä, sillä uneni ei ole täysin normalisoitunut edelleenkään (kyse on tässä vain ja ainoastaan mielen asioista). Unettomuus on ollut myös siunaus, vaikkakin kivulias sellainen. Sen avulla olen päässyt tutustumaan itseeni syvemmin ja huomaamaan asioita, joita aikaisemmin on ollut haastava erottaa itsestään. Jos tosissaan haluan saada aikaan kaiken sen, mitä haluan, niin vaatii se erilaisia itsesäätelytaitoja sekä syvempää itsetuntemusta (jotten kompastele samojen töyssyjen edessä uudelleen). Nukahtaminen ja uni ovat asioita, joita ei voi kontrolloida. Yritin niin tehdä, en enää. Opin olemaan lempeä tilanteessa; nukahdan tai en, voin olla huolehtimatta siitä ja vain maata ja hengitellä. Mulla on sellaisia piirteitä, jotka liikaa valtaan päästyään todella terrorisoi terveyttäni ja näin pääsi käymään syksyllä: liika huolehtiminen, kontrollointi, vaativuus sekä mm. märehtiminen. Tiedän, että nämä piirteet tulee olemaan mussa aina, niin kuin kaikki muutkin, mutta tiedän myös, että voin itse säädellä niitä. Tajusin myös olla lukematta artikkeleita unettomuudesta, sillä niissä lähes aina kerrotaan mitä pahaa unettomuus aiheuttaa – tota hmm.. ihan kun mä tahallani valvoin yöt ja kärsin päivät?! Ne vain pahentaa olotilaa, varsinkin silloin, kun oikeesti arvostaa omaa terveyttään! Kaiken kaikkiaan olen tajunnut, että unettomuus, ainakin mulla, on suurimmaksi osaksi psykologiaa. En kuitenkaan yleistä, sillä olemme yksilöitä. Homma vaati aikamoista sitoutumista ja objektiivisuutta (valittaminen ei auttanut). Ja vaikka pidän itsestäni huolta, niin herätti tämä uusimaan tapojani ja jälleen ymmärtämään ajatustenvoiman, hyvässä ja pahassa. Fokusoinnin tärkeys on noussut aivan uudelle tasolle.

Elämä opettaa
Syksy oli raskas, mutta erittäin – erittäin opettavainen. Kelailen elämästä niin, että täällä opitaan, mitä tulee oppia ja joskus tarvitsee oppia hieman kivuliaammin. Uskon siihen, että vedämme puoleemme niin hankaluudet, että mukavuudet. Uskon myös siihen, että kaikkia piirteitä tarvitaan, tärkeää on opetella suhtettamaan niitä. Arvostan itsessäni sitä, että huolehdin, vaadin ja kontrolloin, mutta silleen murusen verran siitä, mitä se syksyllä oli. Ja se, että mitä yrittää kontrolloida ja miten, mitä vaatii ja mistä huolehtii? Säätä et pysty kontrolloimaan, mutta suhtautumistasi siihen pystyt. Tiedän kyllä mistä tietyt piirteet on mulle kehkeytyneet ja sekin on hyvä asia, sillä kun ymmärtää miksi jokin syttyy päälle, on se helpompi sammuttaa, tai ainakin himmentää. Kaiken kaikkiaan tämä oli erittäin hyvä opetus ja mulla tuli monta isoa elämänmuutosta kerralla, joten täysin ymmärrettävää, että balanssi haki itseään. Katsoessa tilannetta etäämmältä, pystyy näkemään, että tämä oli vain pieni osa elämääni, mutta tärkeä suunnannäyttäjä – unettomuus ei ole yhtäkuin minä. On oltava varovainen sen suhteen, ettei luo itselleen uskomusta, että on huono nukkuja, sillä niistä tulee pirun vahvoja. Tiedän kokemuksesta. Tämä ei ole mun ensimmäinen insomnia-jakso, mutta ensimmäinen, kun kohtaan itseni sekä tilanteen sen sijaan, että juoksen sitä karkuun (tai elämäntilannettani). Kaiketi sana tälle on hyväksyminen. Joskus saman asian hyväksyminen tulee tehdä useamman kerran.

PS. Olen onnekas, että ”riesani” oli tällainen. Viime aikoina monia tuttujani / sukulaisiani on koeteltu todella ikävin tavoin. En voi muuta, kuin ihailla sitä voimaa, mikä heillä on tilanteen kanssa pärjäämiseen! Ja kaiken sen kivun keskellä he jaksavat hymyillä ja nauraa.

Muutamia itselleni hyväksi kokemia vinkkejä:

-Mentaaliharjoitteet
-Joka päiväinen rentoutuminen, iltasadut ❤
-Asiasta puhuminen (muttei sen liika vatvominen) = hyväksyntä, muutokset
-Hypnoositerapia
-Huolettomuus unesta, tulee tai ei
-Hermostolle hyvät ravinteet sekä oman harjoittelun keventäminen
-Luonto, koirani ja oma rakas = itselle tärkeät arvot vahvemmin mukaan
-Kiitollisuuspäiväkirja, joka päivä 3-10 joka päivästä nousevaa kiitollisuuden aihetta (tuo valoa siihen olotilaan, kun todella ymmärtää, että elämässä on jatkuvasti hyviäkin asioita mukana, vaikka olisi kipuilua)
-isompi annostus melatoniinia, L-teaniini, magnesium, laadukas suola
-Jätin kahvin pariksi kuukaudeksi kokonaan pois, sekä punaviinin ja sokerin (sokeria en syö muutenkaan ja alkoholia juon yleensäkin erittäin vähän)
-Tilanteesta irrottautuminen, objektiivisuus
-Tutkiminen, mistä oma unettomuus voisi johtua, minkälaisia ajatuksia oli sitä ennen? Entäpä elämäntilanne? Onko vastaavaa ollut aiemmin?
-Pysähtyminen itsensä ääreen, itsensä kohtaaminen, hyväksyminen

Tv-ohjelman kuvauksia ja ajatuksia PT-työstä

Jälleen vierähtänyt tovi sitten viimeisen kirjoituksen. Tekemistä on ollut sen verran paljon, että ihan suosiolla jättänyt blogin päivittelyä pienemmälle.

Jalasjärvellä kaikki hyvin! Hommia on riittänyt. Ensinnäkin saimme yli 65-vuotiaiden liikuntapassi hakemuksen Kurikan kaupungilta läpi – eli tammikuussa aloitamme myös Senior Movement -palveluiden tarjoamisen. Toisekseen sain Kurikan kaupungilta tarjouspyynnön kehittämääni lasten tunne- ja tietoisuustaitoja harjoittavaan Tietoisen Temmellyksen kouluttamiseen päiväkodin ohjaajille, sekä vetämään sen kertaalleen 10 eri päiväkodissa. Meitä pyydettiin mukaan asiantuntijarooliin ulkoliikuntaparkin hakemukseen ja suunnitteluun. Viime viikolla Elixir tv-ohjelma halusi tulla kuvaamaan salimme tunteja ja haastattelemaan minua. Olimme alkuun Kurikan Sedussa kuvailemassa ja toimin siinä osassa juontajana. Huh, ja kaikenlaisia uusia ideoita ja yhteistyökuvioita on mielessä! Haluaisin löytää sellaisen yksityisen lääkäriklinikan täältä läheltä, minne voisin tarvittaessa lähettää PT-asiakkaani laboratoriotesteihin sekä mahdollisesti muihin tarkastuksiin. Ihminen on kokonaisuus! Minä en ole lääkäri, enkä edes halua sellaista leikkiä, sillä arvostan suuresti alansa ammattilaisia.

PT-asiakkaita on yllättävän paljon ja uusia yhteydenottoja tulee jatkuvasti lisää – kuten juuri nyt löin lukkoon PT-asiakkuuden 80.vuotiaan kanssa. Olen positiivisesti yllättynyt, sillä olin varma, ettei PT-palvelut tulisi niin suureen käyttöön. Mistä olen onnellinen on se, että pystyn tarjoamaan monipuolista apua liikunnan, ravinnon, mentaalivalmennuksen ja mm. rentoutuksen tiimoilta. Jos rahkeeni eivät riitä, on minulla laaja ja ammattitaitoinen verkosto ympärilläni. Huh, ihanaa kun ei tarvitse itse kaikkea osata ja tietää –  Suomessa on kovin ammattitaitoista porukkaa! Meillä on nyt muutaman kerran käynyt aivan huippu fyssari Kauhavalta, Fysio Melanen, joka todellakin osaa hommansa. Kiva pystyä tarjoamaan asiakkaillemme hänen palveluitaan tiloissamme. Näin voimme pitää parempaa huolta asiakkaistamme ja pitää huolen, että asiakkaat jatkavat PT-treeneissä tarvittavien liikkeiden kunnollista tekemistä.

PT-hommissa antoisinta on työskentely erilaisten ihmisten, kehojen ja tavoitteiden kanssa. Asiakkaani auttavat minua myös oppimaan ja kasvamaan. Tämä työ tuntuu edelleen arvokkaalta ja on yhä oma unelmani, vaikka alla on kohta jo 10 vuotta. Tosin eihän 10 vuotta ole vielä mitään. Luen paljon erilaisia tutkimustietoja samoista aiheista, jotta voisin ymmärtää laajemmin. En tykkää jämähtää yhteen totuuteen ja jankuttaa sitä kaikille, sillä olemmehan me yksilöitä. Kyselen asiakkailtani paljon, jotta he todella heräävät kuulemaan omia ajatuksiaan, kuuntelemaan kehoaan ja kyseenalaistamaan valintojaan. Välillä roolini on herätellä asiakasta ymmärtämään, että hän elää arvoristiriidassa – arvot ja teot eivät ole synkässä siksi ei pääse eteenpäin. Olen hieman huolissani siitä, mikä määrä joillain asiakkailla on tietoa, mutta sen pureksimiseen ei ole taitoa. Tämä näkyy esimerkiksi ylikuntona, ylikierroksina tai ahdistuksena. Uutta tietoa tulee kuin sieniä sateella, mutta ei osata katsoa sitä laajemmassa verkostossa. Yksi esimerkki on ferritiini. Sen sijaan, että popsittaisiin vain rautalisiä olisi hyvä tietää, miksi rauta ei esimerkisi imeydy kunnolla ylipäätään? Saatko tarpeeksi kuparia? Syötkö liikaa sinkkiä tai kalsiumia? Imeytyykö ravintoaineet hyvin? Onko sinulla kova stressi? Ja niin edelleen. Jokaisella on omat funktionsa ja näistä pitää huolen tasapaino.

Yksi taikapilleri ei poista kaikkia oireita. Kun tätä taikapilleriä otetaan ylitse tarpeen saattaa se aiheuttaa muita oireita. Minkä koen tähän avuksi on pysähtyminen, selkeyttäminen ja apu. On myös hyvä tietää, miten suuri vaikutus meidän mielellä, ajatuksilla ja tunteilla on vointiimme – nämä on hyvä huomioida elämäntapamuutoksissaan. Avuksi voimme käyttää esimerkiksi tilanteen hyväksymistä, positiivisia suggestioita, ajatusten siirtämistä parempiin asioihin, kiitollisuutta, myötätuntoa ja hengittämistä. Nämä voi tehdä missä ja milloin vain – on kuitenkin annettava aikaa sille, että oppii tunnistamaan omat ajatuksensa. En meinaa nyt sitä, että menet peilin eteen ja sanot 100 kertaa, että olet hyvä tyyppi. Tosin jos se toimii sinulle, niin sitten tee niin! Mutta joskus se voi tuntua huonolta, jos ei usko siihen – tärkein on se, mitä tunteita nämä asiat herättää. Silloin suosittelen lähtemään kevyemmin liikkeelle tai kysymään läheiseltä apua, jos ei kertakaikkiaan löydä itsestään mitään hyvää. Tämä voi olla hyvin normaalitila silloin, kun on suorittanut ilman pysähtymistä ja tuntuu, että tarttisi koko aika painaa kovempaan. Silloin, kun ui riittämättömyyden tunteessa tai itsetunto on huonohko. Palauttelu maanpinnalle takaisin inhimillisyyteen voi kestää ja tuntua vaikealta, mutta se on sen arvoista.

Näihin ajatuksiin,
-Hanna

Vege pizzaa ja temmellystä

Tänään suunta kääntyy takaisin etelä-pohjanmaalle, mutta ennen kotipysäkkiä vietämme viikonlopun mökillä. Tosin Jukka koukkaa lauantaina Seinäjoen Crossfit salille pitämään käsilläseisonta workshopin. On ollut ihanaa olla takaisin tutuissa paikoissa täällä stadissa, mutta on kiva päästä takaisin Jalasjärvelle.

Sen lisäksi, että ensi viikolla alkaa jälleen salimme Movement Jalasjärven tunnit, niin on kaksi jännää asiaa tulossa: kehittämäni lasten tunne- ja tietoisuustaitoja opettava Tietoinen Temmellys pääsee Jalasjärvellä olevaan eskariin sekä Jalasjärven ala-asteelle! Tämä on aivan uskomatonta! En olisi ikimain konseptia luodessa uskonut, että tulisin tekemään sitä vastaavissa paikoissa – vaikka vastaaviin paikkoihin sitä halusinkin! Dream come true! Minua haastateltiin Temmellyksen tiimoilta lehtiartikkeliin (ja itseasiassa päästiin mukana olleiden lasten kanssa lehden kansikuvaan) ja sen jälkeen olenkin saanut siitä paljon erilaisia yhteydenottoja. Temmellys ei ole pelkkää joogaa ja mindfulnessia, vaan se sisältää aivan oman sekoituksen erilaisia ainesosia. Jooga osuutta pääsinkin ohjaamaan Elixiriin yhteistyössä Neuvokas perheen, Innostun liikkumaan sekä Meri Mortin (liikkeet perustuivat hänen kuvittamiin joogakortteihin) kanssa. Jos kaipailee kivoja joogaharjoitteita tehtäväksi yhdessä lasten kanssa, niin tässä linkki videoihimme: Eläinjooga

41678538_10156757925242958_8597710802088099840_n

Temmellyksestä tulen kirjoittelemaan vielä lisää tuonnempana, mutta nytten tämän herkullisen vege pitsan reseptiin! Halusin loihtia jotakin herkullista ruokaa sen kunniaksi, että kehittämäni konsepti pääsi edellä mainittuihin paikkoihin. Tämä pizza on helppo ja nopea tehdä, eikä tässä ole paljoa hiilareita. Pitsan voit maustaa oman makusi mukaan. Minä maustoin sen kokeilun kunniaksi tomaattipyreellä, itse tekemällä kurkuma valkosipuli marinoidulla tofulla, vegejuustolla (kumppanin puolella on ihan normi juustoa), muru kauravalmisteella, pippurilla ja tomaateilla – herkullista tuli ja kaikki meni! Ja hei, jos et ole vielä testannut Eloveenan Muru kaurajauhista, niin big thumbs up sille!

VEGE & GLUTEENITON & VHH PIZZA:

-> Aseta uuni 200 asteeseen ja valmista pohja:

Pohja:
-3 munaa,
-1dl soijajogurttia (tai kaurajogurttia tai muuta)
-1dl mantelijauhoa (olen koittanut tätä myös kookosjauhjolla sekä Voima-papu härkäpapujauholla -> silloin tarvitset enemmän jogurttia sekaan, sillä härpäpapujauhot imevät enemmän nestettä)
-2 rkl psylliumia
-hitusen suolaa
*laitoin pohjan sekaan vielä hitusen kurkumaa sekä oliiviöljyä (tämän voit jättää kokonaan pois tai voit haluttaessa lisätä siihen esimerkiksi pinaattia)
-> Pohjassa on n. 4g hiilihydraatteja (jos käytät mantelijauhoja).

=> Vatkaa munat ja jogurtti yhdessä, sekä muut aineet keskenään. Yhdistä nyt eri seokset sekoittaen. Lusikoi seos uunipellille ja tasaa lastan tai lusikan avulla. Pohja levittyy hyvin ohuelti uunipellille – jos haluat tehdä runsaamman pohjan, niin lisää silloin jogurttia ja mantelijauhoja. Pohja kohoaa hieman uunissa. Laita nyt valmis pohja lämmenneeseen uuniin ja anna olla siellä 10-15 minuuttia.

Täyte:
-Tomaattipyre
-Oman maun mukaan, esimerkiksi: tofua, katkarapuja, Murua, nyhtökauraa, nyhtöhernettä, kanaa, kalkkunaa, valkosipulia, tuplajuusto.. Miten itse tykkäät olit vegaani, vege tai sekasyöjä.

Kun olet ottanut pohjan pois uunista, lisää tomaattipyre ja muut täytteet ja laita vielä hetkeksi uuniin. Voit vielä lopuksi laittaa päälle yrttejä tai esimerkiksi rucolaa, jos tykkäät.

NAUTINNOLLISIA JA TERVEELLISEMPIÄ PIZZA HETKIÄ ❤

Hanna
@movewithhanna