Valot päällä

38015478_10156648407812958_6355075787187552256_nNuorempana unelmoin paljon, kaikki tuntui olevan helposti saavutettavissa. Jossain vaiheessa unelmointi hieman hankaloitui; elämästä oli tullut arkea rutiineineen. (Tai sitten mahdollisesti tajusin, että lapsuuteni suurimman unelman ei ollut tarkoitus käydä toteen: ura sumopainijana. Muiden halutessa eläinlääkäreiksi, kyllä halusin sitäkin, mutta ennen muuta halusin olla sumopainija tai noita).

Unelmointi on ollut itselle helppoa ja mukavaa puuhaa, kunnes tuli mainitsemani arki vastaan. Työ oli siihen aikaan raskasta henkisesti sekä fyysisesti, mikä vaikeutti unelmointia – olin suorittamisen ja riittämättömyyden kuplassa, luovuudelle ei ollut tilaa. Tämä vaihe kesti aika kauan, vaikka lopetin kyseisessä työssä ja siirryin muihin tehtäviin. Viime talvena taas koin, että minulla ei ole lupa pyytää enempää tai edes unelmoida; ilmastoahdistus jylläsi. Vaikka ilmastonmuutos on totta, koen itseasiassa niin, että nyt jos joskus on aika unelmoida. Ei siksi, että unelmoisin vain paremmasta ilman tekoja, vaan siksi, että unelmointi lisää mielestäni merkityksellisyyttä ja toisinpäin. Kun elämässäni on merkityksellisyyttä, haluan ottaa osaa asioiden kunnostamiseen, luoda uutta ja olla vähemmän itsekäs. Tiedän, mitä on olla pohjalla tulevaisuuteen uskomisen sekä unelmoinnin suhteen. Jokainen päivä sisältää enemmän tai vähemmän vihaa, syyttelyä ja epämielekkyyttä. Oma pienuus ahdistaa ja millään ole sen suuremmin mitään merkitystä. Olen vain yksi muurahainen muiden joukossa, joka on valmis latistamaan muitakin. Valitettavasti jos haluaa saada muutoksia aikaan, sekä nauttia elämästä, niin edellä mainittu ei toimi. Se on tila, missä ei olla oikein missään, vaan on laitettu pelon ja toivottomuuden huppu päähän (jonka alta näkee vain ne asiat, mitkä pelko hyväksyy).

Olen viime aikoina miettinyt merkityksellisyyttä. Mitä se sanana minulle merkitsee ja koenko elämässäni ja tekemisissäni merkityksellisyyttä? Jos olisin kysynyt samaa viime talvena, olisin sanonut en – koska kielsin itseltäni asioita. Merkityksellisyys on mielestäni kaunis sana. Se tuo ’sielun’ takaisin ruumiiseen ja kun sen kanssa kulkee, on jokainen hetki ja kokemus tärkeä. Vähän niinkuin kävelisi niin, että maassa syttyy valo, kun sen päälle astuu (vinkki: Billie jean – MJ) – siis siksi, koska tekemisilläsi on tarkoitus, merkitys. Kun on yhteydessä omaan merkityksellisyyteen, ymmärtää, että tässä on kaikki, ei tuolla. Asiat saavat aivan erilaisen merkityksen, alkaa kyseenalaistamaan ja ravistelemaan. Mitä oikeasti haluan tehdä? Miten haluan kohdata muut? Miten haluan elämääni elää? Jos en nyt tee muutoksia, niin tulevatko ne koskaan? Mitä minulla on menetettävänä, jos teenkin toisin, kun olen tottunut? Herättäviä kysymyksiä nousee pintaan ja tuntuu siltä, että tippuu takaisin maanpinnalle. Olen löytänyt yrittäjyyteen myös aivan erilaisen merkityksen ja erityisesti siihen, mitä yrittäjänä tarjoan. Miksi haluan liikuttaa ihmisiä ja auttaa heitä voimaan paremmin niin fyysisesti kuin mentaalisesti? Koska ihmisen voidessa hyvin, haluaa hän yleensä jakaa sitä myös ympärilleen -> jakamani hyvä jatkaa matkaa nyt muiden kautta. Mitä syvemmälle ajatuksen kanssa menee, sen vahvemmin ymmärtää, miten kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Nyt minulla on uusia sekä päivitettyjä unelmia ja ne osuvat täysin omiin arvoihini ja tavoitteisiini, lisäten merkityksellisyyttä – ja olen innoissani niistä, ne tuntuvat hyviltä ja itselleni tärkeiltä! Viime syksyllä teimme NLP koulutuksessa arvotyöstön ja olin aivan hukassa sen kanssa. Nyt kun olen tehnyt arvotyöstön useamman kerran (harjoitteita on erilaisia ja eri pituisia) ja opiskellut asioista, olen huomannut, miten se on vaikuttanut juurikin merkityksellisyyteen ja siihen, miten ohjaudun tekemään asioita. Lukko on auennut ja luovuus pääsee virtaamaan estoitta – jos vaihtoehdot A-Ö ei toimi, niin sitten luodaan uudet vaihtoehdot. Esimerkiksi aikaisemmin olen halunnut matkustaa paljon, mutta koska olen ihminen, joka ei vain puhu ja tee toisin, niin lentäminen on itselläni edelleen bannassa. Vähä aika sitten tajusin, että haluan edelleen matkustella ja käydä kolmessa maassa, joissa olen halunnut jo pidemmän aikaa käydä – mutta käyttäen lauttaa, junaa ja jalkojani. Yksinkertainen asia, mutta koska olin jumiutunut yhteen vaihtoehtoon, en kyennyt näkemään muita. Muissa asioissa olen löytänyt vastaavia oivalluksia; kun en kiellä itseltäni ja ajattele joko-tai vaihtoehtoja, niin löydän uusia ratkaisuja, uudenlaisia tapoja ajatella poistaen rajoitteita, mutta ollen yhteydessä arvoihini.

Yritän nyt yhdistää tämän ajatusryöppyni:rhdr
Itselleni on toiminut se, että olen alkanut työstämään arvojani tietääkseni, mikä on minulle oikeasti tärkeää (ja löytänyt paljon arvoristiriitoja, eli olen toiminut vastoin sitä, minkä koen oleva tärkeää, siksi koska olen esimerkiksi vertaillut itseäni toisiin). Aika niiden työstämiseen on auttanut minua oppimaan ajattelemaan toisin ja lisäämään luovuutta; asiat voi tehdä monin eri tavoin, ei vain sillä yhdellä tai kahdella – luomme itse omat estomme.
Päivittäessä arvoni olen löytänyt merkityksellisyyttä tekemiseeni ja elämääni, asiat ovat saaneet aivan erilaisen merkityksen ja koen, että joka hetki vaikuttaa – elämä on täynnä oppeja. Merkityksellisyys on tuonut eloa&iloa elämään, intohimoa, uskoa, luottamusta ja seesteisyyttä – halua luoda parempaa ja kestävää. Ei vain itselleni, vaan meille kaikille (monet unelmani ei liity vain itseeni, vaan niin luontoon, eläimiin ja muihin ihmisiin).
Kun olen kartalla arvoistani ja matkassa on mukana merkityksellisyyttä, unelmat pääsee pulpahtamaan esiin. Unelmat, jotka ovat linjassa arvojeni kanssa. Unelmat, jotka lisäävät merkityksellisyyttä ja joita vahvistaa merkityksellisyyden tunne. Asiat eivät tunnu yhdentekeviltä tai toissijaisilta, vaan päivissä ja hetkissä on mukana tarkoituksellisuutta ja hitusen mystiikkaa. Olen yhteydessä intuitiooni ja ohjaudun juuri sinne, minne pitääkin.

Okei, tiivistetään vieläkin lyhyempään: tuntuu, että on valot päällä.

❤ Hanna

 

Kyllä

Perjantaina koitti paluu muutaman viikon mökkireissulta, kotiin koukattiin Pori Jazzin kautta. Lauantaina oli tiedossa Jorin ja Ritan häät.

Alkuun näytti, että myöhästymme paljonkin, mutta missasimme vain hitusen alusta. Päästyämme kirkkoon minut valtasi suunnaton rauha. En ole koskaan ollut mikään kirkko henkilö tai uskovainenkaan, tai ainakaan minkään tietyn uskonnon, mutta kirkoissa minut valtaa usein turvallinen tunne. Kirkot ovat kauniita ja uskonnoissa jokaisessa on puolensa. Vaikken ehkä käytä ’Jumala’ nimeä, niin uskon silti ihmistä suurempaan, kuten luontoon ja universumiin. Usko luontoon on ollut ihmisillä jo aikojen alusta asti. Uskon myös karmaan, siksi haluan panostaa hyväntekemiseen ja itseni kehittämiseen..

cofPappi oli ihana, ilmiselvästi hääparin tuttuja. En muista koska olisin nauranut niin paljon kirkossa! Ensimmäistä kertaa kuuntelin mitä pappi puhui, sanat tuntuivat resonoivan aivan eri tavoin kuin koskaan aikaisemmin. Tajusin mistä on kyse; sopimuksesta. Sovitaan, että pidetään huolta itsestä, toisesta sekä parisuhteesta, niin myötä kuin vastoinkäymisissä. Rakkaus ei ole vain hyviä päiviä varten, vaan se on se voima, mikä auttaa selviämään ne huonommatkin hetket. Rakkaus on se, mikä herättää miettimään toista ja katsomaan asioita hänen näkökulmasta – haluaa ymmärtää toista. Rakkaus on se, mikä herättää miettimään omia tekoja ja sanoja – haluaa ymmärtää itseään. Jos sallii, niin rakkaus pitää huolta silloin, kun on väsynyt tai hieman eksynyt. Rakkausliitossa ehtii varmasti tapahtua yhtä sun toista – kyse ei olekaan siitä, vaan siitä, miten vahvaa rakkaus molemmin puolin on. Rakkaus antaa anteeksi. Rakkausliitto on kahden ihmisen yhteinen matka, missä tehdään valintoja, opitaan, tutkitaan, kasvetaan ja ennen muuta antaudutaan muutoksen virtaan, yhdessä. Elämässä jos jokin on varma, on se, että se muuttuu. Mitä tiukemmin yrittää ajan pysäyttää, sen suurempi vastus on. Rakkaus soljuu virtauksen tavoin. Se ei sido, omista, pienennä toista, estä tai riko.

Rakkaus opettaa. Haluan olla parempi toiselle ja itselleni. Mikään ei ole itsestäänselvyys. En opi tuntemaan toista koskaan täysin, en edes itseäni. Olemmehan me ihmiset aivan älyttömän monipuolisia, täynnä potentiaalia ja muuttuvia. Koen itseasiassa, että ajatellessani tuntevani toisen täysin, kavennan näköalaani. Mielestäni on tärkeää muistaa, että parisuhteessa on kaksi, ei vain suhde. Kaksi, jolla on omat, sekä yhteiset unelmat ja tavoitteet. Välimatka, muutokset tai kriisit eivät pääse vahvan ja alati kehittyvän parisuhteen väliin, vaikka saattaakin molemmissa tuntua. Ehkä me ihmiset kriiseilemme välillä vähän turhankin pienestä ja otamme vaikutteita esimerkiksi todella huonoista saippuasarjoista. Kun luottaa, että elämä kantaa ja asiat menevät luonnollisessa rytmissään, niin voi jättää kriiseilyt sikseen. Olla läsnä itselle ja toiselle, sen sijaan, että miettii mitä Brooken ja Ridgen kävi, kun heillä oli sama tilanne (jaksossa nro. 1 000 000). Mitä uutta tämä kokemus tuo ja minne tämä meidät vie? Minkälainen meidän yhteinen matka on?

cofHäissä oli ihanaa, oli mukava istua pöydässä missä oli paljon liikunta-alan ammattilaisia (Jori ja Rita, eli hääpari, ovat molemmat alalla). Monta käsilläseisojaa löytyi myös. Sulhasen isä piti aivan älyttömän kauniin puheen, kyynelethän siinä valui. Iltaa kohden siirryttiin tehtävä osioon, missä Jori valitsi meidät tiimiinsä. Päästiin heittäytymään oikein olan takaa, kuten twerkkaamaan lavalla muille vieraille! Näin Jukassa aivan uusia puolia ja rakastuin entistä enemmän. Aloin pohtimaan, että miksi joskus ihmiset heijastaa toiseen omia heikkouksiaan tai pelkojaan ja sitä kautta yrittää kontrolloida toista. Olen niin onnellinen siitä, että meillä ei ole ollut sellaista tässä suhteessa. Sellaista, että jompikumpi olisi sanomassa toiselle ”älä viitti”, ”lopeta sä nolaat mut”, ”et sä voi tehdä niin, sä voit loukata ittes.” Kukaan ei omista ketään, vaikka olisikin parisuhteessa saatika avioliitossa.

Jukan kanssa tanssiessa astetta romanttisemmin, kuin twerkaten, tunsin että Jukalla on sydämen päällä jotakin. Katse oli hyvin intensiivinen. Hetken päästä Jukka kysyikin:
tuutko vaimokseni?
– kyllä, mutten halua avioliittoa, vaan jonkin meidän ihan oman liiton.

Illalla juteltiin lisää. Meistä kumpikaan ei halua (tällä hetkellä) sitoa avioliittoa, vaan jonkin sellaisen, mikä tuntuu omalta. Avioliitto on kaunis asia, mutta itse koen, että sitä voi sitoutua muinkin tavoin – vaikkei se vaikuttaisi yhteiskunnallisesti samoin. Voimme kuitenkin käydä vaihtamassa sukunimemmekin (mitä ollaan mietitty, mutta Jukan oikeaan sukunimeen, eikä aikanaan suomennettuun) ja pitää sormuksia, jos tahdomme. Vain mielikuvitus sinällään on rajana, kunhan se sopii meille molemmille, koska tässä suhteessa on me kaksi, ei muita. Muut ovat vapaita tekemään miten itse tahtovat ja toivon, että jokainen tekee niin, kuin oikeasti haluaa, eikä vain siksi, koska ’pitää’ tai kun muutkin tekevät.

ptfbtyHauska miten tällainen asia voi vaikuttaa, sillä en tosiaankaan ajatellut, että se vaikuttaisi! Olo on vakaampi, kokonaisempi. Suhde on ottanut uuden asekeleen ja se tuntuu molemmissa. Jukka on alusta asti ollut mun kanssa niin, että ollaan yhdessä hamaan loppuun asti. Mä taas oon ollut niin, et edetääs nyt kuitenkin kuukausi kerrallaan (koska pelkään, että suhde loppuu – eikö olekin absurdia?). Olen saanut työstää paljon luottamusta ja sitä, että jokainen riita ei tarkoita, että nyt erotaan. Mulla on ollut paksut muurit, siis todella paksut ja Jukka on ainoa, joka on päässyt niitä murtamaan ja auttanut mua luottamaan. On mulla edelleen hölmöjä pelkoja ja uskomuksia, mutta niillä on ollut joskus tärkeä rooli itseni suojelemisessa. Vaikka tiedostan nykyään, etten niitä tarvitse, silti irti päästäminen vie aikansa – vai kaiketi uuden rakentaminen, niin ettei tuullessa lähde perusteet irti.

PS. tämän haluan sanoa: edetkää juuri siihen tahtiin, mikä on teille sopiva. Edettiin Jukan kanssa hitaasti, mutta varmasti. Meni hetki, kunnes päästin Jukan edes hitusen lähemmäksi, mutta Jukka kesti sen ja pysyi vahvasti mukana. Tuli myös vaihe, kun lopetettiin juttumme, mutta eihän se kauaa kestänyt. Meidän suhteen alku oli mulle todella rankka, mutta oli se myös ihanaa aikaa. En kokenut, että riitän Jukalle ja yritin keksiä kaiken maailman tekosyyt, miksi emme ole hyviä toisillemme. Latelin Jukalle usein kaikki omat ’virheeni’; että kato nyt, en ole täydellinen ei mun kanssa voi olla. Käytiin pitkiä keskusteluja ja estin tunteitani pääsemästä pinnalle. Enkä tosiaankaan halunnut muuttaa yhteen tai ikimain kihlautua. No mutta, näitä juttuja sattuu, kun löytää toisen puoliskonsa, lopettaa itsensä huijaamisen ja liiallisen suojelemisen – sekä sallii itselleen onnen ja rakkauden. Olet onnen arvoinen, me kaikki olemme. Sen kun tajuaa haluaa tehdä vielä enemmän hyvää. Ja ymmärtää, että ei se onni tarvitse pauketta ja väriloistetta, vaan läsnäoloa, kiitollisuutta ja erilaisia näkökulmia. Ennen luulin, että rakkaus hupenee päivä päivältä, mutta nyt tiedän, että se syvenee joka päivä.

On hyvä antaa aikaa, sillä me ihmiset olemme oikeasti aika hitaita ja kun on tosi kyseessä, ei ole kiire.


Hanna

Jukka Rajala

Kun sinut ensikertaa tapasin,
Tiesin, loppuelämäni kanssas jakaisin
Kasvosi kauniit, hymysi lumoava,
nyt mieleeni ikuisesti tatuoituna
Elämä antoi mulle asian arvokkaimman,
ikuisen rakkauden ja ystävän parhaimman
Joka aamu olen sinusta kiitollinen,
joka ilta onneen nukahtaen
Elämän pienistä lahjoista yhdessä nauttien,
Kulta, lupaukseni sulle on ikuinen

👉🏻💍😘”

Luomisen tuskaa ja iloa

davOn tullut ymmärrettyä miten onnekas mä oon. Miksi? Koska mulla on aivan mielettömiä ihmisiä elämässäni! Monet frendit ja tutut on tsempanneet ja jeesanneet meitä ja siis nää ei oo mitään itsestäänselvyyksiä, eli iso KIITOS kaikille teille! ❤ Oon kesäkuun aikana pyrkinyt näkemään mahdollisimman paljon kaikkia, jottei tulis liian iso ikävä kauemmas muuttaessa. Samalla on päässyt huomaamaan, et vitsit oon ollut välillä pässi, kun oon töiden takia skipannut monia menoja ystävien kanssa. Vaikkei työt mene itsestään eteenpäin ja yrittäjänä toimiessa saa tehdä paljon ”ilmaistakin työtä” ja haluan saada ammatillisesti paljon aikaan – silti sitä voi tasapainoilla paremmin niin, ettei ihmissuhteet jää liikaa taka-alalle. Jukan kanssa tulee oltua, mutta tekee hyvää parisuhteelle, että on tarpeeksi tilaa ja näkee muitakin ystäviä (molemmat kyllä otetaan oma tilamme, sillä tykkäämme puuhata omia askareitamme ajallamme). On ollut mahtavaa nauttia monien ihanien ystävien, kavereiden, perheenjäsenten, tuttujen ja asiakkaiden seurasta. Olen hyvästellyt nyt lähes kaikki stadissa olevat duunipaikat ja saanut kauniita sanoja jokaisesta. Rinnassa sykkii sydän täynnä kiitollisuutta!

Unensaannin kanssa on ollut jälleen pientä probleemaa, mutta oon käyttänyt NLP:stä opittuja harkkoja siihen, ettei liikoja siitä stressais. Mua ei auta yhtään se, et tiedän mitä kaikkea vähäunisuus aiheuttaa, se vaan lisää stressiä tällaiselle helposti stressaantuvalle (ja tämä on yksi tekijä siihen, miksi koulutan itseäni mentaalisesti, teen erilaisia mielikuvaharjoitteita, joogaan, olen luonnossa ja niin edelleen). Siksi pyrin pitää hommat rauhallisina ja katsoa asiaa eri kulmista. Se on auttanut mua paljon, sillä silloin kun stressaan, niin oon liikaa ’ongelmassa’ kiinni, enkä näe asioita eri näkökulmista. Teen usein niin, että etsin missä kohta kehoa stressi unettomuudesta tai muusta tuntuu eniten ja yritän irrottaa sen edes sentin verran itsestäni ulos. Tämän jälkeen muokkaan sen kokoa, väriä, muotoa, sijaintia ja mahdollisesti ’pyöritän’ sitä – auttaa joka kerta keventämään oloa. Oon myös ottanut enemmän päikkäreitä, kundaliinijoogannut sekä nauranut paljon, kirjoittanut päiväkirjaan, hassutellut tuttuun tapaan ja hyräillyt/lauleskellut (auttaa hengittämään syvemmin, jos ressi vetää hengityksen pinnalliseksi). Tiedostan myös sen, että nyt on tehtävä työt loppuun ja painettava astetta kovempaan, sillä ollaan avaamassa uusi sali ja muuttamassa – hoidettavia asioita riittää ja ne on sellasia, mitä ei voi delegoida tuonnemmaksi. Eli hyväksyn sen, että nyt on kierroksia enemmän, silti hakien palautumista joka päivä useammankin kerran. Esimerkiksi meditoidessa on pystyttävä hyväksymään se olotila mikä on päällä, oli se rauhattomuus tai jokin muu ja sallittava sen läsnäolo ja olla siinä vaan sen kanssa. Sen jälkeen tulee kaikki muu.

fbtTorstaina näin ystäväni Jennyn keskustassa. Lähtien kotoa keskustan meluun, työasiat päässä pörräten ja lentäviä asioita samalla hoitaen, meinas hieman keittää yli. Eka asia mitä tein Jennyn nähdessä, oli totaalinen avautuminen. Ihan parasta kun saa purkaa toiselle ja höllentää omaa fiilistä (jättäen duunit sikseen). Jäädessä liioin jumiin töihin/aikaansaamiseen/luomiseen saattaa vapaa-aika välillä olla aika yksinkertaista, sillä en jaksa keksiä mitään sen erilaisempaa. Tajusin samalla miten tärkeää on tehdä muuta varsinkin silloin, kun työnimu on kova ja ei ehkä innostaisi irrottautua siitä. Onneksi Jenny ehdotti, että mennään Suomenlinnaan tsillaamaan. Teki todella hyvää ja mitkä keskustelut jälleen kerran kera auringon, mansikoiden, mustikoiden ja luomu siiderin! Olin ihan eri ihminen, kun stadiin tullessa, olo oli niin raukea – ihanaa että on ystäviä! Ja miten nopea paluu ’maanpinnalle’ se oli, lautalla paluuta tehdessä, merta katsoessa ja tuulen hulmutessa oli niin hyvä ja turvallinen fiilis: kaikki on hyvin.

IMG_20180701_145503
Floatin ’musta huone’ ja rentoutustilasta ja alhaalla Om namin herkulliset vegaaniset ruoat!

Perjantai päätettiin pitää täysin vapaana, joten vein Jukan treffeille Float kallioon kellumaan, Om namiin syömään ja leffaan. Jukka ei tiennyt minne mennään, joten oli kiva yllättää hänet, ja tarvittiin molemmat irtiottoa. Vein meidät katsomaan ranskalaista elokuvaa ’Talo meren rannalla’, mistä kumpikaan ei tiennyt mitään. Elokuva oli mukavaa vaihtelua jenkkiläisten täydellisyyttä tavoitteleville elokuville, sekä sen sanoma oli ihanan lämmin ja koskettava; välitetään toisistamme ja pidetään yhtä. Kellunta oli mulle uusi kokemus ja alkuun oli tosi vaikea relata, kun sydän hakkasi huonojen unien takia sen verran raskaasti. Oli mielenkiintoista havaita, miten ylikierroksilla olin ja miten haastavaa oli välillä rentoutua, vaikka tila oli ärsykkeetön. Kaikenkaikkiaan teki hyvää maata tunnin suolavedessä pimeässä ja palata itsensä ääreen. Floatissa oli ihana työntekijä paikalla, otti meidät iloisinmielin vastaan, kyseli kuulumisia ja jutusteli mukavia. Mielestäni on tärkeää, että parisuhteesta pidetään huolta, ikään kuin se olisi lapsi, jota tulee ruokkia – eikä itsestäänselvyys. Meillä menee helposti työmoodiin Jukan kanssa, siksi on hyvä tehdä jotain ihan muuta, jossain ihan muualla.

Ollaan juuri saatu Movement Jalasjärven nettisivut sekä Facebook kuntoon! On tullut jo viisi ilmoittautumista eri kursseillemme, lisää uusia yhteistyöpyyntöjä ja sain yhden työhakemuksenkin (ja Jukalle soitettiin juuri paikallisesta lehdestä). Siis tää on niin UPEETA! Tiedän sen, että vaikka somessa ynnä muualla olisi saanut paljon näkyvyyttä, ei se tarkoita vielä yhtään mitään salin menestyksen suhteen. Mutta ollaan molemmat innoissamme, koska näissä muutoksissa tuntuu olevan kaikki kohdillaan. Vastoinkäymisiä tulee varmasti, yhtä varmasti, kun sadepäiviä. Tärkeintä on se millä tunnelatauksella niihin reagoi. Sitä voi elää elämänsä odottaen sadepäiviä sanoen, että tiesi sateen tulevan, tai sitten niin, että sadepäivät on luonnollinen osa elämää – niitä sen enempää odottelematta, vaan keskittyen valoon. Koen elämän mielenkiintoisena ’pelinä’, jota jokainen pelaa omilla panoksillaan. En koe vastoinkäymisiä esteinä, enkä anna kyseiselle sanalle useimmiten suurta merkitystä. Me tarvitsemme ikävempiä ja haastavempia kokemuksia, kukaan tuskin ’selviää’ elämästä ruhjeitta. Suurin osa elämämme tilanteista mittaa taitoamme asennoitua haasteiden edessä ja halukkuuttamme kasvaa ja oppia.

psst. stressi, mitä se on sulle? Aina kun avaan sanan ’stressi’ ja sen olotilan, niin näen, et se on enimmäkseen mielen höpinää, mikä pahenee, jos se ’möykkyyntyy’. 

Tällaisiin pohdintoihin tällä erää!

mj
PS. Tsekkaa meidän sivut:
Movement Jalasjärvi
FB Movement Jalasjärvi

-Hanna