Huolia & Unettomuutta

Meidän muutosta Jalasjärvelle, Etelä-Pohjanmaalle, on kulunut apauttiarallaa puoli vuotta. Puoli vuotta?! Öh, mitä ihmettä! Voisi uskoa, että tällä määrällä töitä, erilaisia proggiksia, uusia yhteistyökuvioita ja sun muita touhuja, olisi mennyt ainakin pari vuotta! Vaikka oon ollut onnellinen tästä kaikesta ja kasvanut puolessa vuodessa todella paljon (erityisesti vahvistuen!), niin haluan kertoa myös sen vähemmän mukavamman tarinan, mikä on ollut osa tätä kaikkea.

Mistä kaikki sai alkunsa
Viime syksyllä kaikki alkoi oikein hyvin. Olin jännityksen sekä innostuksen kutkuttavassa välimaastossa. Muuttoa ennen ei ollut ollut oikeastaan lomaa, vaikka oltiinkin lomalla – lomalla hoidettiin salimme myyntiä ja markkinointia, vastailtiin meileihin ja soittoihin, tehtiin Movement Jalasjärven FB sekä nettisivut, sekä mm. rempattiin salia ja uutta kotia. Muutto sujui lähes mutkitta ja Jukan ihanat vanhemmat auttoi meitä siinä sekä salin laitossa. Tykkäsin todella tapahtuneista elämänmuutoksista – olinhan unelmoinut vastaavista jo pidemmän aikaa. Mutta, kaiken se työn ja muuton touhussa meiltä tuppasi unohtumaan muutamia tärkeitä hoidettavia asioita, jotka sitten pamahti vastaan juuri huonoon hetkeen, lisäten stressiä ja kasvavia paineita. Hetkeen, jolloin Jukan työrintamalla tapahtui iso muutos ja näin ollen Jukan työmäärä kasvoi, suomeksi sanottuna, ihan jäätävästi. Siitä olisi varmasti riittänyt viidelle henkilölle normituntien verran töitä.

Huoli kasvaa
Jukka on yksi vahvimmista, aikaansaavimmista sekä mm. tasaisimmista ihmisistä ketä tunnen, mutta siinä vaiheessa näkyi hänessäkin paineet. Hän joutui opiskelemaan työstään irtisanoutuneen henkilön työnkuvat lähes nollasta. Mulla alkoi huoli kasvamaan hänestä ihan toden teolla, mutta samaan aikaan olin aika yksin salihommien kanssa (täysin ymmärrettävää, kun toisella on 4 yritystä, parista muusta osakkeita, kirjan kirjoitus kesken ja kaiken tämän päälle ex-työntekijänsä työt). Olin tietenkin valmistautunut tiimityöskentelyyn ja muutos tähän otti koville – en ollut aikaisemmin pyörittänyt omaa salia, monet asiat olivat uusia, vastuu oli aivan eri luokkaa, vaatimukset itselleni ja salille olivat liian suuren, sekä oli opiskeltava paljon lisää (ja koin valtavaa riittämättömyyttä sekä epävarmuutta). Samalla koin olevani aika yksin uudessa ympäristössä, ympäristössä joka on lähes täysin erilainen, mihin olin entuudestaan tottunut. Enkä oikein halunnut kenelläkään asiasta puhua, mikä oli erittäin typerä päätös, sillä mun pää lähti pahentamaan tilannetta ja sumentamaan katsetta. Sitten kun aloin asiasta puhumaan, oli tilanne päässäni äitynyt jo aikamoiseksi. Normaalisti pääsen yli aika nopeastikkin, mutta nyt jäin vaan pyörimään samaan pyörään.

Unettomat yöt ja tönköt päivät
Se yksi liian myöhään valvottu yö, joristen puhelimessa tilannetta ja paisutellen kaikkia pelkoja. Sen jälkeen en nukkunutkaan neljään kuukauteen. Mulla jäi hälytystila päälle. Yöt sydän hakkasi tuhatta, hengitys kulki raskaasti ja vaivalloisesti sekä päässä pyöri kaikenmaailman pelkokuvat. Pyörrytys oli ihan toista luokkaa, mitä se matala verenpaineisella normaalisti on, silmissä sumeni ja korvissa suhisi jatkuvasti. Mulla oli edelleen haasteita kotiutua uuten kotiin sekä ympäristöön. Päivät meni ihan hyvin, vaikken paljoa niistä muistakkaan. Preppasin itseäni toden teolla joka ikinen aamu. Koin kuitenkin olevani surkea työssäni, sillä ei ollut kovemmin energiaa suunnitella ja olla oma itseni – tosin tunnit ja asiakkaat salillamme piristi paljon (asiakkaiden autenttinen ilo ja kiitollisuus auttoi mua jaksamaan!). Muisti tökki ja yöt ahdisti. Kävin terveyskeskuksessa saaden 2 nukahtamislääkereseptit. Samalla tapasin ensimmäistä kertaa juuri sellaisen lääkärin, joista monesti puhutaan; sinua ei kuunnella. Hän myös kehui, miten kaltaiseni bisnesnaiset saattavat jäädä koukkuun unilääkkeisiin, kun sanoin kerran jo niitä ottaneen ja joutuneen työstää niistä irtipääsemistä. Revin reseptin ja vannoin, etten tuonne terkkarille mene enää ikinä (huom. en ole täysin nukahtamislääkkeitä vastaan, tiedän vain, ettei ne sovi mulle. Tosin unettomuutta ne ei korjaa, ne ovat vain väliaikaiseen käyttöön). Sinällään sekä tilanteen pelastus, että paineita lisäävä tekijä oli se, että kaiken tän keskellä opiskelin Rentoutusvalmentajaksi Seinäjoella. Tiedän, että ilman tätä, en olisi rentoutunut päivittäin useampaankin otteeseen ja oppinut sitä kaikkea rentouden upeasta maailmasta.

Unettomuus = psykologiaa?
Unta tuli viikossa kerran tai kaksi 5-4 tunnin ajan, muuten valvoin yöt välistä torkahdellen (tosin viikko siellä täällä taisi tulla valvottua putkeen). Aloin kuuntelemaan iltatarinoita ja rentoutuksia Calm -nimisestä appista ja kuuntelen niitä edelleen. Sen verran varovainen olen vielä, sillä uneni ei ole täysin normalisoitunut edelleenkään (kyse on tässä vain ja ainoastaan mielen asioista). Unettomuus on ollut myös siunaus, vaikkakin kivulias sellainen. Sen avulla olen päässyt tutustumaan itseeni syvemmin ja huomaamaan asioita, joita aikaisemmin on ollut haastava erottaa itsestään. Jos tosissaan haluan saada aikaan kaiken sen, mitä haluan, niin vaatii se erilaisia itsesäätelytaitoja sekä syvempää itsetuntemusta (jotten kompastele samojen töyssyjen edessä uudelleen). Nukahtaminen ja uni ovat asioita, joita ei voi kontrolloida. Yritin niin tehdä, en enää. Opin olemaan lempeä tilanteessa; nukahdan tai en, voin olla huolehtimatta siitä ja vain maata ja hengitellä. Mulla on sellaisia piirteitä, jotka liikaa valtaan päästyään todella terrorisoi terveyttäni ja näin pääsi käymään syksyllä: liika huolehtiminen, kontrollointi, vaativuus sekä mm. märehtiminen. Tiedän, että nämä piirteet tulee olemaan mussa aina, niin kuin kaikki muutkin, mutta tiedän myös, että voin itse säädellä niitä. Tajusin myös olla lukematta artikkeleita unettomuudesta, sillä niissä lähes aina kerrotaan mitä pahaa unettomuus aiheuttaa – tota hmm.. ihan kun mä tahallani valvoin yöt ja kärsin päivät?! Ne vain pahentaa olotilaa, varsinkin silloin, kun oikeesti arvostaa omaa terveyttään! Kaiken kaikkiaan olen tajunnut, että unettomuus, ainakin mulla, on suurimmaksi osaksi psykologiaa. En kuitenkaan yleistä, sillä olemme yksilöitä. Homma vaati aikamoista sitoutumista ja objektiivisuutta (valittaminen ei auttanut). Ja vaikka pidän itsestäni huolta, niin herätti tämä uusimaan tapojani ja jälleen ymmärtämään ajatustenvoiman, hyvässä ja pahassa. Fokusoinnin tärkeys on noussut aivan uudelle tasolle.

Elämä opettaa
Syksy oli raskas, mutta erittäin – erittäin opettavainen. Kelailen elämästä niin, että täällä opitaan, mitä tulee oppia ja joskus tarvitsee oppia hieman kivuliaammin. Uskon siihen, että vedämme puoleemme niin hankaluudet, että mukavuudet. Uskon myös siihen, että kaikkia piirteitä tarvitaan, tärkeää on opetella suhtettamaan niitä. Arvostan itsessäni sitä, että huolehdin, vaadin ja kontrolloin, mutta silleen murusen verran siitä, mitä se syksyllä oli. Ja se, että mitä yrittää kontrolloida ja miten, mitä vaatii ja mistä huolehtii? Säätä et pysty kontrolloimaan, mutta suhtautumistasi siihen pystyt. Tiedän kyllä mistä tietyt piirteet on mulle kehkeytyneet ja sekin on hyvä asia, sillä kun ymmärtää miksi jokin syttyy päälle, on se helpompi sammuttaa, tai ainakin himmentää. Kaiken kaikkiaan tämä oli erittäin hyvä opetus ja mulla tuli monta isoa elämänmuutosta kerralla, joten täysin ymmärrettävää, että balanssi haki itseään. Katsoessa tilannetta etäämmältä, pystyy näkemään, että tämä oli vain pieni osa elämääni, mutta tärkeä suunnannäyttäjä – unettomuus ei ole yhtäkuin minä. On oltava varovainen sen suhteen, ettei luo itselleen uskomusta, että on huono nukkuja, sillä niistä tulee pirun vahvoja. Tiedän kokemuksesta. Tämä ei ole mun ensimmäinen insomnia-jakso, mutta ensimmäinen, kun kohtaan itseni sekä tilanteen sen sijaan, että juoksen sitä karkuun (tai elämäntilannettani). Kaiketi sana tälle on hyväksyminen. Joskus saman asian hyväksyminen tulee tehdä useamman kerran.

PS. Olen onnekas, että ”riesani” oli tällainen. Viime aikoina monia tuttujani / sukulaisiani on koeteltu todella ikävin tavoin. En voi muuta, kuin ihailla sitä voimaa, mikä heillä on tilanteen kanssa pärjäämiseen! Ja kaiken sen kivun keskellä he jaksavat hymyillä ja nauraa.

Muutamia itselleni hyväksi kokemia vinkkejä:

-Mentaaliharjoitteet
-Joka päiväinen rentoutuminen, iltasadut ❤
-Asiasta puhuminen (muttei sen liika vatvominen) = hyväksyntä, muutokset
-Hypnoositerapia
-Huolettomuus unesta, tulee tai ei
-Hermostolle hyvät ravinteet sekä oman harjoittelun keventäminen
-Luonto, koirani ja oma rakas = itselle tärkeät arvot vahvemmin mukaan
-Kiitollisuuspäiväkirja, joka päivä 3-10 joka päivästä nousevaa kiitollisuuden aihetta (tuo valoa siihen olotilaan, kun todella ymmärtää, että elämässä on jatkuvasti hyviäkin asioita mukana, vaikka olisi kipuilua)
-isompi annostus melatoniinia, L-teaniini, magnesium, laadukas suola
-Jätin kahvin pariksi kuukaudeksi kokonaan pois, sekä punaviinin ja sokerin (sokeria en syö muutenkaan ja alkoholia juon yleensäkin erittäin vähän)
-Tilanteesta irrottautuminen, objektiivisuus
-Tutkiminen, mistä oma unettomuus voisi johtua, minkälaisia ajatuksia oli sitä ennen? Entäpä elämäntilanne? Onko vastaavaa ollut aiemmin?
-Pysähtyminen itsensä ääreen, itsensä kohtaaminen, hyväksyminen