Muutimme maaseudulle

Tämä aihe kiinnostaa monia. Saan useita kyselyitä siitä, miten muutto tänne onnistui, onko täällä kovin erilaista kuin helsingissä, miten uskalsin jättää vakituiset ohjauspaikat ja hypätä tuntemattomaan ja niin edelleen. Tässä postauksessa kertoilen hieman kuulumisia, nyt kun olemme asuneet Jalasjärvellä Etelä-Pohjanmaalla hieman yli puolitoista vuotta – ja ennen muuta paneudun siihen, miten kaikki muutosten tuomat haasteet auttoivat minua henkisen kasvun äärellä.

Se kaikki lähti vain heitosta – todella
Istuimme Jukan kanssa silloisen kotimme sohvalla Kauniaisissa ja juttelimme talonrakennusprojektiimme liittyvistä asioista. Jukka oli suunnitellut ahkerasti ostamalleen tontilleen (sekin Kauniaisista) kahta Honkatalon kautta rakennettavaa ekologista taloa. Jukka oli laittanut silloisen talon jo myyntiin ja idea oli siis muuttaa uuteen taloon heti kun se valmistuisi. Siinä tulevaisuuden kuvioita maalatessamme, Jukka heitti puskista, että mitäs jos muuttaisimme hänen kotiseudulle Jalasjärvelle sen ajaksi, kun talo Kauniaisissa valmistuu. Samaan heittoon hän lisäsi, että voisimme perustaa sinne uuden Movement centerin (toinen löytyy käpylästä) ja pitää sen ikään kuin omana harrastuksena. Innostuin heti, mutta koska se oli todella sellainen asia mitä halusin, niin hallitsin innostumistani. Halusin ottaa asiat iisisti, eli rauhallisesti.

Ideasta tulee totta
Hoidimme asioita suuntaan ja toiseen, ja itseasiassa muuttoon liittyvien asioiden hoitaminen onnistui helposti ja vaivattomasti. Kaikki vain hoitui ja pian olimmekin remppaamassa tulevaa saliamme, teimme Movement Jalasjärvi salillemme Facebook -sivut sekä nettisivut ja koko heinäkuun ajan kun olimme ’lomalla’, niin saimme runsaasti yhteydenottoja sekä kursseille ilmoittautumisia. Kaikki kurssit myytiin loppuun. Olin niin iloinen päätöksestämme, sillä itse paljasjalkaisena stadilaisena olen niin kauan, kun jaksan muistaa, halunnut muuttaa pääkaupunkiseudulta pois (asiasta avauduin teininä usempaan kertaan terapeutilleni, joka varmasti oli jo perin kyllästynyt puheisiini ahdistavasta asvalttiviidakosta, melusta ja milloin mistäkin). Vihdoinkin suuri unelmani toteutui – tai itseasiassa useampi unelmani! Muutimme Jukan nuoruuden kotiin, mitä ympäröi pienehkö metsä, ja tästä jos jostain olin (ja olen edelleen) onnellinen. Ja vaikka olin halunnut jo pidemmän aikaa muuttaa kaupungista maaseudulle, olen onnellinen että muutto tapahtui omalla ajallaan, sitä laisinkaan pakottamatta. Kyse ei ollut siitä, että ajattelin maaseudulle muuton tuovan minulle onnea, sitä ”sitten-kun” elämää, eli vasta sitten kun teen/ saan jotain, niin vasta silloin voin olla onnellinen – ei missään nimessä. Olin onnellinen stadissakin, vaikka tunsinkin kaipuuta erilaiseen ympäristöön. Erilainen ympäristö on auttanut minua henkiseen kasvuun ja erilaiset haasteet ovat alkuun murtaneet minua ja sitä kautta olen oppinut rakentamaan kestävämpää.

Haastavat hetket ovat opettajiamme
Huijaisin jos sanoisin, että kaikki meni kuin elokuvissa ja olemme olleet yhtä onnea uhkuvaa ihmisolentoa, mutta ei. Alussa aloin kriiseilemään, sillä Jukka koki muutamia ikäviä takapakkeja, jotka todella haastoivat hänen jaksamistaan ja itse koin valtavaa riittämättömyyttä, sillä olin hypännyt aivan uusiin kenkiin (vaikka olinkin ollut paljon samankaltaisissa kengissä aikaisemmin). Oma toimeentuloni oli täysin riippuvainen salistamme, sillä alunalkaen idea oli se, että etsisin ohjauspaikkoja Seinäjoelta ja pitäisimme oman salimme siis ihan vain harrastus pohjalla. En kuitenkaan löytänyt sellaisia paikkoja, joissa koin oman filosofiani osuvan yhteen ja meidän oma sali otti tuulta alleen aivan – siis A I V A N – eri tavoin kun olimme visioineet. Emme todellakaan kuvitelleet, että näin pienellä paikkakunnalla saisimme vastaavaa vastaanottoa! Jukalla on neljä eri yritystä, joita hän pystyy hoitamaan pääsääntöisesti etänä tai työntekijöidensä kautta, mutta itse olin täysin riippuvainen salimme tuottavuudesta. Hermostoni alkoi heittämään häränpyllyä ja ahdistuin kaikesta ja koin, etten osaa tai tiedä tarpeeksi. Hoidettavia asioita oli paljon, vaikka olinkin entisessä työssäni salipäällikkönä tottunut sellaiseen, mutten tiennyt mitä se on, kun kaikki vastuu on sinulla (ja samaan aikaan yrität kotiutua uuteen ympäristöön ja aloitat uusia opintoja). Vaikka olin juuri kouluttautunut mentaalivalmentajaksi ja muissa vastaavissa koulutuksissa, ja koin että minulla oli hyviä työkaluja takataskussa, niin kuormitus oli niin suurta, että aloin reagoimaan vanhojen toimintamallieni mukaan. Samaan syssyyn koin paineita siitä, että minkälainen on ”oikeanlainen” ja ”hyväksyttävä” saliyrittäjä ja valmentaja. Kaikki korostui ja en yksinkertaisesti löytänyt tietäni ulos. Aloin kontrolloimaan asioita kahta kauheammin ja tein hyvinvointini eteen useita erilaisia harjoituksia per päivä, tähdäten johonkin tietynlaiseen lopputulokseen.

Virheistä oppii ja kokemusta karttuu
Tuo kokemus toi elämääni insomnia -jakson vailla vertaa. Se oli opettajani, sillä olen aikaisemminkin oireillut tavaksi opittua heikkohermoisuutta unettomuudella. Olen onnekas, että minulle opetettiin taito olla mahdollisimman heikkohermoinen ja fiksoitunut jo pienestä, koska nyt todella tiedän, etten tarvitse näistä kumpaakaan voidakseni hyvin. Silloin, jos haluan voida huonosti ja tehdä asioista vaikeampia, niin silloin luotan edellä mainittuihin kumppaneihin. Insomnia -jakso kesti lähemmäs vuoden ajan, mutta se todella auttoi minua luopumaan sellaisesta, mikä ei ole kantavaa ja hyväksi. Sen avulla olen muuttunut ihmisenä monin tavoin ja nykyään tapani reagoida asioihin on hyvin erilainen (tähän auttoi suuresti myös rakkaani Jukka, sekä Maria Nordininin ’Eroon oireista’ -verkkokurssi). Luotan elämään aivan eritavoin kuin ennen ja olen ymmärtänyt, että asiat tapahtuvat omalla ajallaan, tärkeää on kuitenkin olla aktiivinen omassa kasvussaan ja kulkea eteenpäin; olla onnellinen tässä ja luottavaisesti visioida ja rakentaa tulevaa – ei niin, että onni on tuolla jossain ja tämä hetki on pelkkää kärsimystä. Voima on meissä, ei meidän ulkopuolella, meillä on aikaa ja tilaa, meillä on valinnanvaraa. Itseään ei opi tuntemaan, jos itseensä ei koskaan kunnolla tutustu. Maaseudun rauha on auttanut tasapainottamaan itseäni ja luomaan vahvemman luontoyhteyden. Vietän ison osan ajastani ulkona metsässä koirien kanssa, olen paljon vapautuneempi, kohtaan rohkeasti pelkojani, haastan vanhoja tottumuksiani tavalla tai toisella päivittäin uutta rakentaen ja teen asioita omasta merityksellisyydestä käsin, ei niin, että odottaisin toisilta lupaa toteuttaa omia visioitani (asia, mitä olen tehnyt hyvin monta vuotta). Uskallan tehdä virheitä, uskallan olla huono tai osaamaton, mutta uskallan rohkeasti mennä näitä asioita kohden ja oppia.

Vetovoima
Jos totta puhutaan, olen kokenut että tämä kaikki on ollut suurta vetovoimaa. Tässä hetkessä en pystyisi kuvitella hetkeä, kun muuttaisin jälleen pääkaupunkiseudulle. Se ei vain resonoi, ei ainakaan juuri nyt. Kuten jo mainitsin, muutto tänne ei ole ollut yhtä onnenhetkeä, mutta tällä hetkellä kaikki ne haasteet mitä muutokset toivat, ovat tuoneet minulle rauhaa, luottamusta ja läsnäoloa. En juoksekaan onnen tai hyväksynnän perässä kuin päätön kana, sillä huomasin miten huonosti se minuun vaikuttaa. Aloin purkaamaan hyväksynnän kautta tapojani olla minä ja tällä hetkellä rakennan uutta ja kantavaa – ja olen onnellinen tässä, ihan vain siksi, koska voin. Se todellisuus missä olin, kun tänne muutimme, oli kovin täynnä rajoitteita, sääntöjä, vastustusta, uhriutta ja epätoimivia toimintamalleja – sellaisesta ei pysty luomaan uutta, sillä se kehä pitää vahvasti sisällään. Siksi olen niin kiitollinen kaikista haasteista joita olen käynyt läpi, sillä elämä on ollut aivan erilaista, kun olen päässyt todella muuttumaan. Ja salimme ja salimme asiakkaat ovat olleet tärkeä osa tätä kaikkea. Tunnen syvää kiitollisuutta. Asiakkaamme ovat tehneet minuun moni tavoin vaikutuksen ja on ollut upea saada toimia niin eri ikäisten (1-86 vuotiaat) ja erilaisten ihmisten kanssa. Myös parisuhteemme on kokenut muutoksia, toisinaan myrksyn kautta ja toisinaan vain luonnollisen virtauksen kautta.

Mitä olisi elämä, jos en oli tehnyt näitä muutoksia ja käynyt todella läpi asioita, joita olin vain painanut alas ja olettanut, etteivät ne enää vaikuta minuun? Sitä en saa koskaan tietää ja siitä olen erityisen kiitollinen. Minulla ei ole mitään kaipuuta vanhaan, sillä on ollut aivan uskomattoman voimaannuttavaa todistaa se itse, miten valtavasti ihminen pystyy muuttumaan ja miten valtavasti meissä on voimaa. Jos pysyttäydymme tutussa ja turvallisessa (oli kyse sitten ympäristöistä, omista toimintamalleista ja tottumuksista jne) emme pääse näkemään ja kokemaan potentiaaliamme. En voisi kuvitella enää eläväni elämää, missä syyttelen muita ja olen kroonisesti tyytymätön omaan aikaansaamattomuuteen ja tapaani elää päiväni. Meinaa, se paska leviää ihan joka suuntaan. Tässä on nyt hyvä olla, vaikkei aina olisikaan. Maaseudun elämän syke on aivan erilainen kuin kaupungin, täällä pystyn keskittymään olennaiseen.

Metsä ja luonto ovat niin voimaannuttavia! ❤