Hyväksyminen luo tilaa elämälle

Kiusaaminen. Se jättää jäljet. Toisinaan voi viedä useamman vuoden sipulin kuorimisessa, että tiettyjä asioita pääsee nousemaan ylös tietoisuuteen. Minulla meni pitkään, että pystyin myöntämään sen, että olen ollut kiusattu ja vielä pitempään ne kaikki tunteet, mitä se minussa on nostattanut. Esitin pitkään roolia, missä kestän kaiken ja pärjään yksin. Kovetin osia ja muurasin lähes umpeen, enkä edes tajunnut miten se kaikki alkoi minuun vaikuttaa. Koin kantavani salaisuutta. Asioita voi nopeuttaa tai hidastaa, muttei pakottaa. Kaikki aikanaan, olemme koko elämän kestävä prosessi, jokainen meistä. Emme me valmiiksi tule, mutta viisaammiksi kyllä. Sen suurempi vastustus, mitä enemmän piilottaa. Antaa siis näkyä juuri niin paljon, kun on valmis näyttämään.

”Tunnen surua. Olen surullinen siitä, että en ole antanut itselleni lupaa tuntea tiettyjä tunteitani. Että olen kieltänyt ne, painanut alas ja niellyt. Huomaamattani sitä, miten ne ajatuksiini, tunteisiini sekä käytökseeni ovat vaikuttaneet. On pitänyt olla vahva. On pitänyt pärjätä, olla olematta vaikea. Tunnen surua, miten piilotettu minuun toisinaan vaikuttaa. Miten se kuiskii menneisyyden illuusioita korviini sekä sydämeeni.

Eksyn. Silloin eksyn sekaannukseen, epävarmuuteen, hälytystilaan.

Pian joku haukkuu ja kiusaa. Puolustaudun, valmistaudun hyökkäämään.

Kaikki muu katoaa ympäriltäni. Seison rintamalla päästä varpaisiin aseistautuneena.

Hälytykset soi. Valot vilkkuu. Hätä. Tuuli on puuskaista, toisinaan olematonta. Ukkostaa ja salamat lyö. Näköetäisyys on huono. Myrskyää. Liikun, mutta toisessa tilassa. Kehoni on mukana, mutta silti se on jossain muualla. Mieli on liekeissä.

Pilvet rakoilee. Valo paistaa läpi. Pysähdyn. On kaunis aurinkoinen päivä. Hieron silmiäni ja nipistän itseäni, missä olen? Eikö ollutkaan sota? Eikö ollutkaan tarve puolustautua?

Kuulen linnut, lempeän tuulen ja lehtien kahinan. Kuulen rauhan ympärilläni, kuulen rauhattomuuden sisälläni. Näen sävyjä, muotoja, kauneutta, kaikki ympärilläni on niin ystävällistä, turvallista, rakastavaa. Suljen silmät. Näen kipua, pahaaoloa, ilkikurisia kasvoja, loukattuja sieluja jatkamassa sokeana perintöään. Hengitän elämää, hengitän kuolemaa. Katson ympärilleni, laskeudun läsnäolevaan hetkeen. Tunnen juureni maassa. Olen turvassa. Olen juurtunut rakkauden maaperään. Olen tässä.

Olen vapaa. Mielensisäisen vankilan kahleet ovat aina olleet lukitsemattomat. Olen ollut vanki vapaasta tahdosta. Se on ollut turvapaikkani, lohtu tarinan sisällä.

Oivallan. Menneisyyden taakat ovatkin voimavarojani, tunnen kiitollisuutta. Minulla on voima ja ymmärrys valita toisin. Minulla on rikas sydän.

Minä saan elää vapaasti, kahleitta. Minä saan tehdä mitä teen. Saan olla rentona ja rauhassa, turvassa. Turva on minussa. Saan tuntea vapaasti ilman pelkoa, saan itkeä ja nauraa. Saan olla olemassa sitä anteeksipyytämättä. Saan luoda vapaasti, oppia ja osata ilman tarvetta pienentää itseäni.

Voin ja haluan antaa anteeksi. Annan anteeksi. Annan uudestaan. Vihan sijasta lähetän rakkautta. Rakkaus parantaa. Lopetan tuskan kiertokulun ja muutan sen suunnan kohti valoa. Minä näen sinut. Minä hyväksyn sinut. Minä kiitän sinua.

Elän nyt.
Luon.
Hengitän.
Tässä hetkessä. Tässä totuudessa.”

-Hanna

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s