Uskomusten voima

Oletko koskaan pysähtynyt tarkkailemaan uskomuksiasi? Oletko tietoinen, millaiset uskomukset vaikuttavat sinuun vahvimmiten? Tiedätkö oikeastaan, mitä uskomukset edes ovat?

Uskomukset
ovat kuin valheita, jotka riittävän usein kerrottuna ovat muuttuneet todeksi. Vastaavaksi, kun näyttelee, leikkii tai teeskentelee jotain tavoittelemaansa käyttäytymismuotoa tai tuntemistapaa riittävän hyvin, voi huomata sen muuttuneen taidoksi tai ominaisuudeksi. Uskomuksia on niin positiivisia, neutraaleja kuin rajoittavia, tässä artikkelissa puhun pääsääntöisesti jälkimmäisistä. Uskomus voi syntyä aivan pienestä asiasta, joka jää eloon itselleen kerrottuun tarinaan. Monesti uskomuksia kuulee näissä sanoissa ”aina, kaikki, ei koskaan, ei kukaan, muut, pitää..”. Kuulen myös paljon työssäni identiteettiin liittyviä rajoittavia uskomuksia: ”minä olen kuin rautakanki”, ”meillä on perheessä tätä lihavuutta”, ”me ollaan tällaisia kömpelöitä”.

Uskomuksissa on voimaa
Uskomukset ovat iso osa maailmankatsomustamme. Useimmissa tapauksissa meidän uskomuksemme ovat isoimpia vaikuttajia. Jos minulla on uskomus siitä, etten pysty tekemään jotain ja olen vuosien ajan vahvistanut tätä uskomusta ajatuksin, tuntein ja teoin, niin uskomus ymmärrettävästi vaikuttaa minuun hyvin vahvasti. Joskus voi olla hyvinkin haastavaa huomata omia uskomuksiaan ja ymmärtää, etteivät ne ole tosia. Toisinaan uskomuksen saattaa laittaa aluille joku muu, esimerkiksi lääkäri. Tällöin uskomukseen yleensä liittyy epävarmuutta ja pelkoa: ”lääkärini sanoi, että polveni on melkein irti, siksi en voi liikkua” (=huom. ihmisillä on värikäs mielikuvitus ja sitä värikkäämpi, mitä voimakkaampia tunteita saadaan mukaan!). Hyvinvointialalla saankin olla tarkka omista sanomisistani ja siitä, ettei tule isompia väärinymmärryksiä sanojen ymmärryksen suhteen – tarkoitukseni on tuoda asiakkailleni esille se, että jokainen meistä pystyy itse vaikuttamaan omaan olotilaansa, minä ammattilaisena teen osani, mutten ole auktoriteetti. Ihmisen tulee itse panostaa omaan itsetuntemukseensa ja kyky tunnistaa omia uskomuksiaan on tärkeä osa sitä. Työssäni, jos asiakas kantaa mukanaan rajoittavia uskomuksia, eikä pääse availemaan niitä, voivat ne vaikuttaa yhteistyömme edistymiseen. Siksi valmennustyöni on paljolti myös mentaalivalmennusta. Toki jo ympäristö itse voi auttaa asiakasta muuttumaan ja näin usein tapahtuukin, sillä hän käyttäytyy ja toimii eritavoin uskomukseensa nähden.

Miten ruokit rajoittavia uskomuksiasi?
Olen tehnyt muutamia isompia päätöksiä tässä ja todella saanut niistä lisää energiaa ja iloa elämääni. Samalla olen huomannut, miten aiheisiin liittyen rajoittavia uskomuksia on noussut pintaan. Olen tutustunut näihin uskomuksiin ja tarkkaillut niitä. Tutustuminen on auttanut siihen, että kykenen ymmärtämään niiden valheellisuuden ja kuulla niiden mahdolliset viestit. En katso rajoittavia uskomuksiakaan mustavalkoisesti, vaan enemmänkin niin, että nekin ovat hyvällä asialla, kunhan niitä ei ruokita liikaa. On hyvä muistaa, että ajattelu pitää aivoissa vireänä hermotoimintoja, joilla on fysiologiset seuraukset. Tämän saman voisin tuoda esiin näin: kun toistan kyykkyä tarpeeksi usein, vahvistuu taitoni kyykätä, sekä mm. lihakset, mitkä siihen osallistuvat. Aivan samoin tapahtuu uskomustemme, ajatustemme sekä tunteidemme kanssa. Vahvistamme niiden avulla minäkuvaamme, identiteettiämme, itsellemme kertomaa tarinaa. Mitä enemmän ruokimme tietyin tavoin uskomuksiamme, ajatuksiamme ja tunteitamme, sen vahvemmaksi ne käyvät. Jos liitän siihen vielä puheen, kirjoituksen ja käytöksen, niin johan on vahvaa tavaraa. Siinä vaiheessa todella elämme oman rajoittavan uskomuksemme kautta ja se varmasti näkyy jo ulkopuolelle.

Rajoittavien uskomusten kohtaaminen sekä muuttaminen
Rajoittavia uskomuksia pystyy muuttamaan, eikä sen tarvitse olla kovin pitkäkään prosessi. Prosessi saattaa kipeytyä syvemmälle mentäessä, mutta sekin on ohimenevää. Tärkeää on sitoutua prosessiin. Alkuun tarvitaan pysähtymistä, jotta pystymme todella huomaamaan omia rajoittavia uskomuksiamme itsestämme irrallisina. Samoin miten tunteita tarkkailessamme, tarkkailemme niitä itsestämme etäällä ja tiedostamme, etteivät ne ole yhtä kuin minä. Kun tämä alkaa helpottumaan, pystymme huomaamaan uskomusten hereillä olon helpommin ja reagoimaan niihin vähemmän. Tosin prosessiin menee oma aikansa. Joskus oivallukset tulevat vasta jälkeenpäin, mutta niitä voi korjata silloinkin. Tämä aika saattaa olla myös epävarmaa aikaa, sillä rajoittavatkin uskomukset tuovat turvaa ja aikomukset irrottautua niistä saattavat tuoda alkuun turvattomuuden tunnetta, epävarmuutta, ahdistusta ja pelkoja. Nämä ovat ohimeneviä ja joskus saattavat hetkellisesti nostattaa uskomusten voimaa entisestään. Ja vaikka tuntuisi, että prosessin kanssa tulisi takapakkia, niin se ei ole sitä. Tässä vaiheessa ego useimmiten nostattaa myös päätään ja siksi on tärkeää tarjota itselleen tueksi sellaisia hetkiä, joissa voi olla aivan rauhassa ja tarkkailla kaikkea tätä itsestään etäämmältä. Kirjoittaa asioita ylös, puhua, hengittää, rentoutua ja selkeyttää sitä, mitä oikeasti haluaa, mitä tavoittelee. Mitä niin kauheaa voisi tapahtua, ilman rajoittavaa uskomustani?

Harjoite (laatinut Hanna Härkönen):
1. Anna mielenvirran tuoda ylös sinua rajoittavia uskomuksia ja kirjoita ne ylös.
2. Valitse nyt 1-3 eniten rajoittavaa uskomusta isompaan tarkkailuun.
3. Voit antaa näistä jokaiselle vielä oman erillisen nimen, jolle lähdet nyt ikään kuin rakentamaan roolihahmoa sisältöineen.
4. Ota uskomus kerrallaan tarkkailuun. Pureudu siihen oikein kunnolla, ikään kuin asettuisit uskomuksen roolihahmon sisään.
5:
A)
Miten uskomus ajattelee? Mitä ajatuksia se nostattaa pintaan? Miten puhut silloin, kun uskomus on ’päällä’? Mitä sanoja suosit?
B) Miten uskomus tuntee? Mitä tunteita se nostattaa sinussa pintaan? Mitä tunteita se suosii?
C) Miten uskomus saa sinut toimimaan? Mitä teet silloin, kun katsot asioita uskomuksen kautta? Vertailetko? Arvosteletko? Luovutatko? Pärjäätkö huonommin? Minkälainen asentosi on silloin?
D) Miten uskomus liikkuu?
E) Syttyykö uskomus tietyissä paikoissa? Tiettyjen henkilöiden kanssa? Tiettyinä hetkinä?

=> Vastaa niin isosti ja pitkästi kuin vain haluat. Voit myös piirtää / maalata / liikkua, mikä vain tuntuu itselleen sopivalta. Samalla voit nähdä tämän rajoittavan uskomuksen roolihahmon ja pystyt irroittamaan se itsestäsi ja huomaamaan, miten se sinuun vaikuttaa. Toki toiston kautta vahvistaen! Voit myös kysyä uskomukselta, että milloin se on tullut luoksesi ensimmäisen kerran ja mikä sen viesti on. Voit myös kysyä, että tarvitsetko sitä enää.

Go wild! ❤

HANNA



Syyllisyyden painava taakka

Tunnetyöskentelyä voisi kuvata sipulin kuorinnalla: kun ollaan saatu yksi kuori kuorittua tietoisuuteen, kohdattua se ja vapautettu siinä ollutta energiaa, pian kohdataan uusi kuori, joka saattaakin tuntua taantumukselta. Kerroksia saattaa olla useita ja kuorinnalla päästään lähemmäs sellaisia asioita, joita on painettu syvemmälle piiloon.

Olen nuoresta asti kokenut tärkeäksi kasvaa henkisesti ja oppia tunnetaitoja. Niin paljon kipua, kärsimystä, häpeää, syyllisyyttä kuin kieltämistäkin nähtyäni ja koettuani, päätin, etten itse halua olla liion omien tunteideni vanki (ja kyllä, nämä ovat päätöksiä!). Haluan tuoda iloa, sallivuutta ja naurua elämään. Tiedän miltä tuntuu elää toisen tunnekoukkujen värittämää arkea ja tiedän, että se on kaikkea muuta kuin terve ympäristö. Ympäristö, missä tulee hiiskua ja hiipiä, jottei vaan tee omalla olemassa olollaan mitään ikävää toiselle. Lapsi kuin aikuinenkin oppii kasvattamaan herkät tuntosarvet ja toimimaan kameleontin tavoin vältellääkseen räjähdyksiä. Kun koti on välistä kuin sotatanner, haluaa välttyä suuremmilta taisteluilta, jotta olisi edes näennäisesti rauhallista, vaikka rauhattomuus on porautunut jo syvälle ytimeen. Tiedän myös senkin, että ihminen pystyy muuttumaan, vaikka olisi kokenut kaikenlaista menneessään. Mutta on vaikea muuttua, jos ei pysty hyväksymään menneitään ja kokee tarvetta jatkuvaan syyttämiseen, uhriutumiseen ja vihamielisyyteen. On vaikea muuttua, jos ruokkii edelleen tunnekoukkujaan ja pyrkii vain näennäisiin muutoksiin.

Vastuu elämästäni on minulla. Saan jäädä kiinni omiin tunnekoukkuihini ja tarinoihini, jottei minun tarvitse kohdata asioita, joita olen piilottanut syvälle sisimpääni. Tämä ei ole kuitenkaan itselleni valinta, sillä en halua lisätä tuskaa tähän maailmaan ja haluan nauttia elämästä kaikkine väreineen. Olen opetellut kohtaamaan kipeitä asioita ja vähitellen oppinut, että ne kohdatessaan niiden ote kevenee. Välistä kuitenkin jään jumiin, enkä uskalla päästää irti, sillä en tiedä miten olla kyseisen tunteen aiheuttamaa hormonaalista tilaa, fysiologista riippuvuutta. Onhan sitä rakennettu vahvasti jo omaan identiteettiin ”tällainen minä olen”. Tähän olen huomannut kaksi erittäin hyvää ystävää, joskin välillä on vaikea päästää heitä kylään, sillä riippuvuus tuo myös mielihyvää: tietoisuus sekä anteeksianto. Mitä vahvempi fysiologinen riippuvuus tunteeseen on, sen kauemmin kestää, että maltan pysähtyä kyseisen olotilan äärelle, sallia ja hyväksyä asiat niin miten ne ovat. Mutta mitä useammin toistan kohtaamista, sen haaleammaksi riippuvuus muuttuu.

Viime aikoina olen kuorinut sipulia oikein kunnolla, se on kirvoittanut kyynelet silmiin ja tuonut eteen syvempiä kuoria. Sellaisia kohdattavia joita en ole osannut aikaisemmin edes ottaa huomioon. Huomaankin, että monien kielteisten tunteiden taustalla onkin jokin paljon vahvempi, hahmottomampi ja vanhempi tunne; itseni syyttäminen. Itseni syyttäminen on saanut syntynsä mm. siitä, että olen lapsesta oppinut toimimaan niin, miten muut tahtoo, jotta vältyttäisiin edellä mainituilta taisteluilta. Jos olen jotenkin saanut räjähdyksiä aikaan, olen ottanut tueksi syyttämiseni, jotta parantaisin tapojani ja olisin rakastettavampi ja miellyttävämpi. Olen oppinut muuttamaan itseäni kauemmas itsestäni, jotta olisin hyväksyttävämpi muiden silmissä. Vertailu ja vaatimukset saattavat olla erittäin rajuja ja sitä kautta itse syytökset pääsevät pimentämään taivaani. On ollut vaikea ymmärtää tätä, sillä niitä ei ole kyennyt aikaisemmin selkeästi kuulemaan, vaikka ovatkin vaikuttaneet minuun hyvin vahvasti. Tämän oivalluksen myötä olen vapauttanut syylliisyyden energiaa. Minun ei tarvitse syyttää ketään mistään, vaan juurikin kohdata myötätunnolla, keskustella kyseisen tunteen kanssa ja ymmärtää, että se on kehittynyt alunperin suojellakseen minua. Jatkaa päivittäistä anteeksiantoharjoitusta, missä annan itselleni ja kenelle vaan mieleen nousee, anteeksi. Huomata kun tunne nousee pintaan ja kuulla sen muodostamat lauseet, kohdata, hyväksyä ja päästää irti. Ja kun toimin menneen kautta, korjaan tilanteen jälkeenpäin – aina ei tarvitse jaksaa, kunhan ei tietentahtoen tee itselleen tai toisille pahaa.

Tähän loppuun haluan kirjoittaa muutaman loistavan lainauksen lääkäri ja psykoterapeutti Tuulikki Saariston ’Taikasanat’ kirjasta:
”Tunteiden kokeminen ei kuitenkaan edellytä kärsimistä, jos suostumme pitämään niiden viestiä ystävän lähestymisyrityksenä. Kärsimistä koskeva kysymys kertoo itse asiassa siitä, että ihmiset sittenkin, kaikesta tiedosta huolimatta, toivovat voivansa vapautua tunteistaan ja jatkaa näennäisen helppoa elämää, jossa tunteet torjutaan tai kielletään. – Tämä tavoite on väärä. Ainoa terve tapa ’vapautua’ tunteesta on opetella neutraloimaan sen herättämä fyysinen reaktio mahdollisimman nopeasti.”

”Tunnekokemukset voivat työstämiskautena kuitenkin olla hyvin intensiivisiä ja voimakkaita, vaikka ne kestävätkin vain lyhyen aikaa. Miksi? Ehkä olemme pettyneitä siitä, ettei tunnetta ollutkaan ohitettu. Pettymystä on vaikeampaa sietää, jos juuri on alkanut uskoa pysyvään hyvään oloon. Työstettävät tunteethan ovat useimmiten kielteisiä, eikä niitä ole mukava kohdata. Juuri siksi yritimme alun alkaenkin torjua ne tai sitoa koukkuihin. Työskentelyn edetessä sisempiin ’sipulin kerrostumiin’ esiin pyrkivät tunteet tulevat sitä paitsi kauempaa menneisyydestä.”

”Kun luottamus elämän kantaviin voimiin aikaa myöten lisääntyy, koemme sen elämänilona ja hykerryttävänä riemuna. Huomaamme, ettei meidän tarvitse kulkea otsa rypyssä, vaikka arki haastaisikin elämään tosissaan, parhaamme yrittäen. Ohjaamme vähitellen yhä varmemmin käsin riippuliidintämme kohti elämäämme kannattelevia nosteita. ”

❤ HANNA