KOTIIN

DSC_7820

Viimeisenä iltana tuli nukuttua muutama tunti, taxi lähti hotellilta kentälle klo 5:30 (noin 20 minuutin matka maksoi vain 500 bahtia). Pääsin samantien check iniin ja turvatarkastukseen. Vieläkin oli heikko-olo, mutta kauhea nälkä. Päätinkin syödä kentän kaupoista maistiaisia… paljon maistiaisia… Oli tosi hyviä! Paitsi ne myyjien katseet.. ne ei ollu niin hyviä. Muhahahaha! Dikkaan Bangkokin kansainvälisestä lentokentästä, se on toimiva ja viihtyisä. Aika meni todella nopeaan kentällä ja pian jo noustiinkin koneeseen. Paluulento tuntui haastavammalta, kuin meno. Positiivinen puoli lentokone ruoassa on se, että kahvi on hyvää.

13615172_604420683059590_5631090108312264074_n
stories 🙂

Lento meni iisisti, vaikkakin tuntui että aika menee todella hitaasti. En voinut uskoa mun matkaa todeksi.. Mä olin oikeesti siellä! Tein oikeesti niitä juttuja ja tutustuin niihin mahtaviin ihmisiin! Tuntuu, että oon mennyt monta askelta eteenpäin monien asioiden suhteen. Ja niinhän mä olenkin! Menikö kuukaus oikeesti näin nopeesti? Vai oliko se kaikki sittenkin unta? Kaikki ne huolet ennen matkalle lähtöä olivatkin aivan olemattomia. Mä tunnen muutoksen, tuntuu täyteläiseltä, mutta samaan aikaan ristiriitaiselta. Uusia ja piilotettuja ajatuksia vanhojen pinttymien tilalle. Täytyy pitää kotona huoli että meditoi ja rauhottuu, niin ei lähe pää lentoon. On hyvä rauhottuu alkuun hetki, vaikka oonkin täynnä tarmoa.

13692560_607117446123247_7412757946229278354_n
aamutreeni papan ja Nicolan kans

Mulla mahdollisesti tulee tässä elokuussa vielä yksi vapaaehtoismatka, mutta se on ihan koti Suomessa ja olen siellä vain viikon. Jos nyt löytyy sopivan hintaiset liput ja saan aikataulut kuntoon, niin sinne siis kehittelemään kaikenlaista :). Toivon, että kaikki mätsää ja pääsen lähtemään. Volunt2thain avulla sain jälleen luovuuteni virtaamaan, vai oliko se enemmänkin sitä että sieltä löysin uskoa itseeni – vaiko kenties molempia? Kenties (hyvä Ken). Saada olla osa tuollaista projektia ja nähdä se kaikkia. Kun asioita ei voi tosta noin vaan hommata ja paljon muuttuvia tekijöitä. Joustavuus kehittyy aivan uudelle tasolle. Muutaman päivän ollut takas kotona ja huomaan kuinka kaavoihin pinttyneitä ihmiset ovatkaan täällä. Suoraan sanoen, tulee niin tyhjä olo tällaisesta elämäntyylistä. Varmasti ovat kyläläiset Udon thanissakin kangistuneet kaavoihinsa ja todella ovatkin. Mutta tämän kaltaisten projektien avulla pääsee oma energia vaeltamaan vapaana suorittamis/rutiini -elämän vankilasta. Kun on avoin kasvulle sitä oppii itsestään paljon, noinkin lyhyessä ajassa.

DSC_7824
Nea<3

Nyt on sunnuntai ja oon aivan pihalla vieläkin. Kotiin tulin torstai iltapäivällä ja mua vastassa lentokentällä oli upea ystäväni Nea ”urponi mun <3” -kyltti toisessa kädessä ja kahvit meille toisessa. Autossa mua odotti porkkanoita ja kurkkua :D. Ajettiin Nean luo vaihtaan kuulumisia, syömään ja sain vielä manikyyrinkin. Rupattelua tosin hieman vaikeutti mun tipahtelut vähän väliä. Perjantaina kävin treenaamassa omalla salillani LadyFitness Entressessä, jossa ohjaan myös. Tätä salia oli kyllä ollut ikävä ja vastaanoton kultaista Miraa! Myöhemmin nähtiin ihanan Jukan kanssa, joka oli teettänyt meille samanlaiset t-paidat ja antoi mulle kauniita ruusuja..  Lauantaina joogasin, meditoin, siivosin ja menin ulos picnicille kirjoittelemaan. Iltapäivällä mentiin iskälle juhlistamaan velipuolen synttäreitä, tuntui hyvältä päästä latautuu perheen kanssa, kun vieläkin sen verran pihalla. Pistää hiljaiseksi, kun huomaa mitenkä upeita ihmisiä mulla nykyään on elämässäni. Ja wau mikä kotiinpaluu, nyt on saatu hemmottelua :).

13620747_604420603059598_1652212649618349788_n
🙂

LAHJOITUS

Te, jotka olette matkaani seuranneet enemmän tai vähemmän, olette varmasti huomanneet kiitollisuuteni, kasvuni ja oppimiseni määrän. Monilta teiltä olen saanut upeita kommentteja kokemuksestani, kiitos niistä. Kylän lapset ovat valloittavia, upeita, ystävällisiä, hyvä sydämmisiä, taitavia, huomioonottavia, reippaita.. Mutta he kaipaavat parempaa koulutusta. Heillä on taidot selviytyä omassa ympäristössään, monet ovat taitavia kätösistään ja vahvoja. Heillä ei ole kuitenkaan hajua muusta maailmasta ja sen menosta. Englannin kielen taidot ovat heikot. Tämä maailma antaa enemmän mahdollisuuksia, kun pystyy kommunikoimaan yhteisellä kielellä ja ainakin vielä toistaiseksi se on englanti. Kylien kouluissa on todella kova henkilöstöpula, sekä opetussuunnitelma on mitä on. Tuntien aikana lapset mutustelevat herkkuja ja juoksentelevat pois tunneilta käytäville hengailemaan. Heiltä puuttuu kunnon pohja oppimisen suhteen, enkä tiedä ymmärtävätkö he täysin opiskelun päälle ja tajuavatko miksi sitä edes tekevät (tosin moni haluaa oppia). Olisi kuitenkin tärkeää, että lapset saavat koulunkäynnistä irti sen, mitä se parhaimmillaan pystyy tarjoamaan. Tämän aikaansaaminen tarvitsee energiaa, tarmoa, päättäväisyyttä, rahaa, apua ja muutoksia. On niin paljon mitä tulee muuttaa. Lasten avulla luodaan parempi tulevaisuus kyliin, heidän perheille ja heille itselleen. Paremmalla koulutuksella on laajoja positiivisia vaikutuksia, kuten esimerkiksi tuomalla terveystietoisuutta, ympäristötietoisuutta ja parempaa kielitaitoa. Nämä ihmiset ovat aivan täyteen pumpattuja sokerista, sitä syödään heti aamusta ja jatketaan iltaan. Monilla lapsilla hampaat ovat aivan hirveässä kunnossa ja ylipainoisia lapsia oli yllättävän paljon havaittavissa. Vanhempia ihmisiä vaivaa glaukooma, todella monella se oli värjännyt silmät sinertäviksi. Roskat heitetään minne sattuu ja muovi kuten kaikki muukin poltetaan. Jos lasten englannin kielitaito on heikko, niin vanhemmilla kyläläisillä se on olematon.

Raimundin suunnitelma on rakentaa V2T kylästä ”opetuskeskus”, jonne lapset, kuin muutkin kyläläiset ovat tervetulleita oppimaan vapaaehtoisten avulla. Suunnitteilla on rakentaa sinne kirjasto ja muita aktiviteetteja. Mietittiin myös temppuilualuetta, jossa pääsee temppuilemaan valvovan silmän alla. Mihin kaikkeen tämä opetuskeskus voisi laajentuakaan! Tämän takia lahjoitukset ovat todella tärkeitä, jotta saataisiin näin upea asia toteutumaan. Niin monen ihmisen elämänlaatu varmasti kohenisi. Joten, jos sinulla on tililläsi extraa edes 1 euro (joka on n. 40 bahtia), niin sillä saa jo muutaman kouluvihon lapsille. Jos haluat tehdä hyvää ja löytää luotettavan järjestön, jolle rahaasi ja hyvyyttäsi lahjoittaa, niin tämä on ainakin yksi niistä. Apu tavoittaa autettavat ilman välikäsiä. Seuraamalla Volunt2Thai Project (https://www.facebook.com/volunt2thai/?fref=ts) Facebook -sivua, tulet myös näkemään hyväntekosi vaikutukset.

Tämän linkin kautta pääset nopeasti ja kätsysti lahjoittamaan, joko luottokortilla tai Paypalilla:

http://volunt2thai.com/en/donation

13590283_604420359726289_5417528995889143731_n

 

– Hanna Suomen Volunt2Thai head of communications 🙂

(liian monta)YÖ(tä)BANGKOKISSA

Bangkok on kaikkea muuta kuin Udon thanin lande. Kulttuurishokki oli v a l t a v a! Näkyy kadulla nukkuvia lapsia ja aikuisia, horoja, pimpejä, liikaa ihmisiä, liikaa ruuhkaa… Kaikkea on ja saakelisti onkin. Ilma täällä on vähän viileämpi kuin landella. Asustan Sukhumvit 8 alueella ihan mukavassa hotellissa, ei ole kauhean kallis (6 yötä n. 150€). Arttu asuu noin 15 minuutin päästä musta (mutta lähtee maanantaina Balille). Täällä on tosi paljon intialaisia ja noh tietysti muunkin maalaisia turisteja. Ihmiset ovat täysin eri kastia kuin landen super ihanat kyläläiset.

DSC_7681
ruuhka vasta alkamassa, tää oli vielä iisiä.. 😀

Lauantaina nähtiin Michael ( se Raimundin kamu, joka mun piti tavata ) ja hänen giltsikaiffa. Käytiin syömässä ja siitä mentiin The Westinin allasbileisiin. Allasbileissä oli enemmän turisteja kuin paikallisia ja löyty kaikennäköstä kanssajuhliaa. Korkeella oltiin ja maisemat olivat hienot. Mutta ahh!!! Vihdoinkin uimaan! Sitä oonkin odottanut koko sen ajan kun Thaimaassa olen ollut. Musa pauhas, jannut danssas ja vodka virtas. Oli hauska kokea jotain tollasta ihan uutta. Allasbileistä mentiin Hootersiin syömään ja söin ekaa kertaa matkani aikana ja hyvin hyvin pitkään aikaan muutenkaan hampparia ja ranskalaisia. Jossakin vaiheessa huomasin olevani Hootersissa yksin, mutta viereisestä pöydästä huikattiin mut liittymään heidän seuraan. Pöydässä istui noin kymmenen ”thaimaan kermaa”, eli oli näyttelijää, valokujaavaa.. Juttelin heidän kanssaan kaikenlaista kunnes päätin lähteä nukkumaan. Matka taittui ketterämmin kärrynpyöriä vedellessä.

_20160727_151825
bodarit.. xD

Darude jälleen jyskyttäen päässä ja herättäen jo ennen aamu kuutta. Olo oli oikein optimistinen kaiken suhteen, tuli verkostoitua ihmisten kanssa ja tuli kutsuja jumppa valokuvauksiin, niin Intiaan kuin Phukettiinkin (epäilyttävää or not?):D. Myös mahdollisesti starttaamme yhteistyön Michaelin kanssa, kunhan heidän tuotteet on ready. Onnistuu tai ei, kaikesta oppii ja kokemus on plussaa. Noh anyway oli kova darra, karsea olo. Aamupalalla heikotti oikeen olan takaa, joten kipitin takas punkkaa ottaa hetken lepiä. Saadakseni pään käyntiin vedin huoneessani parin tunnin treenit, jonka jälkeen nähtiin Artun kanssa. Käytiin ekana syömässä ja siitä siirryttiin FourPoints hotellin uima-altaalle (sinne pääsee hotellin ulkopuolisetkin, kunhan ostaa jotain syötävää tai juotavaa). Pulikoitiin hetki ja lähdettiin jatkaa matkaa kohti metroasemaa. Nyt oltiin matkalla Asiatique markettiin. Matka taittui kätsysti, vaihdettiin kerran metroa ja sen jälkeen hypättiin laivan kyytiin (metrolippu makso 42 bahtia, koska oli sen verran laaja alue ja laiva oli ilmainen). Tsuppailtiin Asiatiquessa, mutta masumme vei meijät jälleen kerran ruoan ääreen (röh röh). Ekaa kertaa kävin korealaisessa ravintolassa ja oli todella hyvää ruokaa. Tilattiin katkarapuja, simpukoita, lihaa ja vihanneksia. Näitä me kiehautettiin aina hetki meidän välissä olevassa kattilassa. Ruoan jälkeen lähdettiinkin jo takasin hotelleille päin, tilattiin uber joka kustansi vain 70 bahtia. Halattiin heipat, koska huomenna Arttu lähtee jatkaa matkaansa.

DSC_7664
matkalla Asiatiqueen 🙂

Maanantaina olo oli tosi kurja heti aamusta. Tiesin, että nyt olisin yksin enkä oikein jaksa enää kauheesti kekkailla mestoja joissa käydä. Mieluummin olisin Udon thanissa tai kotona, sillä tää Bangkok ei tunnu ainakaan tällä hetkellä mun tyyliseltä paikalta. Täällä ollessa on tullut hermostuneemmaksi ja rauhattomammaksi. Päivä lähti käyntiin hitaasti, treenasin muutaman tunnin ja olo koheni, kunnes alko tulee vähän hassu fiilis. Ajattelin, et se olis siitä etten oo syönyt. Kävin syömässä, jonka aikana alkoi tulemaan todella kipeä olo. Safkan jälkeen lähdin käymään kaupassa ja vointi sen kun laski. Tunsin kuinka kuume nousi. Olin noin 10 minuutin kävelymatkan päästä hotlasta ja se tuntu tuskallisen pitkältä. Kenkä päätti mennä matkanvarrella kunnolla rikki ja päässä pyöri mantra ”vittusaatanahelvettiperkelepersepaskakyrpä” toistolla -tän fiiliksen kruunas mun edestä vipeltävä rotta ja päin kävelevät ihmiset. Oli ihan jäätävä olo. Pääsin huoneeseen ja läsähdin sängylle, olo oli yksinäisempi kun koskaan. Särki niin helvetisti koko kroppaa ja heikotti. Kerrankin kävin täällä tulikuumassa suihkussa, mikä normaalisti näissä säissä ei tulis mielenkään. Kuume laski hiljalleen ja hikoilun määrä oli rajaton (kiitos uuden tuttavani, joka ystävällisesti toi mulle särkylääkettä).

_20160726_112956
hotelli jumbat

Tiistaina olo oli tosi hyvä aamusta, mutta vatsaan alko sattumaan jo edellisenä päivänä. Tai itseasiassa mua on sattunut vatsaan täällä aina vähän väliin. En siksi syö enää tulisia ruokia (tosiaan ei mitään snadisti tulistakaan, koska se on aina tulista :D). Myös saasteet ja bakteerit on omiaan tuomaan erilaisia kipuja. Päätin lähteä FourPointsiin uimaan ja nauttii lämmöstä. Siellä nautiskelin muutaman tunnin. Illemmalla käytiin tuttavan kanssa hienossa ravintolassa syömässä, joka oli noin 11 kilometrin päässä hotellistani, mutta matkaan meni ainakin 1 tunti – koska ruuhka oli niin jäätävä! Ravintola oli hieno, sijaitsi joen varrella, maisemat olivat upeat ja ruoka oli hyvää. Käytiin vielä nopeasti irlantilaistyylisessä pubissa nimeltä Mulligans (sijaitsee Khao san road alueella), jonka hänen kaveri omistaa. Tällä alueella oli paljon reppureissailijoita ja asuminen tosi halpaa. Kaduilla vilisi elämää, kaiken sorttista tallaajaa.

DSC_7706
hotelli FourPointsin katolta 

Viime yönä uni tuli huonosti. Oksensin ja vatsassa oli edelleenkin outo fiilis – näyttää kun olisin ainakin 4 kuukaudella raskaana (vaikka vessassa pitää ravata sen minkä kerkee). Lähdin vasta neljän aikaa hotellihuoneesta ja uskalsin syödä jotakin. Tosi heikko ja voimaton olo, mutta koheni hieman kun sai ruokaa. Päätin vikan päivän kunniaksi mennä hierontaan – toisinsanoen taivaaseen! Ai ai ai ai oli niin hyvä hieronta! Enkä edes kutissut jaloista niin paljoa…. 😀 😀  hahahaahahha i wish! Kaiken kaikkiaan olen valmis lähtee takaisin kotiin (on ikävä) tai minne vaan muualle kuin Bangkokiin. Tai eihän mulla tällä hetkellä ole varsinaista omaa kotia Suomessa, mitä ikävöidä mutta ikävöin kaikkia rakkaimpia ja ahhh sitä raitista ilmaa <3! Voi olla, että on matkaväsymystä ja siksi astetta negatiivisempi, mutta täällä on aika häkissä oleva olo. Ja tää terveyden reistailu ottaa pannuu, kun ei ole energiaa tutustua asioihin ja käydä pörrää ympäriinsä. Viihdyin todella paljon enemään maaseudulla ja rakastuin niihin ihmisiin ja heidän mielettömään ystävällisyyteen. Se Hanna joka siellä oli, oli eri kuin täällä oleva.

-bakteeri hanna 😀

MATKA JATKUU

Tänään jatkan matkaani Udon thanin landelta Bangkokiin. Tasan kolme viikkoa tuli oltua ja loppujen lopuksi mulla ei oo muuta, kuin positiivisia tuntemuksia itse paikasta asukkaineen ja kokemuksineen. Olen todella kiitollinen vietetystä ajastani täällä. Päätökseeni lähteä Bangkokiin vaikutti se, että mun piti tavata siellä yksi Raimundin tuttu ja sopia muutamista markkinointi asioista (ei liity volunt2thaihin) ja se, että mun kaveri oli juuri menossa sinne. Ihan kiva päästä näkemään erilainen Thaimaa.

13697214_609975525837439_3266246928292520613_n
baby bye bye bye.. 😀

Vietettiin mun läksiäisiä Raimundin kanssa kahdestaan, Marion oli meidän kanssa hetken muttei halunnut juoda kauheasti kaljaa koska on just lopettanut tupakanpolton. Hyviä keskusteluja ja jälleen todella mieltä avaavia juttuja tuli esille. Myös ekaa kertaa täällä olon aikana jouduin laittaa svetarin ja takin päälle! Oli mageeta, istuttiin ulkona pöydän ääressä katoksen alla ja meijän ympärillä salamoi, ukkosti ja satoi aivan törkeän paljon. Taivas oli salamoinnisti aivan pinkki ja niitä välähdyksiä tuli joka suunnasta. Muuten oli todella pimeetä (ei viiti pitää ulkona liian montaa lamppua päällä, koska sillon siin pörrää sellanenkin ötökkä armeija), mut salamoidessa oli aivan valoisaa. Upea ilta ja tuntu uskomattoman hienolta saada niin aitoa ja hyvää palautetta panostuksestani.

13726793_609975259170799_7515852668455146296_n

Kalja kolisi aamulla päässä ja olo oli kaikkea muuta kuin reipas. Ei auttanut jäädä punkkaan itkeen, vaan hop hop ylös, aamupalalle ja sit takasin vapaaehtoiskylälle rakennuspuuhiin. Hauskaa yhdessä tekemistä ja olemista :). Puuhastelun jälkeen menin Ban nong khungin koululle ohjaa vikat jumppani.. Itkuhan siinä tuli, mutta hauskaa oli. Ohjauksen loputtua kaikki lapset tuli halaamaan, heittää femmoja ja jotkut toivat lahjoja (kukkia ja suklaata). Kaikki muut vapaaehtoiset ja Raimund olivat siellä myös. Tämän jälkeen lähdin vapaaehtoiskylälle pakkaan ja sitten Raimund tuli hakee mut ja ajettiin bussipysäkille. Rupateltiin puolisen tuntia kunnes dösä tuli, annettiin halit ja hyppäsin kyytiin. Bussilla meni noin tunti Udon thanin keskustaan ja puolessa välissä alkoi sataa kaatamalla. Istuin just niin, että kaikki vesi tuli mun päälle oviaukosta (ei ole ovea) :D. Oli kyllä niin massasta poikkeava olo jälleen kerran ja tunsin toljottavat silmät porautuvan muhun. Bussi ajoi suoraan pitkänmatkan bussitoimiston eteen, joten pääsin helpolla varaamaan itselleni paikan Bangkokin bussista. Kello oli nyt puolisen viisi iltapäivällä ja seuraava bussi, jossa oli tilaa lähti 21:25 (matka kestää noin 9 tuntia udonista bangkokiin). Lippu kustansi alta 400 bahtia. Jätin matkalaukun toimistoon ja lähdin seikkailemaan Udon thanin keskustaan. Udon thanin keskuksessa näkyy jo aika paljon turisteja.

DSC_7659
Welcome to Bangkok!

 

Bussi oli kaukana luksuksesta, mutta ainakin kulki eteenpäin. Mulla oli istumapaikka takarivistä ja penkin asentoa ei pystynyt mitenkään muokkaa. Takarivillä oli viisi paikkaa ja mun vieressä istui yksi mies, muiden paikkojen ollessa tyhjiä. Bussin henkilökunta jakoi meille vettä ja jotain kookoshampparia, jota en syönyt. Ilmastointi oli aivan täysillä ja mulla oli ihan kunnon vaatetus päällä ja silti kylmä. Katosta tippui kylmää vettä koko aika mun päälle. Bussin vessa oli myös kaikkea muuta kuin kodikas. Väsy alko painaa, mutta uni ei tullu penkillä koska puutu peba ja jalat, joten menin lattialle. Otin vapaiden paikkojen viltit ja laitoin mun vaatteita tyynyks. Ahh tuntu hyvältä kun sai suoristettua kropan. Kylmä vesi jatko tippumistaan päälleni, mutta vähitellen aloin vaipumaan uneen. Aamulla klo 6:30 vierustoverini ravisteli mut hereille ja sanoi ”Bangkok, bangkok.” Aivan unessa keräsin kamani, astuin bussista ulos, kävelin muutaman metrin ja johan oli taksikuskit repimässä mua joka suuntaan. Ei ollu silmät vielä kunnolla auki, ihan pihalla. Kun sain katottua puhelimesta mun hotellin osotteen, niin joku taksikuski nappas mun laukun ja lähettiin kävelemään pitemmälle parkkikselle. Kyllähän siinä kaikenlaisia ajatuksia vilisi, mutta enemmänkin ärsytti se silmille hyppiminen, ei saanut rauhassa olla. Kuski ei puhunut englantia, joten sen kaveri jeesas. Ekaks pyysi 800 bahtia matkasta ja en vaan millään suostunut siihen. Sanoin et soitan mun bangkokilaiselle kaverille ja kysyn paljonko taksi yleensä maksaa. Sit se alko tiputtaa hintaa ja sain sen 600 bahtii, mut saletisti jäin häviölle – siinä vaiheessa ei jaksanut kiinnostaa. Pyysin et laittaa mittarin päälle, mut sano et tulee kalliimmaksi, ei kyllä olis varmasti tullut. Väsy oli sen verran kova, et nyt meni näin. Saavuin hotellille ja sain huoneen jo klo 8 (normaalisti huoneet jaetaan klo 14, mutta respa mies sanoi et näytän niin väsyneeltä et voin mennä nukkumaan ). Sitä teinkin, heräsin klo 14 uudestaan. Pian nähtiin Artun kanssa Terminaali 21 kauppakeskuksessa ja siellähän se päivä menikin. Käytiin tsiigaa Tarzan leffa ja oi tsiisus niitä mainoksia.. 30 minuuttia! Ja välistä tuli kuninkaalle kunnianosoitus lauluvideo, jonka aikana tuli nousta seisomaan.. Oltiin Artun kanssa kun kaks pikku lasta naurua pidätellessä. Ei ollaksemme epäkohteliaita, vaan et kuinka random juttu.

LAPSET

DSC_7334

Tuun niin kaipaamaan näitä lapsia, heidän valovoimaisuuttaan, hymyä, ystävällisyyttä… Oon miettinyt eroja lastenohjauksessa täällä ja Suomessa. Erot ovat suuret! Nämä lapset ei paljosta valita ja jos joku kompuroi tai vastaavaa, niin ei kyllä itku herkästi tule vaan meno jatkuu naurun kera. Ja missä me jumpataan? Yleensä kovalla betonilattialla, ilman kenkiä eikä sen kummempia liikuntavaatteita!! Tuntuu että monet lapset Suomessa on todella vieraantuneita luonnosta ja luonnollisuudesta (tai heidät on vieraannutettu). Täällä lapset arvostavat ohjaajia, opettajia ja vanhempia ihmisiä. Arvostus on molemminpuoleista. Ja koska emme puhu samaa kieltä ja välillä tarvitsen apua, niin jokainen lapsi yrittää kovasti auttaa! Ja sitten kun joku tajuaa, niin hän ohjaa kaikkia muita. Jos jotkut höpöttää kun näytän mitä tehdään, niin muut auttaa mua saamaan heidät kuuntelemaan. Mutta nää lapset on kyllä aivan eri kastia kuin mihin olen tottunut. Kasvatus ja ympäristö ovat suuria tekijöitä tässäkin. Suomessa koen monien lasten olevan röyhkeitä, vaativia, epäkohteliaita ja kiittämättömiä (mistäköhän johtunee..opittuja, kopioituja juttuja). Hmmm.. ja ei löydy kauheesti pitkäjänteisyyttä ja annetaan periksi helpolla jos ei heti olla parhaita. Nämä ovat vertailuja omien havaintojeni perusteella pohjautuen keskiarvioon.

received_1772075456402079

Tälläisiä havaintoja tein lapsista:

  • lapset ovat tottuneet käyttämään kehoaan paljon, auttavat fyysisissä töissä, kiipeilevät ja leikkivät missä sattuu,
  • luonto on vahvasti osa lapsia, pärjäävät luonnossa ja ymmärtävät sen päälle,
  • vanhemmat eivät muokkaa lapsista liian säikkyjä oman käytöksensä takia, eivät voivottele ja ylisuojele lapsiaan,
  • lapset otetaan mukaan ja ovat vahvasti osa yhteisöä! Käyttävät esimerkiksi hurjan kokoisia veitsiä kokatessa ja todellakin osaa käsitellä niitä (ja kokata),
  • lapset arvostaa sinua ja sen huomaa ja kun sinä arvostat heitä, senkin huomaa :),
  • lapset on todella reippaita täällä, eivätkä odota että asiat tehdään heidän puolesta ja että saavat heti kaiken mitä haluavat,
  • monissa perheissä asustaa isovanhemmatkin, jotka ottavat osaa lastenkasvatukseen ja lapset auttavat isovanhempia töissään…

13754291_609974279170897_8777886665455210676_n

Kuten varmaa huomaa, nämä lapset näissä kuudessa kylässä ovat tehneet muhun todella suuren vaikutuksen. Tarkoitus ei ole mustamaalata Suomea millään tavalla (eikä tosiaankaan millään tapaa syyttää lapsia), vaan tuoda tekemiäni havaintoja esille. Ja tuoda kunniaa näille lapsille, sillä antoivat mulle niin paljon enemmän, mitä kykenin itse antamaan. Suomalaiset lapset ovat ihania, mutta uskon että lasten tulis saada itse tehdä enemmän asioita, eikä niin että asiat tehdään heidän puolesta. Jos tulee kolhuja tai mustelmia, niin turha siitä haloota nostaa. Ottaa lapset mukaan ja antaa heidän olla tärkeä osa yhteisöä. Kaikella tällaisella näen vain olevan positiivisia vaikutuksia lapsen kasvun ja kehityksen suhteen.Varsinkin paremman itseluottamuksen ja -tuntemuksen suhteen!

received_1772075399735418

-HannaBanana 🙂

Vapaaehtoiskylän elämää

 

sunw
I’m open for new adventures and experiences 🙂

En voi uskoa miten nopeaan aika on mennyt! Niin paljon kaikkea, mutta silti tuntuu että on vasta päässyt alkuun. Tykkään olla täällä, tykkään näistä ihmisistä. Näin ystävällisiä ihmisiä ei kyllä ihan joka paikkaa löydä.

13654405_606558166179175_2500278202212295297_n
amazing little people ❤

Nyt on tullut uusia vapaaehtoisia. Kaiken kaikkiaan meitä on 4 ja tällä viikolla tulee vielä 2 lisää. Itseni lisäksi löytyy:

  • 27 vuotias Marco, joka on opettaja kiinasta (tosin lopetti työnsä ja lähti maailmalle hakemaan kokemuksia). Marco opettaa ihmistieteitä (en tiedä onko tää sama näin suomeksi, mutta humanity). Viihtyy Hong kongissa sekä Taiwanissa, mutta ei koe kiinaa niin mukavaksi maaksi. Marco on tosi tyylikäs, ystävällinen ja osaa ottaa kontaktin lapsiin samantien. Todella suloinen yksilö ja ajatella, ei osannut ajaa kunnolla pyörällä ja oppi sen muutamassa päivässä täällä – vähänkö me hurrattiin! Muuten minä tai Nicola kyysättiin sitä. Opettaa lapsille englantia täällä.
  • 23 vuotias ranskatar Marion, joka on ollut kiertelemässä muailmaa jo 17 kuukautta. Täältä hän aikoo mennä Laosiin. Marion on todella boheemi chick, luova taiteilija. Rakastaa puhumista, kerrankin oon löytänyt sellasen ihmisen joka puhuu tuplasti enemmän kuin minä :D. Soittaa meille välillä kitaraa ja nokkahuilua, sekä lauleskelee. Kadottaa tavaransa todella helposti ja jättää niitä joka paikkaan :D. Temperamenttia löytyy, sitä löytyy koko kylälle. Opettaa lapsille englantia täällä ja koko aika luovii miten voisi opettaa sitä taiteiden kautta :).
  • 23 vuotias Nicolas tämä ranskalais espanjalainen hurmuri (hahaha :D). Juuri valmistumassa insinööriksi ilmailualalla. Yllättää hauskoilla heitoillaan ja haluaa että musta tulee instafamous, joten toimii mun personal kuvaajana täällä, sekä kertoo mitä häshtägejä käyttää… Huomaa että on vielä nuori jannu, mutta tulee toimeen kaikkien kanssa. Sopivat Raimundin kanssa, että opettaa lapsille jalkapalloa.
  • Meidän kanssa tällä viikolla on myös Raimundin kaveri Marcus saksasta, joka on 45 vuotias insinööri, toiminut isoilla firmoilla johtotehtävissä. 7 vuotta sitten hän sairastui syöpään ja tämä muutti hänen asennettaan elämään. Syöpä toi masennuksen, joten halu muuttaa asioita on kova ja haluaa palata aidon elämän pariin. Mielettömiä juttuja, varmasti ollu hyvä johtaja sillä tajuaa ottaa ihmisten erilaisuudet huomioon ja antaa jokaiselle tilaa toimia omalla tavallaan. Jakoi upeita ideoita, joista tuun olemaan aina kiitollinen. Pariin otteeseen istuttiin ulkona iltamyöhään juttelemassa elämästä, hienoja keskusteluja.
  • Tällä viikolla meidän seuraan liittyy sisarukset Marionna 20 vuotta ja Arianna 18 vuotta Barcelonasta. Marionna opiskelee lakia ja Arianna psykologiaa. Perehdytin heidät projektiin ja vapaaehtoiskylään, mutta heidän seurasta en kerkeä kauaa nauttimaan, sillä lähden seuraavana päivänä heidän tulostaan.

On pakko myöntää, että yhteistyö on todella loistava asia. Vertailu on turhaa, koska me jokainen tuodaan oma mauste soppaan. Sitä sekotellessa luodaan hyvä yhteishenki jokainen omalla energiallaan. Yhteistyötäkin tulee tosin harjoittaa, sen paremmin se luistaa, mitä enemmän on ymmärrystä erilaisten persoonien suhteen. Eikä vaan paineta yhteen muottiin.

13700233_609975369170788_7601529390176962004_n
Takana istuu Marion ja Nicola, edessä Marco, Marionna ja Arianna. Kuva Ban nong khung koulusta.

Täällä aika kulkee aivan omaan tahtiin. Hermostuneisuus ja kiire ei ole läsnä, vaan minä itse olen läsnä. Nautin niin paljon siitä, että välistä saa aivan vapaasti köllötellä ja vetää päikkää ja välillä vedetään projektien parissa sata lasissa. Vapaa-ajallani siivoilen, järjestelen, teen pihatöitä, treenaan, luen, kirjoitan, käyn pyöräilemässä, lepään, juttelen ja puuhastelen muiden kanssa, leikin lasten kanssa… Kaikenlaista kivaa. Me vapaaehtoiset ja Raimund perheineen ollaan tiiviisti yhdessä, mutta jokainen suodaan kullekin oma aika vain olla, sillä tiedämme että on tärkeää olla myös aivan itekseen. Tosi upea asia, sillä Suomessa oon saanut kuulla moneen otteeseen siitä, että oon törkeä jos otan omaa aikaa vaikka oltaiskin porukalla jossakin. Ihmeellistä syyllistämistä heti, jos ei mene just niin kun muut haluaa.

13729007_610301392471519_514391486462658237_n
Temppelin showsta 🙂

Ollaan käyty muutamia kertoja kylän ulkopuolellakin päiväretkillä sekä shoppailemassa isommissa kauppakeskuksissa (siellä missä asutaan ei ole kauppoja, vain pieniä kiskoja joissa myydään kaikkea epäterveellistä schaissea). Yks sunnuntai ajettiin Raimundin, Linlyn ja Anitan kanssa isolle temppelialueelle, jossa oli silloin jonkinlainen once in a year tapahtuma. Siellä oli hienoja esityksiä ja aluea oli tosi kaunis. Ennen kun mentiin temppeliin alueelle, joka oli siis kokonainen saari, niin jätettiin kengät sillalle ja ostettiin 20 bhatilla Buddhalle kynttilä, suitsuke ja kukkaseppele. Linlyn kanssa vietiin kynttilät rukouspaikkaan, sytytettiin ne, tiputettiin steariinia kivilattialle ja laitettiin kynttilä sillä kiinni lattiaan. Samasta liekistä saatiin suitsuke palamaan. Molemmat rukoiltiin ja sen päätteeksi jätettin kukkaseppele omaan paikkaansa. Alue oli hieno, mutta ihmisiä oli aivan liikaa, mulle tuli siitä hieman kaupallinen olo. Ei koskettanut sillä tapaa, kun temppelit kylissämme. Siellä oli ihmisiä joka puolelta thaimaata, nyt näkyi kunnolla ladyboita ja leikeltyjä kasvoja. Linlylle tämä oli kuitenkin tärkeää, sillä tämä temppeli on erityinen ja hän on kuitenkin niin vahvasti buddhalainen, joten oli hienoa nähdä miten koskettava hetki tämä oli hänelle.

13775460_610301225804869_6645092025493392721_n
Rukouspaikka 
DSC_7375
Ihania 🙂 mutta varo aataminomenaa ja paria muuta jutskaa.. 

Tällä viikolla lapsilla on lomaa koulusta keskiviikkoon asti, joten päätettiin mennä pitemmälle retkelle yhdessä Raimundin, Linlyn, Anitan, Marcuksen, Marcon ja Nicolan kanssa (Marionilla oli huono-olo joten jäi kylään). Istuttiin Marcon ja Marcuksen kanssa pickupin takana ja nautittiin viimasta (tosin en enää nauttinut siinä vaiheessa kun nukahdin porottavan auringon alle :D). Matkattiin parin tunnin ajomatkan päähän ison temppelin luo ja välistä pysähdyttiin pienempien temppelien luona. Tänään on buddha päivä, joten muutama muukin oli menossa kyseiseen temppeliin… Ruuhka oli siis kilsojen pitunen ja siihen meni ainakin tunti. Sopivasti autonmoottori ylikuumeni ja leikkasi kii :D! Raimund oli päättänyt lähtee käveleen aikasemmin, joten oli jo ylhäällä lähellä temppeliä. Lähdettiin Marcon ja Nicolan kanssa myös kävelemään paahtavan auringon kannattamana ja Linly ja Marcus jäi korjaileen autoa. Löydettiin Raimund ja aivan jäätävän upeat maisemat! Oltiin todella korkeella ja suoraan edessä näkyi Mekong joki sekä Laos. Sain onnellisuuskohtauksen ja aloin pomppii ja temppuilee ja lauleskeleen the sound of musicia, koska se tuli siitä maisemasta niin mieleen :D. Marco otti vlogia (video blogia) ja mä pompin koko aika sen kameran eteen ahahaha. Huh olipahan hauskaa! Ja autokin saattin kuntoon, joten Linlyn, Anitan ja Marcuksen saavuttua päästiin itse temppelialueelle. Oli kyllä hieno paikka, upeita maisemia, näkymät olivat sanoinkuvaamattomat! Ihmisiä oli valtavasta jälleen kerran, mutta tämä oli tosi upea retki :). Eikä kova sadekaan haitannut yhtään mitään, itseasiassa oli vaan hyvä kaiken sen hikoilun jälkeen. Loppu hyvin, kaikki hyvin! Illalla vapaaehtoiskylässä rupateltiin vielä Marckuksen ja Marcon kanssa kaikenlaisista asioista ennen nukkumaan menoa.

13754188_609241499244175_6432364981106633199_n
Vasemmalta oikealle: Linly, Anita, Nicola, minä, Marco ja Marcus. Takana Mekong ja Laos.

Päivät on yleensä tosi erilaisia, ei tule kauheesti rutiineja. Paljon vaihtelevia juttuja, välillä taas saattaa olla tosi hiljaista tehtävien suhteen. Tehtäviä ja projekteja on paljon erilaisia. Löytyy riisipussien jakoa ja noutoa, siivoamista, kunnostamista, rakentamista, opettamista, vesi buffalojen uittamista, kokkaamista.. Keskustellaan paljon kuinka luoda ja tehdä, mitä muuttaa, parantaa, poistaa, kuinka säästää, uudelleen käyttää. Luovuus todellakin herää täällä, koska asioita ei todellakaan saa helpolla, uusia tavaroita varsinkaan. On siis rikottava vanha ja rakennettava siitä uutta. Kaadettiin pari vanhaa pöytää, koska muurahaiset oli tuhonnu niistä lautoja. Näistä laudoista, jotka oli vielä ehjiä saatiin muihin juttuihin tarvittavia osia. Ja vaikka naulat on jo elämää nähneet, niin nekin säilöön. I love it! Tuo arvoa elämään, sillä ei vaan heitetä pois vaan oikeesti voidaan käyttää uudelleen. Tuntuu et länsimaissa se turhamaisuus on ihmissuhteissakin. Käytä ja heitä pois. Ei syvennytä tutustumaan, vaan liihotellaan pinnalla.

13700233_609974185837573_6164419663886077115_n
Beibet in action 😀

Tää on ollut upea kokemus.. Suosittelen kaikille vastaavaa, mutta ei mitään vapaaehtoisturismia. 3 viikkoa on mennyt hurjan nopeaan ja sit taas toisaalta tuntuu että on ollut kauemmin kuin 3 viikkoa. Suunnittelen jo, että milloin tuun seuraavan kerran tänne. Oon oppinut paljon itsestäni, toivon että nämä opit jatkaa kehittymistään kun pääsen Suomeen.

13769501_609241335910858_4437752083370677616_n

-HannaBanana 🙂

Mitä Kuuluu

perjantai 15.7.

DSC_7288
just ride 🙂

Täällä ollaan, elämä rullaa omalla tavallaan. Ekaa kertaa kahteen viikkoon mietiskelen kunnolla omia tarpeitani, mitä haluan elämäni kanssa tehdä ja kokea. Täällä olo on tehnyt vain hyvää, on palauttanut elämänarvojen pariin. Pienten turhamaisuuksien ote alkaa lipsua, katselen asioita eri perspektiiviistä. Oon huomannut kuinka oonkaan muuttunut, kasvanut, opinut ja kehittynyt monella tapaa (kasvu on tapahtunut jo tietysti aikasemmin, nyt on ollut tilaa ja aikaa nähdä ja tuntea muutokset – päästää ne vielä enemmän valloilleen). Huomaan myös, missä kaipaan vielä työtä ja uudenlaisia ajatusmalleja, erilaisia tuntemuksia. Monesti huomaan kysyväni itseltäni ”jos tämä ajatusmalli ja nää tuntemukset ei oo aikasemminkaan tuoneet mulle parempaa oloa, niin miks toistaisin niitä?” Ajatella ja tuntea eritavalla ei todellakaan ole se helpompi vaihtoehto, mutta on tie siihen suuntaan, mitä haluan kulkea. Tuntuuko susta koskaan siltä, että junnaat paikallas? Samojen ympyröiden pyörien pyörimistään, fiilisten aallokon vyöryen ylitses uudestaan ja uudestaan? Älä katso ympärilles enää siinä vaiheessa, kun tunnet sen. Katso syvälle itsees. Ja kun tekee sen siirtymisen kohti muutosta, tulis muistaa että se vie oman aikansa. Aivan kuin vääränlaisesta tekniikasta pois oppiminen.

DSC_7422.JPG
tekemistä kyllä on..

Pitkäjänteisyys on upea asia. Joustaa ja antaa päivän muotouta tavallaan. Täällä se menee pakonomaisestikin niin. Olet valmis hyppäämään liikkuvaan junaan millä hetkellä tahansa, mutta osaat myös vain olla tai keksit itsellesi muuta tekemistä. Osattava sopeutua erilaisiin tekijöihin. Lapsille ohjatessa jumppia, en paljoa pysty vanhan totutunkaavan kautta heitä ohjaamaan – niin erilainen ympäristö ja vaikka pantomiimi toimii, niin on sekin rajallinen apuväline. On oltava valmiudessa, koska ei tiedä mitä saattaa ilmestyä. Yksi tyttö lähti täältä, koska valitti tylsyyttään. Ei keksinyt vapaa-ajalla mitään tekemistä (aina kun tulin talolle, niin makoili sängyssä ja pläräsi puhelintaan). En ymmärtänyt häntä, täällä on niin paljon mitä voi tehdä tai vaihtoehtoisesti nauttia ajastaan olemalla. On vaan nähtävä omien tottumusten läpi ja katsottava sieltä, mistä ei ole ennen tajunnut katsoa. Ja miten ihanaa on antaa itsensä vaan olla, köllötellä riippukeinussa, olla läsnä ja nauttia.

DSC_7436.JPG
..tai sitten voi vaan olla ja nauttia!

Irtiotto omasta kuplasta on avannut silmiäni. Tunsin tän tulevan, joten osasin olla valmis isoillekin oivalluksille. En usko ajankäsitteeseen niin miten se meille opetetaan, uskon et jokainen muodostaa oman aikansa käsityksineen. Koen täällä kahden viikon merkitsevän mulle enemmän kuin vuosi – kasvun ja oivallusten suhteen. Tietysti kaikki se kasvu ja oppiminen on ollut päällä jo ennen tänne tuloa, ehkä nyt avasin niille ovet ja toivotin tervetulleiksi. Mutta oikeesti nähdä, miten pienestä voi olla onnellinen.. Miten vähän tarvitsee omistaa ollakseen tyytyväinen siihen mitä on. Joka aamu mun päivään tuo aimoannoksen iloa, kun pyöräilen jäätelömotskarin ohitse ja kuljettaja painaa tööttiä, hymyilee ja vilkuttaa. Kun nään et hän saapuu, niin ootan kuin pikkulapsi sitä että tööttää. Se fiilis on upea, hymy lähtee vatsanpohjasta asti. Niinkin pieni asia, niin suuri vaikutus.

Mulle ehkä suurimmat taistelut täällä on tulleet ilmastosta, ilmanlaadusta ja kunnon meren/järven/joen puutteesta. Välillä ahdistaa, kun kuumutta ja hikoilua ei pääse mitenkään karkuun, päivällä talon sisällä on mahdotonta olla sillä siellä on aivan helvetin kuuma. Kova kosteus ja kuumuus ei ilmeisesti ole mun juttu. Tää ilma on myös omiaan tuomaan epäpuhtauksia ihoon (t. turhamaisuus). Ilmanlaatu on todella huono, kun kaipaa raitista ilmaa niin sitä ei yksinkertaisesti ole. Saasteinen ilma ja niin pysähtynyt. Tällä tapaa osaan olla kiitollisempi Suomen upeasta ilmanlaadusta, puhtaudesta, luonnosta… On kurja nähdä, kuinka roskat ovat iso ongelma täällä – niitä on aivan jokapaikassa. Monien kotien pihat muistuttaa mua enemmänkin jätepaikoista. Tarkotus ei oo valittaa, nää on niitä mitä huomaan, et ei sovi mulle. Mut jonkinlainen roskavalistus näille ihmisille pitäisi väsätä..

DSC_7426.JPG
ready – set ….

Tätä kirjoittaessa (ulkona pöydän ääressä) Raimund nousi valkoisesta autosta ja huusi autotieltä mulle et menox. Äkkiä keräsin kamani kasaan, vaihdoin treenivaatteet ja hyppäsin autoon. Raimundin kaksi saksalaista bisneskaveria tulivat tänään kylään ja Raimund halusi näyttää heille kuinka ohjaan lapsille jumppaa – ja mitä kaikkea Volunt2Thai Projektissa voikaan tehdä. Tänään mentiin uuteen kouluun, eri kylään. Tämä kylä on todella köyhä ja heidän pormestari ei oikein tykkää ulkopuolisista, mutta opettajat ottivat meidät ilomielin vastaan – arvatkaa ketkä vielä suuremmalla ilolla? Lapset! Oi sitä riemun määrää, kun näkivät että tultiin :)! Sitten vaan nurtsille jumppaamaan. Jälleen tuli odottamaton hetki jumpan aikana – 3 isoa vesi buffaloa tuli aivan meidän lähelle ja juoksi aika villisti. Siinä oli kyl taas one in a lifetime kokemus :D. Jumpat menivät hyvin, kaikki oli tyytyväisiä ja meidät kutsuttii tulemaan uudestaan. Ja Raimundin kaverit tykkäsivät myös ja itse sain energiaa lapsista – iloa, naurua, hauskaa yhdessäoloa, liikuntaa! All good, nyt voi ilomielin siirtyä vapaalle hyvän ruoan, juoman ja seuran kera.

DSC_7441
lapset ovat erinomaisia muistuttamaan, ettei elämää ja itseään kannata liian tosissaan ottaa :). Rokkistara Julilta terkkuja!

Matkustelu tekee hyvää, toisten elämään hetkeksi astuminen avaa silmiä. Omasta kuplasta poistuminen on vain ja ainoastaan positiivinen asia, vaikka kuinka saattaisi ekana tuntua epämukavalta. On turhaa maalailla piruja seinille ennen kun suunnittelee menevänsä jonnekin tai tekevänsä jotakin. Ilmiselvästi on vain mentävä ja tehtävä, jos polte on sen verran kova. Ja varsinkin, ei kannata jäädä paikkaan/ihmisuhteeseen ym., jossa oikeesti ei ole hyvä olla, saa arvostusta ja kohdella hyvin. Nyt tiedän ainakin itse, etten liikaa yritä ennustaa tulevaa (koska katsomme sitä menneiden ja pelkojemme kautta). Koskaan tiedä mitä se tuo. Eli kyytiin vaan, antaa tulla mitä on tullakseen. Upeinta on nähdä, miten avoinmieli sitä asioihin ryhtyy ja kuinka pääsee estojensa ylitse :).

Ja voi vinde mä sanon, kiitos teille upeille ystävilleni ja kavereilleni, jotka ootte tsempanneet ja tukeneet <3.
Varsinkin sinä Nea <3.

JUHLAT

lauantai 9.7.

13645256_604783423023316_3795757442325654065_n

Aamusta kello seiskalta hyvästeltiin Magda, joka lähti jatkamaan reppureissumatkaansa. Tämän jälkeen menin jälleen papan kanssa jakelemaan riisipusseja pitkin kyliä. Tietyn talon kohdalla hop hop ylös riisipussi joko mukaan tai sitä hakemaan. Se on kyllä tosi hauskaa ja pääsee tutustumaan kyläläisiin kivalla tavalla – vaikka emme puhukkaan yhteistä kieltä, niin nauretaan ainakin samalla tavalla (tykkään tehdä muskeliposeerauksia heille, kun aina tsemppaavat nostellessani pusseja). Aina joku on tarjoamassa jotakin syötävää tai juotavaa, niin vieraanvaraisia ihmisiä! Tänään yhdessä vaiheessa matkaa meijän vauhtia hidasti vesi buffalot, kun kävelivät paimentajansa kanssa toiselle paikalle. En yhtään kyseenalaistanut näkemääni, alta 10 vesi buffaloa kipittelee pitkin autotietä. Kunnes tajusin kuinka random se onkaan tällaiselle helsinki city girlille. Röhnötän auton taka-lavalla aina ihmeellisissä asennoissa, on kiva naureskella ohimenevien kanssa sille.

DSC_7297
matkakamu 😀

Aamupalan jälkeen tultiin laittaa toiseen vapaaehtoistaloon verhot ja se tyyli, millä ne laitettiin oli ehkä maailman halvin ja yksinkertaisin, mutta todella toimiva! Tarvitset rautalankaa, proppuja, ruuveja, porakoneen, ruuvimeisselin ja mittarin. 2 proppua molempiin päihin, ruuvit niihin ja rautalanka tiukalle niiden väliin ja päistä ympäri – voila! Ja koska ei ollut mittanauhaa, niin mitattiin välit siimalla, jossa roikkui molemmissa päissä naulat – sillälailla monet mittailee täällä ihan tosissaan! Mä niin rakastan tätä luovuutta täällä! Täällä ei voi kipittää kauppaan ja ostaa sitä ja tätä, koska a) isommat kaupat löytyy pidemmän matkan päästä, b) kyläläiset ovat todella köyhiä. Pistää miettiin, kuinka helposti sitä on itse tottunut hankkimaan heti kaiken tarpeellisen ja ylimääräisenkin. Täällä tarttee tehdä oikeesti duunia pientenkin asioiden eteen. Myöskään ei heitetä tavaroita noin vaan menee, koska niitä voi käyttää vielä uudelleen.

13615136_604782953023363_1013500534569962800_n

Kuultiin kyläämme asti musiikkia ja käytiin tsekkaamassa mikä meno. Pikku matkan päästä meistä juhlittiin munkiksi valmistunutta jannua ja hänelle oli just lähdössä kulkue kiertämään kylää. Tulin takasin vapaaehtoiskylään suihkuun ja muut meni päämajalla käymään. Tässä välissä iski ihan jäätävä vesisade, joka esti liikkumisen mihinkään suuntaan. Olin varma, että meijän peltikatto romahtaa siitä määrästä vettä (nyt ei riitä ihan yks esterin perse kuvaamaan tätä määrää), mut onneks ei. Sade loppu kuin seinään ja Raimund, Marion ja Anita tulivat nappaa mut kyytiin. Saavuttiin juhla paikalle ja päästiin juuri käynnistyneeseen kulkueeseen mukaan. Meno oli vähintäänkin mahtava ja paljon enemmän! Sitä ilon ja riemun määrää! Valmistunut munkki istui valkoiset päällä auton lavalla hänen takanaan istui 2 naista ja 1 mies. Munkilla oli karkkia ja pieniä lahjoja sylissään, joita aina välillä heitteli kulkueessa oleville – ja he juoksivat näiden perässä aivan onnesta soikeina. Jotkut kyläläiset toivat munkille lahjoja. Tämän auton välissä olimme me kulkueessa olevat ja meidän takana tuli toinen auto sterkat täysillä soittaen jotakin thaikku hitti musaa. Siellä me danssailtiin kulkueessa, Marionille (uusi vapaaehtoinen) ja mulle annettiin aina välistä huikkaa kaljasta ja namia. Oli tosi hauskaa, oli taas niin todella tervetullut olo! Näinkin hieno tilaisuus ja vieraat otettiin niin avomielin vastaan. Ja siis se miten huomioonottavaa porukkaa täällä on! Kulkueessa heitettiin paljon vettä päälle – ensimmäiset 2 minuuttia kun olin ollut siellä, niin olin jo aivan kastettu. Noh mulla sattu olemaan puhelin kädessä, niin 4 naista samaan aikaan toi mulle pienen muovipussin mun puhelimelle ja yhdessä vaiheessa yks nainen otti sen itselleen, jotta pääsin paremmin jammailemaan. Upeita ihmisiä, silmissä näkyy muidenkin napa kuin vain oma. Kulkue jatkui riemukkaalla tavalla, paljon tuli tutustuttua aikuisiin kyläläisiin, kun jo monet lapsesta tiedän jumppien ansiosta. Marionista ja musta pidettiin hyvää huolta ja meijät aina seivattiin jos oltiin menossa liian lähelle kuralätäkköä (koska jos meni siitä, niin joku tuli pomppaa lätäkköön ja sait kaikki kurat niskaas, tai sit joku tuli heittää sitä vettä päälle).

13645335_604782409690084_2790605125427822083_n

13627146_604783189690006_6213486214294408416_n (1)

Kulkue saapui lähtöpaikkaansa, jossa oli valmiina ulkokatoksia ja itse bilemesta. Marion ja minä mentiin tästä suoraan lasten kanssa Ban nong khungin koululle, kun he niin kovasti halusivat. Siellä hengailtiin ja leikittiin hetki ja palattiin bilemestalle (juostiin lasten kanssa ihan täysillä jätti kuralätäköstä). Ensimmäisenä pisti silmään lasten ”trampoliini” eli vanhan patjan jouset jossain nurkassa hengaamassa. Kämänenhän se oli, mutta se ilonmäärä mitä tuotti lapsille oli sanoinkuvaamattoman suuri. Kävin itsekin siellä pomppimassa, mut se jäi lyhyeen kun kenkä jäi kii :D. Itse sängyn runko oli sivulla vieressä ja ttemppuiltiin siinä lasten kanssa, kieppejä ja neulansilmiä. Lapset oli tosi ihania, koko aika piti huolen että oli vettä ja tarjosivat naposteltavaa. Oli ihana hengailla niin lasten kuin heidän vanhempien kanssa ja he yrittivät kovasti puhua englantia ja olivat niiiiiin ihastuttavan ihania ja ystävällisiä. Yhdessä vaiheessa talon sisällä valmistunut munkki sai kuulla jonkinlaista laulettua (piiiitkää) elämäntarinaa 80 vuotiaalta mieheltä, hän lauloi sen mikkiin joten se kuului meille kaikille. Tarinat täällä ovat kovassa arvostuksessa ja vanhojen ihmisten elämäntarinoita kunnioitetaan ja niiden sisältämiä opetuksia. Hän ei laulanut eikä puhunut sitä, se oli siinä välimaastossa (tätä enää harvat osaa täällä tehdä). Tämän jälkeen 3 munkkia tuli roiskimaan lehdillä vettä meidän kaikkien päälle (sit piti laittaa kädet rukousastentoon, mut olin liian keskittynyt mussuttamaan papaijaa, niin tulin mukaan suusta roikkuen paijan suikaleita ja veivasin käsiä rukousasennossa kun heittäisin noppia.. (se naurunmäärä, kun munkit lähtivät.. kikateltiin sille koko porukka ihan kybällä). Sitten syötiin hyvää ruokaa ja he päästivät Marionin ja mut auttamaan ruoanlaitossa. Valmistettiin papaija salaattia ja ajatella lapset auttoivat meitä tässä ja miten hyviä kokkeja nää skidit täällä onkaan.. Aivan huippua! Illemmalla grillattiin ”omalta pihalta” olevaa possua ja maailman parhaita grillikyljyksiä olikin (tosin se chilisoossi veti jälleen mun suun tunnottomaks ja muut sai taas hyvät naurut, kun siinä jotain yritin puhaltaa tulta ulos suustani :D). Eipä siinä, istuttiin iltaa tulen äärellä, siemailtiin kolmeen pekkaan kylmää kaljaa ja vaikka kieli ei ollut sama, niin hauskaa oli. Sain myös rannekorun ja olin niin otettu tästä, miten upea ja kaunis ele.

13606675_604783753023283_8628930200002274113_n
no comments 😀

DSC_7357

Myöhemmin illalla paikalle saapui paikallinen lauluyhtye, joka lauloi jotakin thaimaan hittejä 1950 -luvulta. Meininki muistutti hieman, kun olis landella kapakassa ja siellä on ne peräkylän pertsat ja mimosat aivan naamarit täynnä jammailemassa. Ilman räyhäämistä tai sammuneita tolloja (jos joku oli liian naamat, niin hänet vietiin heti kotiin). Oli hienoa päästä kokemaan tällainen juhla ja tuntea ihmisten lämpö. Kaikilla oli hauskaa, mukana oli niin lapset, nuoret, aikuiset kuin vanhukset. Kukaan ei riehunut tai pistänyt minkäänlaista showta pystyyn. Kokkailtiin, hengailtiin, danssailtiin.. nautittiin yhdessäolosta 🙂.

13620910_604782553023403_7906784706084424033_n
🙂

Oli kyllä todella intensiivinen päivä.. Kiitollisuuden määrä on sanoinkuvaamaton, mutta olin aivan finaalissa kun pääsin talolle. Koko aika joku oli vetämässä johonkin suuntaan. Eka mut vedettiin sinne ja sitten hetken päästä tänne.. En ollut kertaakaan yksin missään vaiheessa, kun tartti löytää vessa niin kolme lasta näytti mulle missä se on ja vielä odotti mua :D. En voi sanoa muuta, kuin nöyränä kertoa miten otettu olen näiden ihmisten vieraanvaraisuudesta ja sydämellisyydestä täällä, aivan mykistävää. Vanhemmat kiittivät paljon siitä, mitä me vapaaehtoiset tehdään heidän lasten hyväksi. Tuntui upealta saada niin aitoa kiitosta.

Väsynyt Hanna kiittää ja kuittaa 🙂

(Kuvat Raimund Wagner. Lisää kuvia löytyy Volunt2Thai Projectin Facebook -sivulta).

HILJAISUUS

maanantai 4.7.

DSC_7211
they see me rollin’…. they hatin’… xD

Tänään herättiin ennen klo 7, otettiin tsygät alle ja kruisattiin päämajalle. Siellä vedettiin snadi aamupala ja hypättiin papan autoon (sellanen auto, mis ei ollut tuulilasia ja takana oli iso lava johon voi heittää tavaraa). Menin sinne lavalle seisoo ja nauttii sateesta (tekee niin hyvää, kun vähän pääsee viilentyy sateen ja tuulen kanssa). Papa oli lastannut riisipusseja jo (painavia) lavalle ja me vedettiin ympäri kyliä jakelemassa niitä ”tilanneille”. Kun riisipussit oli loppuneet, niin napattiin muutamat uudet täydet (yli 50kg, hartiat kiittää) mukaan. Ihania taas kaikki, nauroivat ja tsemppas kun jaksoin nostaa painavan pussin :D! Ahhh mä nautin siitä viimasta, seisoin siellä lavalla ja vilkuteltiin ja hymyiltiin taas kaikkien kanssa toisillemme. Vitsit mikä fiilis :)! Snadi sade, lämmin tuuli vasten kasvoja eikä huolen häivää!

DSC_7307
tuliterä menopeli brumm brumm

Kun palattiin riisipussien jakelu kierrokselta, niin hypättiin Magdan kanssa Raimundin skoban kyytiin (sellanen missä on sivulla vaunu). Lähdettiin hoitelemaan jotain asioita ja juteltiin Raimundin kanssa kaikista projekteista ja kuinka tarvitaan lahjotuksia, jotta saadaan rakennettua ja hankittua kaikenlaista tarpeellista kyläläisille. On niin absurdia, että meillä esimerkiksi Suomessa heitetään niin hyväkuntoista tavaraa pois, vailla mitään arvoa ja valitetaan vähän lisää kaupanpäälle, kun kangas ei tuntunut just sopivalta tai yksi hylly oli millimetrin liian vino (korostaen, u get the picture anyway). Täällä suurimmalla osalla on peltikatto höskäleitä koteinaan ja kaikki on hyvin.

Tultiin vapaaehtoiskylään ja laitettiin Raimundin kanssa juuri valmistuneeseen majataloon sängyt sisälle. Hetken päästä jouduin vaihtaa mun shortsit pitkiin housuihin, koska Magdan mennessä opettamaan englantia meidän kylän koululaisille, mä menin toiseen kylään temppeliin meditoimaan. Sovittiin Äiti Chin (nunna) kanssa, että saan käydä vielä valmisteilla olevassa temppelissä meditoimassa sillon kun haluan. Se alue on kuin jostain Avatarista mä lupaan.. Aivan mieletön ja Äiti Chille lahjoitettiin paljon hyvää puuta ja tästä puusta on rakennettu hänelle korkea talo, joka on siis aivan älyttömän upea. Talo on tukipylväiden päällä. Käytiin siellä ja ennen kun astuttiin portaista sisään Raimund varoitti, ettei oviaukossa olevan kynnyksen päälle saa astua – heidän uskonnossaan pidetään pahat henget niin pois talosta. Kun talo on kokonaan valmis, niin sinne muuttaa Äiti Chi ja hänen lähin apulainen. Siellä paikassa asuu maantasalla munkkeja ja nunnia, sekä paljon eläimiä. Munkit on miehiä ja käyttää oranssia vaatetta ja nunnat naisia, joilla on yllään valkoinen vaate – oli munkki tai nunna, niin tukka on ajettu pois.

DSC_7192
patsaan takana oleva iso puu on tehty käsin, jos oikein muistan, niin vain yksi ihminen on tämän puu luomuksen takana!! ajatella.. kaikki tarkat yksityiskohdat kaikki. Tää on myös täällä asuvien ihmisten tapa näyttää, että he osaavat tehdä asiat itse.

Kuvittele.. Jätettyäni kengät vielä keskeneräisen temppelin ulkopuolelle astun sisään. Ensimmäisenä vastaan tulee vähän viileämpi ilma, sekä lievästi kostean hiekan ja betonin haju. Joudun kumartumaan hieman, koska rakennelman tuki bambut (samanlaiset mitä suomessakin käytetään, kun jotain rakennetaan tai esimerkiksi kerrostalon ulkopuolta maalataan) ovat sen verran matalia. Edessä on pöytä, josta löytyy vettä, patsaita, kukkia, vihkosia (erilaisille mantroille oletan) sekä almujen keruu boxi. Pöydän takana on ripustettu ylös iso oranssi liina. Kierrän pöydän ja tukipylvään ja pääsen meditointi paikalle. Istahdan siihen bambuista rakennettuun kehtoon (tai enemmänkin muistutti ala-aste ikäiselle lapselle rakennettua sänkyä), yläpuolella on avattu sateenvarjo jonka alla olen, sen yläpuolella katto ja sen katon päällä istuu jätti Buddha patsas (nyt on puhe about 10 metrisestä patsaasta). Kehdossa vieressä on pramea patsas munkista, lautanen ja kynttilöitä. Ahh mikä rauha valtaa mielen ja kehon samantien. Hengitän syvään sisään…. hitaasti ja pitkään ulos.. toistan uudestaan.. uudestaan.. jalat ristissä päällekkäin, kädet makaa polvien päällä… nöyrä ja kiitollinen fiilis vyöryää hartioista lähtien pitkin kroppaa ja kyyneleet valuu. Kaunis hiljaisuus, ulkopuolella olevien lintujen hennosti värittämänä. Rauha, sallivuus, läsnäolo, riittävyys, täyteläisyys. Hengitystä rytmittää rauhallinen tahti, hiljalleen mieleen nousee paljon asioita, muistoja, epäselvyyksiä, luettuja kehonkieliä… Kunnes vaivun unen kaltaiseen tilaan ja herään sivuttain makaamasta kehdon päältä. Sama rauha vielä, on hyvä olla. Istun vielä hetken meditoiden, rinnassa jyskyttää rauhottunut sydän. Kaksi tuntia ja kolmekymmentä minuuttia. Aikaa ei ollut, mutta aika meni nopeaan. Oliko se paljon vai vähän? Siitä ei ollut kyse.
DSC_7194

Raimund ja Magda tulivat hakemaan mut temppeliltä. Mä vaan hymyilin, mulla oli niin täyteläinen olo, niin rauhallinen, niin hyvä olo. Hymy oli kasvoilla kuin tatuointi. Kävelen hitaasti, Magda valittaa jotain, en kuule. Aistin kyllä sen negatiivisuuden, mutten mene ollenkaan siihen energiaan mukaan. Ajettiin toiselle koululle, jonne mua hautajaisissa pyydettiin. Koko ajomatkan vaan hymyilin, vaikka sade iski vasten kasvoja, hymyilin korvasta korvaan. WAU mikä rauha. Kun saavuttiin koululle Raimund jutteli hetken opettajien kanssa. Tämä koulu on paljon hienompi, kuin se meidän kylän. Varakkaampi. Vielä sataa, joten nurtsille ei voi mennä, koska on aivan märkä ja siinä on isoja lätäkköjä. Jäädään sitten asfaltille, minä ja ”30” oppilaista, joita oli ainakin 60 :D. On siis otettava jälleen haastavampi ympäristö jumpassa huomioon. Esittäydyn thaimaaksi sa wat dii khrap, chan chyy Hanna! Jaan lapset isoon piiriin ja menen itse keskelle. Tehtiin hauska alkuverryttely ja kivoja liikkeitä ja leikkejä. Lopussa hieman joogattiin ja rentouduttiin hindikyykyssä. Jälleen ei yhteistä kieltä, mutta tää pantomiimi alkaa oikeesti jo sujuu ja lapset on välkkyjä! Niin kohteliaita, ihania ja upeita! Heidän nauru kyllä tuo valoa jokaisen sydämee. On helppoa käyttää joitaikin merkkejä, mitkä lapset ymmärtää. Esim kädet korville ja korvat hörölle, sormet kiikareiksi silmille ja vetoketjun vetäminen kiinni suusta. Tästä ne lapset innostuu tosi paljon ja toistaa perässä ja sitten on hiljaista. Oli ihanaa :). Loppuun vielä juoksin heittää femmat jokaiselle lapselle ja hetken vielä leikittiin yhessä. Lapset otti musta paljon kuvia ja videoita.. Se on outoa, sitä tekee monet muutkin täällä. Ymmärrän kyllä, ettei täällä paljoa länkkäreitä näy, tälläkin hetkellä taitaa olla Raimund, Magda ja minä ainoat. Vastaan ei oo ainakaan tullut muita. On varmasti tosi outoa heille.

tahi3
Raimund Wagner / Volunt2Thai
thai
magical moment I will remember this forever 🙂

Temppelissä oleminen rauhoitti paljon.. Tuli luottavainen olo. Onhan mulla suomen päässä paljon asioita auki, että mihin päin kulkea ja mennä. Sen tiedän, et uudet ja haastavat kokemukset on tervetulleita – eikä paikallaan hengailu. En halua tuoda niitä ’huolia’ tänne ollenkaan, mutta meditoidessa tuli luottamus ja usko, että vedän oikeat asiat puoleeni. Mä oon niin kiitollinen Äiti Chille ja Raimundille, että saan mennä sinne.. Tuo oli yksi asia, mitä toivoin löytäväni täältä. Paluu meditoinnin ääreen. On helpompi antaa muille, kun antaa ekana itselleen. Oon muutenkin huomannut kantavani tietynlaisia muureja ja alkanut oivaltemaan, mistä muurien juuret on lähtöisin. Kyse on siitä, kauanko niitä juuria itse ruokin – joku antaa siemenet, mitä päätän niistä itse kasvattaa? Tuntemukset, ajatukset, sanat, teot.. Voi kun näitä on niin helppo kirjottaa, todellisuus onkin muu juttu.

DSC_7195

Mutta näihin fiiliksiin, sawadikhaaa!

Hanna 🙂

OMA TREENAAMINEN?

  • way too easy! Täällä tulee liikuttua paljon skobilla tai autolla, mutta myös pyörällä,
  • Riisipussit painaa oikeesti paljon ja kun pitää huolen ergonomiasta niitä nostellessa niin saa hyvän treenin. Itse lähdin syväkyykystä ylös :D,
  • Mulla on Bodybalancen koreografioita paljon koneella duunin takia. Niitä on tullu tehtyyn ja sitten vielä dynaamisempi treeni perään,
  • Luovuus on oiva apukamu! Treenasin esimerkiksi suoria kärrynpyöriä autotien viivan päällä (ei oo mikää kauhee ruuhka täällä :D). Vedin leukoja ja vatsoja tässä meidän rakennuksen katon tukipidikkeessä (siin ei sais kyllä roikkua)… kaikkea sitä kekkaa, kun viittii,
  • Punneruksia voi varioida, vatsat ja selät tehdä seisten, roikkuen, maaten, istuen, hyppyjä, kyykkyjä, askelkyykkyjä…… Vau siinähän on jo koko kehon treeni!
  • JA mun lemppari jumppakirja, jossa hyviä vinkkejä kehonpainotreeniin:
  • DSC_7310
    Kehonpainoharjoittelu Movement Rajala/Härkönen

HAUTAJAISET

Lauantai 2.7.

DSC_7219
Piina ja Paniikki 😀

Uni tuli jälleen huonosti.. Vie aikansa, että tottuu tällaiseen kosteuteen ja kuumuuteen. Myös se, että toi heinäsirkkojen lauleskelu ja sammakkojen kurnuttelu ei ole mitään hiljaista puuhaa. Eikä katolla olevien lintujen duunailut, eikä myöskään sikojen röhkintä. Kaikista ei-hiljaisinta on, kun meidän pihalle tulee alta 10 uros koiraa, jotka taistelee – siis oikeesti ottaa matsia keskenään, yhden juoksuissa olevan naaraan takia. Ne vetää sitä rumbaa pitkälle aamuyöhön saakka. Ja meidän kuistilla on kaksi super söpöä pentua, toinen näyttää kultasennoutajalta ja toinen on saman värinen mut pystykorvat. Stressaan et isommat koirat nirhaa ne ja sit alan miettii Dio koiraa.. Annoin niiden koirien nimeks Piina ja Paniikki :D. Täällä jokaisella on koira tai useampi. Koirat ei saa olla sisällä, vaan on vapaasti ulkona, menevät miten sattuu mut kukin pysyy kyllä omalla reviirillään. Koirat nähdään likaisina, eikä moni niistä pidä mutta ovat hyviä vahteja öisin. Monilla ei ole varaa ostaa koiranruokaa, niin annetaan oman ruoan jämät. En yhtään tuomitse sitä miten täällä koiria kohdellaan, jos tulevat väärälle reviirille. Joku eläinten ylisuojelia olis jo repinyt pelihousunsa. Ymmärrän sen, että koiralle on näytettävä paikkansa, vaikka teen sen itse täysin eritavalla. Jos sellasta kohtelua ei olis täällä, niin eihän sitä uskaltais liikkua ulkona pelkäämättä koirien hyökkäystä. Enkä paljoa noita paijaile, kun ovat aivan täynnä kirppuja kavereineen.

DSC_7126

Tänään on lauantai eli periaatteessa vapaapäivä. Päätettiin Raimundin ja Magdan kanssa aamupalalla lähteen kiertelemään kyliä. Juteltiin eilen illalla Raimundin kanssa siitä, että menisin temppeliin meditoimaan ja tekemään kaikenlaisia temppelitöitä yöksi tai kahdeksi, joten nyt meidän suuntana oli mennä Äiti Chi nunnan luokse. Äiti Chi ei ollut paikalla, mutta törmättiin papan ja Raimundin kaveriin, joka kertoi että yhdessä kylässä on kuollut mummo ja hänelle järjestetään hautajaiset juuri. Tästä meidän suunta muuttuikin ja mentiin ekana kyseisen kylän temppeliin, jossa munkit ja kolme nunnaa saivat jonkinlaista valmistautumista hautajaisia varten. Istuin heidän takana temppelissä ja olo oli todella nöyrä.. Tällaisesta mä oon aina uneksinut.. Miten kaunista, vaikka monet tulevat aivan mitättömistä olosuhteista. Munkeilla oli hienoja tatuointeja ja olivat todella piristävä näky – Magda meni hieman lähelle yhtä munkkia ja se munkki oli heti ihan, että ”no no noo” nauroi ja nojautui taaksepäin (eivät saa koskea naisiin). Sieltä suunnattiin vähän matkaa eteenpäin, jossa kyläläiset olivat syömässä ja hieman juomassa hautajaisten kunniaksi. Koska monet ovat todella köyhiä täällä ja monella ei ole varaa yksin järjestää tuollasta tapahtumaa, niin jokainen vieras tuo lahjaksi rahaa. Tämä rahasumma ja tuojan nimi kirjoitetaan ylös ja heitä vastaavaisuudessa muistetaan. Meidät otettiin tosi hyvin vastaa, söin hieman ja join lasillisen kylmää kaljaa. Pian noustiin ylös ja munkit kantoivat ruumisarkun autolle musan soidessa taustalla ja me muut seurasimme heitä. Hypättiin mopediin ja kruisattiin hautajais paikalle.

DSC_7124
Hautajais valmistelut

Hautajais temppeli oli keskellä metsää. Siinä ei ollut ovia, vaan korkeita pylväitä joiden päällä oli katto ja alla lattia, muuten aivan avonainen. Munkit istuivat korkeammalla rivissä meidän edessä, heille tuotiin paljon lahjoja; limuja, mehua, vettä, wc paperia… Vieraat tulivat istumaan jalat poispäin osoittaen munkeista lattialle tai penkeille (meitä oli aika paljon). Me istuttiin lattialla ja meidän edessä olevat kolme mummelia kääntyi jatkuvasti meihin päin hihitellen ja tarjosi karkkia. Tilaisuudessa vieraille jaettiin jatkuvasti vettä. Vanhin munkki lausui pitkiä rukouksia, samalla me pidettiin kädet rukousasennossa rinnalla ja välillä kummarruttiin maata päin. Muutama muu piti puheita ja osoitti kunnioitusta mennyttä kohtaan. Raimund kertoi koko aika mitä tapahtuu, mutta jos totta puhutaan, niin olin niin häkeltynyt että puolet on jo unohtunut. Yhdessä vaiheessa munkki kertoi kuolleesta kaikkia hyviä asioita ja siitä miten hyvä ihminen hän oli ollut. 86 vuotias todella reipas ja auttavainen nainen, hänellä oli 7 lasta ja lapsenlapsia, koko kylä rakasti häntä – sen kyllä huomasi. Kuollut oli kylän ”tärkeän” henkilön äiti. Tämän vaiheen jälkeen päästiin voitelemaan lehdellä bensaa kuolleen päälle (tätä ennen munkeille oli jaettu valkoinen lanka, jonka he myöhemmin menivät laittamaan arkun ympärille).. Se oli hieman outoa, koska en tuntenut häntä mitenkään, enkä ketään muutakaan. Voitelin kuitenkin ja toin kädet rukousasentoon otsalle. Tunsin munkkien tutkiskelevat silmät sitä tehdessäni. Kun kaikki olivat voidelleet häntä, niin munkit veivät arkun keskemmälle metsää omalle paikalleen, jota ympyröi bambuista tehty pieni rakennelma. Tämän jälkeen, meille jaettiin kaksi erilaista tikkua; toisessa oli suitsuke sekä pieni kynttilä, toinen oli tehty paperista ja siinä oli kylän tunnusmerkki kukka. Nämä me vietiin haudan luokse, jotta se palaisi paremmin. Kun oltiin laitettu tikut haudan luokse, saimme ottaa lahjan (sain pikkuisen keltaisen fikkarin). Sitten hautaan lisättiin jotakin villaista ja sytytettiin tuleen ja en muista oliko tätä ennen vai tämän jälkeen, kun kuului 3 kovaa pamausta ja muutama nainen alkoi heittää karkkia jokaiselle ja vieraat juoksi hulluna karkkien perässä. Kuolleen vaatteet ja muu omaisuus poltettiin myös, sillä täällä ajatellaan niin, että tulemme maailmaan omistamatta mitään, joten lähdemme niin myös pois. Nyt tilaisuus oli ohitse ja lähdettiin jatkamaan matkaa.

DSC_7133

 

13606966_602073163294342_3910104255695461964_n
Raimund Wagner/ Volunt2Thai

Olin todella läsnä niissä hautajaisissa, välillä tosin mietin että mä oon oikeesti täällä.. Munkkeja mun edessä, ihka aitoja eikä niitä epäterveellisiä ja lihottavia leivonnaisia. Tunsin monesti tutkiskelevat silmät itsessäni, mutta ei mulla ollut mitenkään ei-tervetullut olo. Raimund huomas kuinka häkeltynyt ja otettu olin, sanoi että tästä oppii paljon ja vaikka hän on ollut vastaavassa monesti (jokaiselle kyläläiselle pidetään samanlaiset – tosin noi oli astetta fiinimmät, koska oli tärkeä henkilö) niin jokainen kerta tuntuu yhtä maagiselta. Muutama itki hautajaisissa, tietenkin. Mutta tilaisuus oli enemmänkin iloinen, ihmisillä oli hyvä meno. Rupattelin muutaman vieraan kanssa, jotka puhuivat englantia hieman ja toinen heistä oli käynyt suomessa. Ja kelatkaa sitä fiilistä, kun oot far-faraway kotoa ja joku heittää sulle keskellä melkein viidakkoa ”mita kuuluu” —- – olin ihan et ööö !! No mutta joo Raimund jälleen kehui kuinka hyvin olin pitänyt lapsille jumppaa ja nyt mut kutsuttiin muihinkin kouluihin. Elikkä tulossa paljon kaikenlaista, but I say let it come :).

13606816_602073153294343_1683492440242351031_n
Raimund Wagner / Volunt2Thai
13590261_602073369960988_3840142360987081287_n
Raimund Wagner / Volunt2Thai

Raimund kertoi saksassa olevan sanonta, että tyyli millä hautajaiset kussakin maassa pidetään, kertoo paljon sen maan ihmisistä. Aloin miettimään Suomen tyyliä pitää hautajaisia. Hmm.. mulla itselläni ainakin monesti mietityttää niissä se, että ei saa olla liian hauskaa tai nauraa – tai sellanen fiilis on ympärillä. Ollaan hiljaa ja itketään, tai pidätellään itkua – aika sellaista kolkkoa. Ollaankohan me suomalaiset vähän liian vakavaa kansaa? Ollaan kaikki sitten mustissa ja hiljaa. Katsotaan pahalla, jos joku hieman tuo elämää elämättömään menoon. Eihän se ilo tarkoita, että epäkunnioittaisi mennyttä millään tapaa. Tarkotukseni ei oo millään tapaa tuomita mitään tai ketään, kunhan pohdin kulttuuriemme eroavaisuuksia. Vaikka me länsimaissa tiedetään paljon erilaisista asioista, niin ei meillä oo kyllä mitään varaa ajatella itsestämme paremmin kun muista. Sitten kun mä joskus heitän veivini, niin siellä kyllä on bileet ja kaikilla on hauskaa – juhlitaan sitä, miten upea kokemus tää elämä on! Mieletön motivaattori elää elämää niin kun oikeesti haluaa, eikä kituutella ”ihan ok:ssa” we can do it!

Take care ❤

Hanna 🙂

13567203_602073436627648_5105511435479875005_n
Raimund Wagner / Volunt2Thai

KYLÄSSÄ

Perjantai 1.7.

Muut vapaaehtoiset olivat jo lähteneet kun klo 7 luovutin unen suhteen. He olivat menneet papan kanssa viemään riisipusseja muille kyläläisille, mut me sovittiin eilen että mä voin pitää lepoa. Hengailin tässä talolla, siivoilin ja tutustuin ympäristöön, kunnes Raimund tuli hakeen mut skoballa (täällä ei paljoo kypäriä käytetä ja ovat kaikenlisäksi kalliita. Skobilla ajaa ihan junnut myös) päämajalle. Siellä laitettiin kahvetta ja juteltiin kaikenlaisista jutuista. Raimundilla on kova uratausta ja on lähtöisin itävallasta. Ymmärretään toistemme juttuja hyvin ja ajatellaan monista asioista samalla tapaa, joten juttua riittää. Sil on monta rautaa tulessa ja oikeesti haluu rakentaa näihin kyliin jonkinlaisen infrastruktuurin. Uskon et hyvät mielessä, miks muuten kituuttelis kaikenlaisten hankintojen suhteen, kun vois olla niin monessa paikkaa muuallakin. Tehnyt paljon hyvää kyläläisten puolesta ja hänestä todella tykätään täällä. Noh siinä rupatellessa muut vapaaehtoiset Shelly ja Magda saapuivat ja syötiin aamupala. Sen jälkeen lähdetiin riisipellolle ja ai että oli kiva kokemus (myöhemmin mulle naureskeltiin kylillä, koska olin siinä kirjaimellisesti niin paska :D)! Tääl on niin ihanaa, kun ajetaan jonkun ohi niin kaikki vilkuttaa! Todella tervetullut olo.

13567253_601128463388812_5255951331746591917_nKuva: Raimund Wagner / Volunt2thai

Tänään mentiin koululle, sinne missä tuun opettaa lapsille liikuntaa ja englantia. Tultiin sinne lounasaikaan ja syötiin todella hyvää safkaa. Kun meille tuotii ruokaa pöytää, niin kattamisessa ei saanut auttaa. Kysyin miksi ja Raimund vastasi, että jos kaikki koko aika auttaisi, niin mikä olisi sitten oikeiden työntekijöiden työ – he ovat ylpeitä työpaikoistaan. Ymmärrän kyllä. Siinä syödessä palaveerattiin Raimundin ja opettajan kanssa, että millon ja mitä teen lasten kanssa. Sovittiin, että heti tänään (olinko valmistautunu? EN) kun lapset on ruokailun jälkeen meditoineet 30 minuuttia – Kyllä meditoineet! Kouluhan täällä on harvinaista herkkua ja tämä koulu on temppelin lahjoittama, joten meditointi on osa opetusta. Koulussa ollaan 12 vuotiaiksi asti ja etenemis mahdollisuudet monilla lapsilla tyssää siihen, koska perheellä ei ole varaa kustantaa muita kouluja. Jotkut menevät siitä suoraan temppeliin opiskelemaan munkeiksi tai nunniksi, joka on ilmainen mutta sisältää elämän suhteen omat sääntönsä. Toiset auttavat perhettä työnteossa, lähtevät isompiin kaupunkeihin paremman elämän toivossa, ovat tekemättä mitään tai jatkavat eteenpäin. Volunt2thai auttaa opetuksen, rakentamisen ja hankintojen kanssa.

13501802_601175460050779_7898723706270707489_nKuva: Raimund Wagner / Volunt2thai

108 thaimaalaista lasta mun edessä. Englannin taidot ovat heikot. Jokainen silmäpari toljottaa mua ja mä en tosiaankaan ollut kerennyt suunnittelemaan vielä mitään, sillä tarkoitus oli aloittaa ohjaukset vasta ensi viikolla. No ei se mitään, extempore jutut on kivoja. Ohjeistin lapset isoon ympyrään, näyttämällä tuomastani frisbeestä mallia ja osoittamalla käsillä – aikamoista pantomiimia. Raimund ja opettaja auttoi hieman. Itse jäin keskelle ja siitä se sitten lähti. Tehtiin kaikenlaisia hyppyjä, venytyksiä ja liikkuvuutta parantavia liikkeitä. Sen jälkeen jaoin heidät 5 eri ryhmään ja annoin joko pallon tai frisbeen kullekin ryhmälle. Näiden välineiden kanssa leikittiin muutamia leikkejä, kunnes ohjeistin samat 5 ryhmää jonoon. Siitä lähti ehkä maailman äänekkäin ja hauskin viestikisa, mitä oon ikinä pelannut. HUH HUH kun 108 lasta ja 5 muuta aikuista vaan nauraa ja iloitsee.. wau mikä fiilis!!!! Pelin jälkeen lapset jäi istumaan, kiitettiin thaiksi, englanniksi ja suomeksi ja ohjeistin heidät luokkiinsa. Sitten alettiin suunnittelemaan Raimundin ja pää opettajan kanssa, et kuinka rakennetaan parempi temppuilualue, jotta saadaan Gymin antamat renkaat turvalliseen paikkaan ja jossa on helpompi opettaa vaikeampiakin temppuja. Pääsin vielä loppuun opettamaan 6 luokkalaisille englantia.

13524342_601175583384100_5416234621950484404_nKuva: Raimund Wagner / Volunt2thai

Shelly lähti tänään, jatkoi matkaa jonnekki päin maailmaa eli nyt ollaan täällä Magdan kanssa kahdestaan. Magda on 21 vuotias ja tulee latviasta. Hieman myöhemmin Raimund tuli ja kysy maistuuko thai kalja ja olin että mikä ettei :D. Siinä se ilta sitten menikin, Magda kyllästy meidän luovaan keskusteluun, mutta meillä jaarittelu senkuin vaan jatkui. Raimund oli todella tyytyväinen mun ohjaukseen ja sanoi ettei ole nähnyt vastaavaa. Hän haluu nyt viedä mua täällä joka paikkaan ja koko aika kehuu kaikille.. 😀 Sanoi uskomattoman upeita asioita ja tuun oleen niistä aina kiitollinen. Raimund anto mulle todella hyviä vinkkejä monien asioiden suhteen, joista oon super kiitollinen.

DSC_7202
maailmansuloisin Juli 🙂

Nää lapset täällä on todella suloisia, hymyileviä, iloisia, täynnä energiaa. Älyttömän ”elämän fiksuja” tai mitens sen nyt sanois.. Taitavia käsistään ja tietää paljon viljelystä, rakentamisesta, kuinka pitää huolta vanhuksista, ruoan laitosta.. pienet lapset auttavat niin vanhempiaan kuin isovanhempiaan. Kaikille on jotain työtä – vanhukset eivät vaan makaa lahnoina paikoillaan odottaen kuolemaansa, eikä lapsilta paapota aivoja pihalle. Meillä on paljon opittavaa. Sivistyksen suhteen asiat on taas erilailla. Se nyt on ymmärrettävää, kun katsoo millä tasolla elämä täällä on. En kyllä sano, että tää olis yhtään huonompi – monella tapaa mun mielestä paljon parempi kuin länsimaissa. Ehkä paras olis ottaa juttuja vähän sieltä täältä, mut on kuitenkin upeaa et aina voi oppia uutta toiselta – oli se toinen missä asemassa vaan ja minkä ikäinen tahansa.

Huomenna tulee kokemus joka veti hiljaiseksi… Todella. Enkä tosiaankaan ikinä voinut kuvitella et pääsisin vastaavaan. Uskomatonta ja kaunista kaikessa maagisuudessaan.

Tzöö kan phrung nii khrap!

Khoop khun khrap ❤

Hanna 🙂

MISSÄ OLEN JA MIKSI

  • Koillis-Thaimaassa, Ban nong phong Udon thani,
  • Löysin Volunt2thai:n sivustolta HelpStay, jonne eri vapaaehtoisjärjestöt voivat jättää ilmoituksensa ja vapaaehtoisiksi aikovat sitten etsiskelevät niitä,
  • Kuten Raimund on fiksusti sanonut, että ”vapaaehtois” – sana on nykyään iso bisnes ja aikamoista bullshittiä. Hän aikoo muuttaa jossain vaiheessa oman järjestönsä nimen niin, että ymmärretään tämän olevan oikeasti projekti kyläläisten hyväksi (paljon työtä, eikä mitään elefanttien silittelyä),
  • Tehtäviä on erilaisia ja suunnitelmat saattavat muuttua ihan hetkessä, koska tämä on projekti ja auttamisalue tehtävineen on laaja ja myös itse vapaaehtoiset saavat ehdottaa idiksiään,
  • Pitkään olen puhunut, että haluan auttaa ja päästä kasvamaan paikkoihin, joissa opin kiitollisuudesta ja elämästä vielä enemmän – astumalla ulos omasta mukavuus kuplasta.

MATKALLA

DSC_7096
Fly away!

 

Nyt ollaan ja kaukana sivistyksestä. Mun pahimmissakaan painajaisissa ei oo ollu näin paljoo ötököitä.

Matka oli kyllä pitkä, mut ei missään vaiheessa haitannut mikään. Tai en ainakaan muista. Keskiviikkona lähti lento klo 17:35 uudella koneella Airbus jotain. Ihmeellistä kuinka toi 10 tunnin matka tuntu tosi lyhyeltä ja tuskattomalta verrattuna lyhyempiin matkoihin. En nukkunut koneessa ollenkaan, mun vieressä ollut kyllä nukku. Ei voinu erehtyy. Bangkokin lentokenttä on niin iso! Ja tosi monella on musta tukka! 4 kerroksesta löysin Thai lentoyhtiön toimiston, josta kävin ostaan lipun Udon thaniin (1980 bhatia, n 60e). Kello on 8 ja lento lähtee 14:35. Eli ei muutakun penkille jumittaa. Siinä jumittaessa tutustuin reppumatkustajaan, joka oli ollut pari viikkoa thaimaassa ja nyt matkalla vietnamiin kuukaudeksi ja sieltä vielä etelä-koreaan kaheksi viikkoo. Juteltiin hyvin diipeistä asioista, molemmat mietiskelee oman elämänsä suuntaa, joten oli helppo samaistua. Mut jännästi oivaltelee asioita, kun ei oo niin sidoksissa siihen omaan ympäristöön.

DSC_7099
Finskin lennolle sai ottaa 23kg laukun mukaan, mut thaimaan sisäisellä lennolla raja oli 20kg.. Siinä olikin urakka saada painoa jaettua. Pikku reppuun mahtuu yllättävän paljon, kun koittaa ja päälle jätin topin, t-paidan, svetarin ja vyötärölle hupparin :D.

Lento Bangkokista Udon thaniin meni nopeasti, tunti vain kesti lentää. Udon thanin kenttä on tosi pieni, joten ei ollut eksymisvaaraa. Ei ollut mitään hajua, et minkä näköistä porukkaa oli mua vastassa. Hetken kuitenkin ooteltuani nainen, joka esittäytyi Liliksi tuli mun kuva kännykässään ”are you this girl?” vastaan,eli homma hoidossa ja ei muuta kun autoon. Liikenne oli vähintäänkin kaikkee muuta kuin suomen, auto oli iso ja Lili, joka sitä ajoi oli hyvin pieni kooltaan. Vähän pelotti, mut olin liian väsyny et olisin pelänny sen enempää. Udon thanista Ban nong phongiin on 17 kilometriä, matka tuntu tosin pidemmältä koska ei ollut mitään hajua minne mennään – välillä kyllä kävi mielessä et missä mä oon ja mitä ihmettä mä oikeen teen täällä. Pysähdyttiin katu markettiin, jossa ihmiset oli aivan super ihania! Paljon toljottavia silmäpareja ja hymyileviä kasvoja. Se mikä pisti silmään, oli se kuinka ihmiset täällä hymyilee myös silmillään. Ban nong phongiin saavuttua tultiin Lilin koti talolle, joka on periaatteessa meidän ”päämaja”. Siellä sain mukavan vastaanoton järjestön perustajalta Raimundilta ja heidän lapsilta, mamalta ja papalta. Pääsin vihdoinkin suihkuun! Aloin ninjailee heti Raimundin 9 vuotiaan Niki pojan kanssa :D.

DSC_7102
Perillä! ”Päämajan” keittiössä 🙂

Tää vapaaehtois”kylä” on vielä rakenteilla, mut mun mielestä todella hieno, kun miettii et mihin olin valmistautunut. On suihku (tai betonia ja hana), wessat, hyvät sängyt (super kovat vaan), kolme eri taloa ja tilaa ympärillä. Ja isohko terassi. Yhtä taloa vielä rakennetaan ja itseasiassa tällä hetkellä kirjoitellessani on tuolla rakennusurakka jo alkanu (joka kesti yhden päivän HUOM yhden päivän!! eikä oo mikään savimaja). Kuitenkin shokki oli kova kun pääsin talon sisään. Mä lupaan, olin niin valmis lähtee takas kotiin :D…. kuinka monta ÖTÖKKÄÄ voi olla olemassa??? Tääl on ihan helvetisti niitä, on hämistä, koppakuoriaista, kärpäsiä, kärpäsiä, kärpäsiä, kärpäsiä, hyttysiä, liskoja, tuhat jalkasia…. ja siis niit on paljon erilaisia. Olin ihan kauhuissani, ihan kauhuissani. Onneks sängyissä on verkot. Mut ekana yönä nukuin pari tuntia, eli paljon univelkaa alla. Ja varmasti se, et sato kaatamalla ja heinäsirkat laulaa kajarit täysillä ja katolla on joku tsiljoona linnunpesää myös vaikutti :D. Linnunpaska haisee, haisee tälläkin hetkellä. En pääse sitä hajua karkuun.

No mutta kaikki hyvin. Alku shokki selätetty ja asiat alkaa selkiintyä. Nyt on sadekausi ja mätäkausi – mulla aukes heti parit haavat ja pitää olla varovainen, ettei niihin mene helvetin kärpäsiä, jotka munii inee. Ilmasto täällä on tällä hetkellä todella kostea, soijjjaa pukkaa ihan vaan tässä istuessa. Asteita on päälle 30 ja välillä sataa. Ei yhtään haittaa sade, se virkistää mukavasti ja siis kun tääl ei missään nimessä ole kylmä. Hikinen 24h. Huomenna mennään riisipellolle ja koululle. Niistä lisää siis uudessa postauksessa!

Kiitos ja kumarrus! Khop khun ka ❤

Hanna 🙂

Matkalaukussa/repussa:

  • makuupussi, pyyhe, väljiä vaatteita (ihan parit shortsit ja topit, koska varsinkaan temppeleissä ei saa näkyä jalat eikä olkapäät),
  • kirjoja, paperia, kyniä, puukko, monitoimi puukko tsydeemi :D,
  • muutamia ravintolisiä (tuun karvasena, pallit omistavana ja matalaäänisenä takas hahaha just kidding), särkylääkkeitä, harja, pinsetit, sakset,
  • rahaa, kortti, passi, kone, laturit, toinen puhelin,
  • jotain rasvoja, ea-pakkaus, antiseptinen aine, käsidesi, dödö, saippua, shampoo, hoitsikka, hyttysmyrkky,
  • lahjoja koululaisille ja Raimundin perheelle,
  • Gymi lasten ja nuorten kuntoklubilta voimistelurenkaat lahjoituksena koulun lapsille 🙂

Ennen matkaa:

-Rahan säästö, paljon töitä ja asumis muutoksia,

-Vakuutus asiat kuntoon,

-Mastercard credit/debit -tilin luominen (en oo ennen tartennut credittiä sen kummemmin)

-Rokotteet, muut kunnossa paitsi hepatiitti A ja japanin aivokuume – näidenkin otto meni super hilkulle – makso hyvän summan, mut mieluummin näin päin.

-Yhteydenpito Volunt2thaihin, sinne cv:n + motivaatio kirjeen jne lähettäminen ja tietysti asioista selvää ottaminen,

-Thai -kulttuuriin tutustuminen

-Viisumia en tarvitse, koska olen alle kuukauden (29 päivää)

-Paljon hankintoja, bye bye mani

-Volunt2thai ABC kirjeen tulostaminen, jossa tarvittavat numerot ja osoitteet ja infot mitenkä pääsee Udon thaniin

-Muita järjestelyjä suomen päässä,

-Ystävien kanssa hengailu 🙂 guuman kollin hiplailu.. hahahha sorryyyyy 😀