Kuka saa minut muuttumaan?

Minulla ei ole valtuuksia muuttaa ketään muuta kuin itseni. Vaikka minulla olisi miljoona erilaista työkalua ja tuhannen kirjan verran tietoa päässä, silti. Ja vaikka voisin intuitiivisesti tuntea, että jokin olisi toiselle todella hyväksi. Harteilla ei lepää vastuu kenestäkään muusta, kuin itsestäni. Tästä syystä, tehtäväni ei ole muuttaa ketään, vaan olla tuki muutosten matkalla. Tienviitoittaja, kyseenalaistaja, objektiivinen henkilö.

Olen oppinut paljon viime aikoina, kasvanut. Olen ymmärtänyt ammattirooliani selkeämmin; mikä kuuluu minulle ja mikä ei. Aikaisemmin olen saattanut ottaa asiakkaani asiat omille harteilleni, kokenut, että minun tulee ”pelastaa” asiakas, tai muuten olen huono. En ole kyennyt selkeästi rajaamaan toisen tunteita omistani. En kuitenkaan syyllistä aikaisempia toimiani, olen tehnyt parhaani siitä paikasta, missä olen ollut. Siksi itsensä kehittäminen ja kasvu ovatkin upeita asioita, vaikka kivuliaita olisivatkin. On mahtavaa tutustua itseen, oppia havaitsemaan omia totuttuja kaavoja ja kyseenalaistaa niitä, näin ollen kykenee harjoittelemaan uuden tavan toimia. Tietoisuus, jälleen kerran, on ollut äärettömän tärkeä apuri. On muuten ihanaa olla syyllistämättä itseään siitä, mitä on aikaisemmin tehnyt! Tämä on ollut yksi sudenkuoppani aikaisemmin: kun olen halunnut muuttua, niin olen verrannut aikaisempaa tyyliäni tehdä jotakin ja syyllistänyt itseäni siitä, että olen ollut toiminut tietyllä tavalla, tai tiennyt mm. kaikkea – sen sijaan, että ymmärtäisin toimiani ja hyväksyisin oman keskeneräisyyteni. Olen siis muutoksissani pyrkinyt täyttämään uusia ”pitäisi” kohtia, sen sijaan, että olisin hyväksynyt sen paikan, missä olen. En siis ole katsonut hetkeä silmiin, vaan täyttänyt sen huteralla täytteellä, tilalla missä ei olla missään, paitsi jossain, missä on hyvä sellaisena, kuin olettaa.

En voi auttaa asiakkaitani, ystäviäni tai ketään muutakaan tekemään muutoksia itsessään, elleivät he ole valmiita oman kasvunsa kanssa – elleivät he ole valmiita ottamaan apua vastaan. Jos toinen ei ole valmis hyväksymään sitä tilaa, missä kyseisellä hetkellä on, niin matkasta tulee tarpeettoman takkuinen. Näissä hommissa kun voi olla aika monta tasoa. Emme voi pakottaa kehoamme muokkaantumaan nopeampaa, miten se muokkaantuu. Emme voi pakottaa itseämme loputtomiin toimimaan jotenkin, miten emme oikeasti toimi. Asioita ei voi vain sivuuttaa ja unohtaa, ne tulevat esiin tavalla tai toisella. Kehomme on viisas, se kyllä viestii meille milloin on aika pysähtyä ja tehdä muutoksia polullaan. Mielemme, egomme, tykkää jäädä kiinni asioihin, pidättäytyä tutussa ja turvallisessa – vaikka se olisi juuri se, mikä aiheuttaa eniten kipua elämäämme. Kyse onkin sisäisestä työstä, mitä ei pysty toisen puolesta tekemään. Muutokset ymmärrettävästi pelottaa ja tuntuvat vaivalloisilta, mutta samasta saa samaa ja se voi olla se, mikä tulehduttaa. Ajatella, ajattelemme useita tuhansia ajatuksia päivittäin, minkä verran niistä on itseään rajoittavia, kielteisiä, haukkuvia? Minkälaisia ajatuksia on oppinut vahvistamaan? Millä tunteilla tykkää omaa soppaansa maustaa? Ovatko ne tosia? Mistä voit olla varma? Haluatko, että ne ovat? Kuka saa sinussa muutokset aikaan? Kenellä on siihen valta?

Olemme kaikki samalla tasolla, kukaan ei ole toistaan ylempänä. Elämä ei ole aina (koskaan) täydellistä instagram elämää. Mihin vertaamme? Miten määrittelemme? Tuleeko jokaisen kasvun ja kehityksen polun näyttää samalta? Ei. Tuleeko minun seurata jotain tiettyä metodia, että kehittyisin ihmisenä? Ei. Jostain syystä koen tällä hetkellä, että tärkeintä on antaa itselleen anteeksi. Antaa anteeksi, jotta saa tilaa omiin tunnekoukkuihin, uskomuksiin sekä tottumuksiin. Antaa anteeksi sellaisille, jotka tulevat mieleen anteeksi annon hetkellä. Sallia ja hyväksyä paikka missä on, tuntea mitä tuntee. Sitoutua siihen, mikä on tärkeää, tiedostaa ja tarkkailla. Olen yrittänyt muuttua monta kertaa sellaiseksi, mikä ei ole aidosti minua. Olen inspiroitunut jostain ja ollut matkalla tunteiden siivittämänä. Jossain vaiheessa matka on kuitenkin tössähtänyt siihen, ettei se tunnu omalta. Sitten on jälleen kerran päässyt syyttämään ja moittimaan itseään, kun ”koskaan ei onnistu missään”, ”en ole niin kuin muut”. Kaikki tunteet ovat ehdottomasti tärkeitä, mutta toisiin jäämme ikään kuin koukkuun ja nämä koukut saavat aivan liikaa valtaa maalatessaan elämämme maisemia. Anteeksianto tuo esiin sellaista, mitä on piilotellut pitkään. Se ravisuttelee, mutta samalla se siivoaa roinaa pois autenttisuuden tieltä. Voisiko olla niin, että minussa on jo kaikki se, eikä niin, että kaikki se on itseni ulkopuolella? Oma matkani on tärkeä, ainutlaatuinen ja juuri sellainen kuin se on.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on 55638499_10157222717637958_1350556391827308544_n.jpg

Annan yhden omakohtaisen vinkin: jos haluat muutoksia, tule tietoisemmaksi omista ajatuksistasi sekä tunteistasi, joita koet päivittäin. Tutustu itseesi. Ota tilaa tunteisiisi, antamalla itsellesi anteeksi, sen enempää analysoimatta, mitä annat anteeksi. Tutustu niihin vahvimmiten vaikuttaviin tunteisiin – mikä niiden viesti on? Mieli hölöttää jatkuvasti, tutki ja tutustu. Varmasti löydät paljon sellaista vanhaa, minkä saa jo jättää. Ja varmasti löydät omaa kaunista herkkyyttäsi, jonka saat antaa loistaa.

❤ HANNA
PS. Se, että työstää vastaavia asioita, sallii juurikin sen, että on keskeneräinen ja välillä toimii vanhan kaavan mukaan. Mutta työstäessä näitä sitoutuneesti, palkitsee työ sillä, että tietoisuus kasvaa h-hetkellä, jolloin sinulle ilmentyy erilaisia vaihtoehtoja toisin tekemiseen. Kaikki tapahtuu ajallaan! Ja useimmiten polua on turha verrata muiden vastaaviin polkuihimme, olemmehan me jokainen ainutlaatuisia – tutustutaan siis itseemme ja tehdään omalla tavalla oma kasvumme!

Huolia & Unettomuutta

Meidän muutosta Jalasjärvelle, Etelä-Pohjanmaalle, on kulunut apauttiarallaa puoli vuotta. Puoli vuotta?! Öh, mitä ihmettä! Voisi uskoa, että tällä määrällä töitä, erilaisia proggiksia, uusia yhteistyökuvioita ja sun muita touhuja, olisi mennyt ainakin pari vuotta! Vaikka oon ollut onnellinen tästä kaikesta ja kasvanut puolessa vuodessa todella paljon (erityisesti vahvistuen!), niin haluan kertoa myös sen vähemmän mukavamman tarinan, mikä on ollut osa tätä kaikkea.

Mistä kaikki sai alkunsa
Viime syksyllä kaikki alkoi oikein hyvin. Olin jännityksen sekä innostuksen kutkuttavassa välimaastossa. Muuttoa ennen ei ollut ollut oikeastaan lomaa, vaikka oltiinkin lomalla – lomalla hoidettiin salimme myyntiä ja markkinointia, vastailtiin meileihin ja soittoihin, tehtiin Movement Jalasjärven FB sekä nettisivut, sekä mm. rempattiin salia ja uutta kotia. Muutto sujui lähes mutkitta ja Jukan ihanat vanhemmat auttoi meitä siinä sekä salin laitossa. Tykkäsin todella tapahtuneista elämänmuutoksista – olinhan unelmoinut vastaavista jo pidemmän aikaa. Mutta, kaiken se työn ja muuton touhussa meiltä tuppasi unohtumaan muutamia tärkeitä hoidettavia asioita, jotka sitten pamahti vastaan juuri huonoon hetkeen, lisäten stressiä ja kasvavia paineita. Hetkeen, jolloin Jukan työrintamalla tapahtui iso muutos ja näin ollen Jukan työmäärä kasvoi, suomeksi sanottuna, ihan jäätävästi. Siitä olisi varmasti riittänyt viidelle henkilölle normituntien verran töitä.

Huoli kasvaa
Jukka on yksi vahvimmista, aikaansaavimmista sekä mm. tasaisimmista ihmisistä ketä tunnen, mutta siinä vaiheessa näkyi hänessäkin paineet. Hän joutui opiskelemaan työstään irtisanoutuneen henkilön työnkuvat lähes nollasta. Mulla alkoi huoli kasvamaan hänestä ihan toden teolla, mutta samaan aikaan olin aika yksin salihommien kanssa (täysin ymmärrettävää, kun toisella on 4 yritystä, parista muusta osakkeita, kirjan kirjoitus kesken ja kaiken tämän päälle ex-työntekijänsä työt). Olin tietenkin valmistautunut tiimityöskentelyyn ja muutos tähän otti koville – en ollut aikaisemmin pyörittänyt omaa salia, monet asiat olivat uusia, vastuu oli aivan eri luokkaa, vaatimukset itselleni ja salille olivat liian suuren, sekä oli opiskeltava paljon lisää (ja koin valtavaa riittämättömyyttä sekä epävarmuutta). Samalla koin olevani aika yksin uudessa ympäristössä, ympäristössä joka on lähes täysin erilainen, mihin olin entuudestaan tottunut. Enkä oikein halunnut kenelläkään asiasta puhua, mikä oli erittäin typerä päätös, sillä mun pää lähti pahentamaan tilannetta ja sumentamaan katsetta. Sitten kun aloin asiasta puhumaan, oli tilanne päässäni äitynyt jo aikamoiseksi. Normaalisti pääsen yli aika nopeastikkin, mutta nyt jäin vaan pyörimään samaan pyörään.

Unettomat yöt ja tönköt päivät
Se yksi liian myöhään valvottu yö, joristen puhelimessa tilannetta ja paisutellen kaikkia pelkoja. Sen jälkeen en nukkunutkaan neljään kuukauteen. Mulla jäi hälytystila päälle. Yöt sydän hakkasi tuhatta, hengitys kulki raskaasti ja vaivalloisesti sekä päässä pyöri kaikenmaailman pelkokuvat. Pyörrytys oli ihan toista luokkaa, mitä se matala verenpaineisella normaalisti on, silmissä sumeni ja korvissa suhisi jatkuvasti. Mulla oli edelleen haasteita kotiutua uuten kotiin sekä ympäristöön. Päivät meni ihan hyvin, vaikken paljoa niistä muistakkaan. Preppasin itseäni toden teolla joka ikinen aamu. Koin kuitenkin olevani surkea työssäni, sillä ei ollut kovemmin energiaa suunnitella ja olla oma itseni – tosin tunnit ja asiakkaat salillamme piristi paljon (asiakkaiden autenttinen ilo ja kiitollisuus auttoi mua jaksamaan!). Muisti tökki ja yöt ahdisti. Kävin terveyskeskuksessa saaden 2 nukahtamislääkereseptit. Samalla tapasin ensimmäistä kertaa juuri sellaisen lääkärin, joista monesti puhutaan; sinua ei kuunnella. Hän myös kehui, miten kaltaiseni bisnesnaiset saattavat jäädä koukkuun unilääkkeisiin, kun sanoin kerran jo niitä ottaneen ja joutuneen työstää niistä irtipääsemistä. Revin reseptin ja vannoin, etten tuonne terkkarille mene enää ikinä (huom. en ole täysin nukahtamislääkkeitä vastaan, tiedän vain, ettei ne sovi mulle. Tosin unettomuutta ne ei korjaa, ne ovat vain väliaikaiseen käyttöön). Sinällään sekä tilanteen pelastus, että paineita lisäävä tekijä oli se, että kaiken tän keskellä opiskelin Rentoutusvalmentajaksi Seinäjoella. Tiedän, että ilman tätä, en olisi rentoutunut päivittäin useampaankin otteeseen ja oppinut sitä kaikkea rentouden upeasta maailmasta.

Unettomuus = psykologiaa?
Unta tuli viikossa kerran tai kaksi 5-4 tunnin ajan, muuten valvoin yöt välistä torkahdellen (tosin viikko siellä täällä taisi tulla valvottua putkeen). Aloin kuuntelemaan iltatarinoita ja rentoutuksia Calm -nimisestä appista ja kuuntelen niitä edelleen. Sen verran varovainen olen vielä, sillä uneni ei ole täysin normalisoitunut edelleenkään (kyse on tässä vain ja ainoastaan mielen asioista). Unettomuus on ollut myös siunaus, vaikkakin kivulias sellainen. Sen avulla olen päässyt tutustumaan itseeni syvemmin ja huomaamaan asioita, joita aikaisemmin on ollut haastava erottaa itsestään. Jos tosissaan haluan saada aikaan kaiken sen, mitä haluan, niin vaatii se erilaisia itsesäätelytaitoja sekä syvempää itsetuntemusta (jotten kompastele samojen töyssyjen edessä uudelleen). Nukahtaminen ja uni ovat asioita, joita ei voi kontrolloida. Yritin niin tehdä, en enää. Opin olemaan lempeä tilanteessa; nukahdan tai en, voin olla huolehtimatta siitä ja vain maata ja hengitellä. Mulla on sellaisia piirteitä, jotka liikaa valtaan päästyään todella terrorisoi terveyttäni ja näin pääsi käymään syksyllä: liika huolehtiminen, kontrollointi, vaativuus sekä mm. märehtiminen. Tiedän, että nämä piirteet tulee olemaan mussa aina, niin kuin kaikki muutkin, mutta tiedän myös, että voin itse säädellä niitä. Tajusin myös olla lukematta artikkeleita unettomuudesta, sillä niissä lähes aina kerrotaan mitä pahaa unettomuus aiheuttaa – tota hmm.. ihan kun mä tahallani valvoin yöt ja kärsin päivät?! Ne vain pahentaa olotilaa, varsinkin silloin, kun oikeesti arvostaa omaa terveyttään! Kaiken kaikkiaan olen tajunnut, että unettomuus, ainakin mulla, on suurimmaksi osaksi psykologiaa. En kuitenkaan yleistä, sillä olemme yksilöitä. Homma vaati aikamoista sitoutumista ja objektiivisuutta (valittaminen ei auttanut). Ja vaikka pidän itsestäni huolta, niin herätti tämä uusimaan tapojani ja jälleen ymmärtämään ajatustenvoiman, hyvässä ja pahassa. Fokusoinnin tärkeys on noussut aivan uudelle tasolle.

Elämä opettaa
Syksy oli raskas, mutta erittäin – erittäin opettavainen. Kelailen elämästä niin, että täällä opitaan, mitä tulee oppia ja joskus tarvitsee oppia hieman kivuliaammin. Uskon siihen, että vedämme puoleemme niin hankaluudet, että mukavuudet. Uskon myös siihen, että kaikkia piirteitä tarvitaan, tärkeää on opetella suhtettamaan niitä. Arvostan itsessäni sitä, että huolehdin, vaadin ja kontrolloin, mutta silleen murusen verran siitä, mitä se syksyllä oli. Ja se, että mitä yrittää kontrolloida ja miten, mitä vaatii ja mistä huolehtii? Säätä et pysty kontrolloimaan, mutta suhtautumistasi siihen pystyt. Tiedän kyllä mistä tietyt piirteet on mulle kehkeytyneet ja sekin on hyvä asia, sillä kun ymmärtää miksi jokin syttyy päälle, on se helpompi sammuttaa, tai ainakin himmentää. Kaiken kaikkiaan tämä oli erittäin hyvä opetus ja mulla tuli monta isoa elämänmuutosta kerralla, joten täysin ymmärrettävää, että balanssi haki itseään. Katsoessa tilannetta etäämmältä, pystyy näkemään, että tämä oli vain pieni osa elämääni, mutta tärkeä suunnannäyttäjä – unettomuus ei ole yhtäkuin minä. On oltava varovainen sen suhteen, ettei luo itselleen uskomusta, että on huono nukkuja, sillä niistä tulee pirun vahvoja. Tiedän kokemuksesta. Tämä ei ole mun ensimmäinen insomnia-jakso, mutta ensimmäinen, kun kohtaan itseni sekä tilanteen sen sijaan, että juoksen sitä karkuun (tai elämäntilannettani). Kaiketi sana tälle on hyväksyminen. Joskus saman asian hyväksyminen tulee tehdä useamman kerran.

PS. Olen onnekas, että ”riesani” oli tällainen. Viime aikoina monia tuttujani / sukulaisiani on koeteltu todella ikävin tavoin. En voi muuta, kuin ihailla sitä voimaa, mikä heillä on tilanteen kanssa pärjäämiseen! Ja kaiken sen kivun keskellä he jaksavat hymyillä ja nauraa.

Muutamia itselleni hyväksi kokemia vinkkejä:

-Mentaaliharjoitteet
-Joka päiväinen rentoutuminen, iltasadut ❤
-Asiasta puhuminen (muttei sen liika vatvominen) = hyväksyntä, muutokset
-Hypnoositerapia
-Huolettomuus unesta, tulee tai ei
-Hermostolle hyvät ravinteet sekä oman harjoittelun keventäminen
-Luonto, koirani ja oma rakas = itselle tärkeät arvot vahvemmin mukaan
-Kiitollisuuspäiväkirja, joka päivä 3-10 joka päivästä nousevaa kiitollisuuden aihetta (tuo valoa siihen olotilaan, kun todella ymmärtää, että elämässä on jatkuvasti hyviäkin asioita mukana, vaikka olisi kipuilua)
-isompi annostus melatoniinia, L-teaniini, magnesium, laadukas suola
-Jätin kahvin pariksi kuukaudeksi kokonaan pois, sekä punaviinin ja sokerin (sokeria en syö muutenkaan ja alkoholia juon yleensäkin erittäin vähän)
-Tilanteesta irrottautuminen, objektiivisuus
-Tutkiminen, mistä oma unettomuus voisi johtua, minkälaisia ajatuksia oli sitä ennen? Entäpä elämäntilanne? Onko vastaavaa ollut aiemmin?
-Pysähtyminen itsensä ääreen, itsensä kohtaaminen, hyväksyminen

Tv-ohjelman kuvauksia ja ajatuksia PT-työstä

Jälleen vierähtänyt tovi sitten viimeisen kirjoituksen. Tekemistä on ollut sen verran paljon, että ihan suosiolla jättänyt blogin päivittelyä pienemmälle.

Jalasjärvellä kaikki hyvin! Hommia on riittänyt. Ensinnäkin saimme yli 65-vuotiaiden liikuntapassi hakemuksen Kurikan kaupungilta läpi – eli tammikuussa aloitamme myös Senior Movement -palveluiden tarjoamisen. Toisekseen sain Kurikan kaupungilta tarjouspyynnön kehittämääni lasten tunne- ja tietoisuustaitoja harjoittavaan Tietoisen Temmellyksen kouluttamiseen päiväkodin ohjaajille, sekä vetämään sen kertaalleen 10 eri päiväkodissa. Meitä pyydettiin mukaan asiantuntijarooliin ulkoliikuntaparkin hakemukseen ja suunnitteluun. Viime viikolla Elixir tv-ohjelma halusi tulla kuvaamaan salimme tunteja ja haastattelemaan minua. Olimme alkuun Kurikan Sedussa kuvailemassa ja toimin siinä osassa juontajana. Huh, ja kaikenlaisia uusia ideoita ja yhteistyökuvioita on mielessä! Haluaisin löytää sellaisen yksityisen lääkäriklinikan täältä läheltä, minne voisin tarvittaessa lähettää PT-asiakkaani laboratoriotesteihin sekä mahdollisesti muihin tarkastuksiin. Ihminen on kokonaisuus! Minä en ole lääkäri, enkä edes halua sellaista leikkiä, sillä arvostan suuresti alansa ammattilaisia.

PT-asiakkaita on yllättävän paljon ja uusia yhteydenottoja tulee jatkuvasti lisää – kuten juuri nyt löin lukkoon PT-asiakkuuden 80.vuotiaan kanssa. Olen positiivisesti yllättynyt, sillä olin varma, ettei PT-palvelut tulisi niin suureen käyttöön. Mistä olen onnellinen on se, että pystyn tarjoamaan monipuolista apua liikunnan, ravinnon, mentaalivalmennuksen ja mm. rentoutuksen tiimoilta. Jos rahkeeni eivät riitä, on minulla laaja ja ammattitaitoinen verkosto ympärilläni. Huh, ihanaa kun ei tarvitse itse kaikkea osata ja tietää –  Suomessa on kovin ammattitaitoista porukkaa! Meillä on nyt muutaman kerran käynyt aivan huippu fyssari Kauhavalta, Fysio Melanen, joka todellakin osaa hommansa. Kiva pystyä tarjoamaan asiakkaillemme hänen palveluitaan tiloissamme. Näin voimme pitää parempaa huolta asiakkaistamme ja pitää huolen, että asiakkaat jatkavat PT-treeneissä tarvittavien liikkeiden kunnollista tekemistä.

PT-hommissa antoisinta on työskentely erilaisten ihmisten, kehojen ja tavoitteiden kanssa. Asiakkaani auttavat minua myös oppimaan ja kasvamaan. Tämä työ tuntuu edelleen arvokkaalta ja on yhä oma unelmani, vaikka alla on kohta jo 10 vuotta. Tosin eihän 10 vuotta ole vielä mitään. Luen paljon erilaisia tutkimustietoja samoista aiheista, jotta voisin ymmärtää laajemmin. En tykkää jämähtää yhteen totuuteen ja jankuttaa sitä kaikille, sillä olemmehan me yksilöitä. Kyselen asiakkailtani paljon, jotta he todella heräävät kuulemaan omia ajatuksiaan, kuuntelemaan kehoaan ja kyseenalaistamaan valintojaan. Välillä roolini on herätellä asiakasta ymmärtämään, että hän elää arvoristiriidassa – arvot ja teot eivät ole synkässä siksi ei pääse eteenpäin. Olen hieman huolissani siitä, mikä määrä joillain asiakkailla on tietoa, mutta sen pureksimiseen ei ole taitoa. Tämä näkyy esimerkiksi ylikuntona, ylikierroksina tai ahdistuksena. Uutta tietoa tulee kuin sieniä sateella, mutta ei osata katsoa sitä laajemmassa verkostossa. Yksi esimerkki on ferritiini. Sen sijaan, että popsittaisiin vain rautalisiä olisi hyvä tietää, miksi rauta ei esimerkisi imeydy kunnolla ylipäätään? Saatko tarpeeksi kuparia? Syötkö liikaa sinkkiä tai kalsiumia? Imeytyykö ravintoaineet hyvin? Onko sinulla kova stressi? Ja niin edelleen. Jokaisella on omat funktionsa ja näistä pitää huolen tasapaino.

Yksi taikapilleri ei poista kaikkia oireita. Kun tätä taikapilleriä otetaan ylitse tarpeen saattaa se aiheuttaa muita oireita. Minkä koen tähän avuksi on pysähtyminen, selkeyttäminen ja apu. On myös hyvä tietää, miten suuri vaikutus meidän mielellä, ajatuksilla ja tunteilla on vointiimme – nämä on hyvä huomioida elämäntapamuutoksissaan. Avuksi voimme käyttää esimerkiksi tilanteen hyväksymistä, positiivisia suggestioita, ajatusten siirtämistä parempiin asioihin, kiitollisuutta, myötätuntoa ja hengittämistä. Nämä voi tehdä missä ja milloin vain – on kuitenkin annettava aikaa sille, että oppii tunnistamaan omat ajatuksensa. En meinaa nyt sitä, että menet peilin eteen ja sanot 100 kertaa, että olet hyvä tyyppi. Tosin jos se toimii sinulle, niin sitten tee niin! Mutta joskus se voi tuntua huonolta, jos ei usko siihen – tärkein on se, mitä tunteita nämä asiat herättää. Silloin suosittelen lähtemään kevyemmin liikkeelle tai kysymään läheiseltä apua, jos ei kertakaikkiaan löydä itsestään mitään hyvää. Tämä voi olla hyvin normaalitila silloin, kun on suorittanut ilman pysähtymistä ja tuntuu, että tarttisi koko aika painaa kovempaan. Silloin, kun ui riittämättömyyden tunteessa tai itsetunto on huonohko. Palauttelu maanpinnalle takaisin inhimillisyyteen voi kestää ja tuntua vaikealta, mutta se on sen arvoista.

Näihin ajatuksiin,
-Hanna

Muuttohommissa!

38612384_10156662799292958_2501834959774285824_nNoniin, muutettu ollaan, tosin suurin osa tavaroista vielä Kauniaisissa. Muutto on edennyt hyvin ja ollaan saatu muutoksia aikaan täällä Jukan nuoruudenkodissa. Jukan vanhemmat on jeesanneet paljon tavaroiden laiton, järjestelyjen ja siivoilun kanssa. Salikin kerettiin käydä maalaamassa ja siistimässä, tultiin siis viime torstaina.

Paljon töitä edelleen tehtävänä, niin salin kuin kotien suhteen, eikä enää kauaa kunnes sali avaa ovensa! Tuntuu kuitenkin, että se koittaa vasta pitkä ajan päästä, kun haluaisi jo päästä arkeen kiinni. Avajaiset on 3.9. ja syyskausi starttaa 4.9.! Meillä ei tosin oo suurinta osaa salin välineistä edes tilattuina (Jukka omistaa Compactfit nimisen urheiluvälinekaupan, mistä tilataan välineistä suurin osa). Sitten sovin pole-a-holicin omistajan kanssa yhteistyökuvioista ja häneltä käydään hakemassa tanssitangot vissiinkin ensi viikolla (varasto sijaitsee Seinäjoella, joten ihan lyhyen matkan päässä). Seinäjoelta haetaan myös peilit tankotanssistudioon. Lattiat ja väliseinän tulee laittamaan ammattimies, eli niiden suhteen ei tarvitse stressata (kunhan tulee ajoissa! :D). Muita sponsoreita ja yhteistyötahoja on saatu mukaan, eli heiltä tulee sitten kivoja lisiä saliimme. Sali on saanut paljon huomiota ja täällä jo monet tietävät siitä. Alueen suurimmat lehdet on ottaneet yhteyttä salintiimoilta ja monissa lähipaikkakunnissakin ollaan tietoisia Movement Jalasjärvestä.

Vaikka on ollut kiva puuhata salin ja kodinsuhteen, niin tällä hetkellä kaipaan hetken omaa rauhaa. Mulle on äärettömän tärkeetä saada omaa rauhaa, niin ettei kukaan häiritse – vaikka olenkin sosiaalinen ihminen (uskon, että jokainen tarvitsee aikaa itsekseen). Nyt sitä en ole saanut oikeastaan pitkään aikaan, kun ollaan oltu todella tiiviisti Jukan kanssa ja nyt täällä, ja se alkaa kiristämään pinnaa (ja PMS-oireet). Onhan se aina eri juttu esimerkiksi siivoilla omassa kodissa kaappeja ja muuta, kuin toisten kodissa. Eniten tässä stressaa se, miten sali otetaan vastaan (vaikka kursseille on tullut jo todella hyvin ilmoittautuneita!) ja miten se siitä lähtee. Se tulee kuitenkin olemaan mun tärkein tulonlähde ja sivussa pidän workshoppeja ja kursseja Seinäjoella sekä pk-seudulla, sekä treenailen pt-asiakkaiden kanssa pk-seudulla. Oma sali on myös iso unelmani ja moni ei tiedäkkään, että olin avaamassa tankotanssistudiota viime keväänä espoon keskuksessa sijaitsevaan kuntokeskukseen. Mulla on all-in Movement Jalasjärven suhteen, mut tää paikkakunta on mulle edelleen hieman vieras. Esteitähän sinällään ole, vaan kyse on mm. omasta joustamiskyvystä ja periksiantamattomuudesta, jos siis sellaisia tullaan tarvitsemaan.

Tänään mun oli ihan pakko mennä tsygäilemään heviä kuunnellen – eli jos näit tummissa jumppavaatteissa pyöräilevän naisen, joka näytti siltä, että sillä oli joku kohtaus (”moshasin” ja rummutin käsillä tankoa), niin moi, se olin minä! Hevi on mun rööki, kun päässä höyryää. Oli kiva olla yksinäni ja tutustua lisää Jalasjärveen ja nähdä miten lyhyt työmatka mulla tulee olemaan! Kävin myös kaupassa ja just kun ei ollut fiilistä puhua kellekään, niin vanhat papat tuli kysymään apua mm. mistä löytää makkarat – mistä minä tiedän!? Normaalisti jeesaan mielelläni ja jään rupattelemaan kaikenlaista, mutta tänään oli vedettävä niin väkinäinen hymy naamalle ja vaan suoraan haettava kaupan työntekijä apuun. Siitä hymystä tuli muuten mieleen yhen mun vanhan työpaikan pomo – sellanen ettei tiedä murhaako toi mut kohta vai paskoko se just housuun. Tiedän, että tämä on vain vaihe ja uusi elämäntilanne ja siksi en ota tosissani näitä fiiliksiäni, enkä varsinkaan määrittele niiden mukaan itseäni. Tiedän miten reagoin stressiin, epävarmuuteen ja minkä verran PMS-oireet vaikuttaa. Kunhan pääsee asettumaan, saa omaa aikaa ja arki lähtee rullaamaan. Vielä olisi kuukausi hoidettava salin perustamishommia ja siihen väliin mahtuu parit matkat pk-seudulle koulutuksen, töiden ja workshopin merkeissä (ja loppu muuton)! Yks asia, mikä tässä on ehdoton plussa, on se, että nyt mulla on loistava hetki höllentää otetta kontrollista (vaikka voisi luulla päinvastoin)! Päivätkin on menneet miten menee, turha niitä edes tällä hetkellä suunnitella. Enkä oo voinut treenata kunnolla, koska mulla on ollut kehon kanssa hieman ongelmia ja rajoitteita, kun sain vanhan vamman ärtymään pahemman kerran (siitäkin tämä astetta isompi kiukkuisuus).

Nyt mä tosin saan olla hetken yksinäni, kun Jukan vanhemmat menee toiseen asuntoonsa 38269260_10156655509637958_2460965416785149952_nja Jukka menee bändikämpälle kaverinsa kanssa. Ja tiedättekö mitä? Aion tehdä just sitä mitä huvittaa (eli kohta syön vegaani jädee, juon valkoviinii ja röhnötän vaikka väärinpäin sohvalla samalla moshaten). Sokeri, alkoholi ja televisio eivät ole niitä parhaimpia stressinlievitys hommia, mutta so fucking what – me ihmiset keretään tuhoo tää pallo, ennen kun oon vanhus, joten otetaan nyt sit kaikki ilo irti!).
Anteeksi positiivisuuteni!
No ei, kohta mä jo kaipaan muita ympärilleni! Mutta kyllä tää on kivaa, musa soiden ja vaan ollen.

Jukan vanhemmista on ollut aivan suunnattoman iso apu tässä kaikessa! Jukka on kyllä aivan mielettömän onnekas, kun sillä on tuollaiset vanhemmat ja muu perhe, en voi muuta sanoa. Seitsemänkymmenen puolivälissä ja molemmat porskuttaa menee ihan täysillä. Hyväkuntoisia ja hauskoja – me juhlistettiin täällä nelistään meidän kihlajaisiakin! Mun perheestä pikkusisko, äiti ja äitipuoli on onnitelleet, että joo, ei mee aina nallekarkit tasan (en valita, totesin).

Rakkain terveisin,

Neiti positiivi ❤

Luomisen tuskaa ja iloa

davOn tullut ymmärrettyä miten onnekas mä oon. Miksi? Koska mulla on aivan mielettömiä ihmisiä elämässäni! Monet frendit ja tutut on tsempanneet ja jeesanneet meitä ja siis nää ei oo mitään itsestäänselvyyksiä, eli iso KIITOS kaikille teille! ❤ Oon kesäkuun aikana pyrkinyt näkemään mahdollisimman paljon kaikkia, jottei tulis liian iso ikävä kauemmas muuttaessa. Samalla on päässyt huomaamaan, et vitsit oon ollut välillä pässi, kun oon töiden takia skipannut monia menoja ystävien kanssa. Vaikkei työt mene itsestään eteenpäin ja yrittäjänä toimiessa saa tehdä paljon ”ilmaistakin työtä” ja haluan saada ammatillisesti paljon aikaan – silti sitä voi tasapainoilla paremmin niin, ettei ihmissuhteet jää liikaa taka-alalle. Jukan kanssa tulee oltua, mutta tekee hyvää parisuhteelle, että on tarpeeksi tilaa ja näkee muitakin ystäviä (molemmat kyllä otetaan oma tilamme, sillä tykkäämme puuhata omia askareitamme ajallamme). On ollut mahtavaa nauttia monien ihanien ystävien, kavereiden, perheenjäsenten, tuttujen ja asiakkaiden seurasta. Olen hyvästellyt nyt lähes kaikki stadissa olevat duunipaikat ja saanut kauniita sanoja jokaisesta. Rinnassa sykkii sydän täynnä kiitollisuutta!

Unensaannin kanssa on ollut jälleen pientä probleemaa, mutta oon käyttänyt NLP:stä opittuja harkkoja siihen, ettei liikoja siitä stressais. Mua ei auta yhtään se, et tiedän mitä kaikkea vähäunisuus aiheuttaa, se vaan lisää stressiä tällaiselle helposti stressaantuvalle (ja tämä on yksi tekijä siihen, miksi koulutan itseäni mentaalisesti, teen erilaisia mielikuvaharjoitteita, joogaan, olen luonnossa ja niin edelleen). Siksi pyrin pitää hommat rauhallisina ja katsoa asiaa eri kulmista. Se on auttanut mua paljon, sillä silloin kun stressaan, niin oon liikaa ’ongelmassa’ kiinni, enkä näe asioita eri näkökulmista. Teen usein niin, että etsin missä kohta kehoa stressi unettomuudesta tai muusta tuntuu eniten ja yritän irrottaa sen edes sentin verran itsestäni ulos. Tämän jälkeen muokkaan sen kokoa, väriä, muotoa, sijaintia ja mahdollisesti ’pyöritän’ sitä – auttaa joka kerta keventämään oloa. Oon myös ottanut enemmän päikkäreitä, kundaliinijoogannut sekä nauranut paljon, kirjoittanut päiväkirjaan, hassutellut tuttuun tapaan ja hyräillyt/lauleskellut (auttaa hengittämään syvemmin, jos ressi vetää hengityksen pinnalliseksi). Tiedostan myös sen, että nyt on tehtävä työt loppuun ja painettava astetta kovempaan, sillä ollaan avaamassa uusi sali ja muuttamassa – hoidettavia asioita riittää ja ne on sellasia, mitä ei voi delegoida tuonnemmaksi. Eli hyväksyn sen, että nyt on kierroksia enemmän, silti hakien palautumista joka päivä useammankin kerran. Esimerkiksi meditoidessa on pystyttävä hyväksymään se olotila mikä on päällä, oli se rauhattomuus tai jokin muu ja sallittava sen läsnäolo ja olla siinä vaan sen kanssa. Sen jälkeen tulee kaikki muu.

fbtTorstaina näin ystäväni Jennyn keskustassa. Lähtien kotoa keskustan meluun, työasiat päässä pörräten ja lentäviä asioita samalla hoitaen, meinas hieman keittää yli. Eka asia mitä tein Jennyn nähdessä, oli totaalinen avautuminen. Ihan parasta kun saa purkaa toiselle ja höllentää omaa fiilistä (jättäen duunit sikseen). Jäädessä liioin jumiin töihin/aikaansaamiseen/luomiseen saattaa vapaa-aika välillä olla aika yksinkertaista, sillä en jaksa keksiä mitään sen erilaisempaa. Tajusin samalla miten tärkeää on tehdä muuta varsinkin silloin, kun työnimu on kova ja ei ehkä innostaisi irrottautua siitä. Onneksi Jenny ehdotti, että mennään Suomenlinnaan tsillaamaan. Teki todella hyvää ja mitkä keskustelut jälleen kerran kera auringon, mansikoiden, mustikoiden ja luomu siiderin! Olin ihan eri ihminen, kun stadiin tullessa, olo oli niin raukea – ihanaa että on ystäviä! Ja miten nopea paluu ’maanpinnalle’ se oli, lautalla paluuta tehdessä, merta katsoessa ja tuulen hulmutessa oli niin hyvä ja turvallinen fiilis: kaikki on hyvin.

IMG_20180701_145503
Floatin ’musta huone’ ja rentoutustilasta ja alhaalla Om namin herkulliset vegaaniset ruoat!

Perjantai päätettiin pitää täysin vapaana, joten vein Jukan treffeille Float kallioon kellumaan, Om namiin syömään ja leffaan. Jukka ei tiennyt minne mennään, joten oli kiva yllättää hänet, ja tarvittiin molemmat irtiottoa. Vein meidät katsomaan ranskalaista elokuvaa ’Talo meren rannalla’, mistä kumpikaan ei tiennyt mitään. Elokuva oli mukavaa vaihtelua jenkkiläisten täydellisyyttä tavoitteleville elokuville, sekä sen sanoma oli ihanan lämmin ja koskettava; välitetään toisistamme ja pidetään yhtä. Kellunta oli mulle uusi kokemus ja alkuun oli tosi vaikea relata, kun sydän hakkasi huonojen unien takia sen verran raskaasti. Oli mielenkiintoista havaita, miten ylikierroksilla olin ja miten haastavaa oli välillä rentoutua, vaikka tila oli ärsykkeetön. Kaikenkaikkiaan teki hyvää maata tunnin suolavedessä pimeässä ja palata itsensä ääreen. Floatissa oli ihana työntekijä paikalla, otti meidät iloisinmielin vastaan, kyseli kuulumisia ja jutusteli mukavia. Mielestäni on tärkeää, että parisuhteesta pidetään huolta, ikään kuin se olisi lapsi, jota tulee ruokkia – eikä itsestäänselvyys. Meillä menee helposti työmoodiin Jukan kanssa, siksi on hyvä tehdä jotain ihan muuta, jossain ihan muualla.

Ollaan juuri saatu Movement Jalasjärven nettisivut sekä Facebook kuntoon! On tullut jo viisi ilmoittautumista eri kursseillemme, lisää uusia yhteistyöpyyntöjä ja sain yhden työhakemuksenkin (ja Jukalle soitettiin juuri paikallisesta lehdestä). Siis tää on niin UPEETA! Tiedän sen, että vaikka somessa ynnä muualla olisi saanut paljon näkyvyyttä, ei se tarkoita vielä yhtään mitään salin menestyksen suhteen. Mutta ollaan molemmat innoissamme, koska näissä muutoksissa tuntuu olevan kaikki kohdillaan. Vastoinkäymisiä tulee varmasti, yhtä varmasti, kun sadepäiviä. Tärkeintä on se millä tunnelatauksella niihin reagoi. Sitä voi elää elämänsä odottaen sadepäiviä sanoen, että tiesi sateen tulevan, tai sitten niin, että sadepäivät on luonnollinen osa elämää – niitä sen enempää odottelematta, vaan keskittyen valoon. Koen elämän mielenkiintoisena ’pelinä’, jota jokainen pelaa omilla panoksillaan. En koe vastoinkäymisiä esteinä, enkä anna kyseiselle sanalle useimmiten suurta merkitystä. Me tarvitsemme ikävempiä ja haastavempia kokemuksia, kukaan tuskin ’selviää’ elämästä ruhjeitta. Suurin osa elämämme tilanteista mittaa taitoamme asennoitua haasteiden edessä ja halukkuuttamme kasvaa ja oppia.

psst. stressi, mitä se on sulle? Aina kun avaan sanan ’stressi’ ja sen olotilan, niin näen, et se on enimmäkseen mielen höpinää, mikä pahenee, jos se ’möykkyyntyy’. 

Tällaisiin pohdintoihin tällä erää!

mj
PS. Tsekkaa meidän sivut:
Movement Jalasjärvi
FB Movement Jalasjärvi

-Hanna

Me muutetaan – LANDELLE!

fairlight

Viime kirjoituskerrasta on vierähtänyt jo tovi, mutta täällä taas. Ei ollut tarkotus enää kirjoittaa tähän blogiin, vaan pitää tämä yllä noiden thaimaan vapaaehtoistyömatkan artikkeleiden takia – toisin kävi!

On tullut esiteltyä itseni täällä blogissa muutamaan otteeseen, mutta kaiketi pieni päivitys olisi paikallaan. Se miksi tätä blogia alan jälleen päivittämään liittyy meidän tulevaan elämänmuutokseen: muuttoon landelle ja siihen liittyvät asiat. Tulen myös kirjoittelemaan muista pinnalla olevista ja tulevista asioista, kuten talon rakennus projekteista, hyvinvointialan yrittäjyydestä ja koulutuksista. Oon syntyjäni stadilainen, joka kelas joskus, että Espoo ja Kauniainen on landea. Sittemmin muutin Espooseen ja nykyään asun Kauniaisissa ja kyllähän nää ihan stadista passaa. Pisin aika, mitä pk-seudulta olen ollut pois on kuukausi, kun olin vapaaehtoistöissä maaseudulla Koillis-Thaimaassa. Jos nyt vertaan sitä mestaa tuohon tulevaan landeen, niin joo, se oli The Lande. Eli jos mä selvisin kuukauden siellä, niin enköhän mä selvii vuoden etelä-pohjanmaalla.. Ja hei, duunien, koulutusten, ystävien ja perheen takia tuun käymään usein pk-seudulla.

ptr
Mun kaulakin saa spagaatin

Sitten sitä esittelyä. Aikaisemmista artikkeleista, kohdasta ”Minusta” ja kotisivuiltani hannaharkonen.com löytyy lisää, jos kiinnostaa, joten pidän tän aika lyhyenä. Tällä hetkellä toimin siis yrittäjänä hyvinvointialalla. Seurustelen tosi vanhan ja irstaan käsilläseisonta-ukkelin Jukan kanssa. Jukka on samaisella alalla sarjayrittäjänä. Jukka on mun idoli ja oonkin onnekas, et saan ihailla häntä joka päivä (ei ehkä ihan joka päivä, jos on se aika kuukaudesta..tai kun se on jättäny sen vaatteet pitkin lattioita.. tai kun se jättää laturit töpseleihin kiinni latauksen jälkeen.. tai kun se imuroi, niin sit se imuri vaan jää jonnekkin keskelle huonetta..ja siinä se vaan hengaa..keskellä lattiaa. Miten Jukan silmät pystyy suodattaa sen pois?). Jukka on ihana ja oon oppinut häneltä paljon luottamuksesta, rakkaudesta, alastani ja monesta muusta. Jukalla on myös ihana perhe – voisko paremmin olla? (huom: ei ollut maksettu lause). Rakkaus parantaa ei ole bullshittiä, vaan ihan oikeesti aitoa shittiä. Ajatella, kun olin eronnut ja tovin sinkku, tein listoja minkälaisen miehen haluan ja Jukassa on ne kaikki kohdat ja paljon muuta sellaista, mitä silloin en edes osannut kuvitella! Eikä se oo vanha ja irstas ollenkaan, mä se irstas oon. Tästä esittelystä ei nyt meinaa tulla mitään..

Jatkuu. Okei, eli me ollaan oltu niin kun sillain nyt parisen vuotta ja rakkaus senkun kasvattaa roihuaan – tai kuten me 90-luvun lapset sanotaan; kasvattaa takatukkaa (huijasin, ei meillä oo mitää sanontoja.. paitsi What is love? baby don’t hurt me…). Jukka on kotoisin etelä-pohjanmaalta ja hänen vanhemmat asuu siellä vielä. Mä oon ties kuinka kauan halunnut muuttaa landelle, koska rakastan luontoa ja joku juttu mul on tohon landeen. Varmaan sekin kun tykkään nakuilla/vaatteiden valitseminen on tuskaisaa, joten ihan kiva et muutetaan keskelle metsää ja peltoa (vaatteiden valitseminen on oikeesti välillä the ongelma, joskus tulee vaihettuu vaatteita joku 5 kertaa päivässä.. se on niin raskasta ja kuluttavaa – i know!). Mä esimerkiksi tykkään kattoo sellasia leffoja, missä stadilainen kuuma gimma muuttaa landelle ja et miten se sit siellä elää kaiken sen ”kulttuurishokin” keskellä. En tiedä tosta kuumasta gimmasta tosin ja miksen nyt vaan voi tosissani kirjoittaa tätä tekstiä.

Se miten tää kaikki kulminoitui siihen, että päätettiin muuttaa vuodeksi landelle, meni kutakuinkin näin:

Jukka ”Mitäs jos me muutettais sit etelä-pohjanmaalle sen aikaan, kun meidän uusi talo valmistuu kauniaisiin? Perustetaan sinne uus Movement center ja kunnostettais porukoiden taloa myyntiä varten?”
Hanna ”Joooo!”

Innostuin heti, mutten halunnut olla liian intopinkeenä, koska todella toivoin, että tää visio toteutuisi. Asiat lähti rullaamaan eteenpäin kuin sula voi, mutta hetken päästä kaikki hieman pysähtyi sen saralta ja oli hoidettava muita asioita. Aloin jossain vaiheessa funtsii hommii ihan kaiken kautta, siis ihan kaiken kautta. Ja rupesin tulee toisiin aatoksiin: mitä jos en saa asiakkaita? mitä jos se sali ei saa asiakkaita? mistä rahaa? mitä jos tulee ahdistus, kun paikka on sen verran harvaan asuttu tällaiselle helsinki city girlille? mitä jos meidän parisuhde ei kestä sitä? mitäs jos ei viihdytäkkään? mitäs jos.. Hommat kuitenkin lähti edistymään ja nyt ollaan siinä pisteessä, et kohta puoliin pakataan. Otin joihinkin Seinäjoen saleihin yhteyttä ja jo yhden salin kanssa sovittiin, että käyn vetämässä siellä Movement testitunnin. On hyvä olla paikkoja mistä laskuttaa, vaikka samalla pistää omaa salia pystyyn (ja kun jalasjärvellä minne muutetaan, ei ole kuin yksi kaupungin sali ja meidän sali ei ole perus punttis, vaan kehonpainoharjoitteluun spesialisoitunut sali). Ja on ihana käydä eri paikoissa ohjaamassa, kun on tällainen social butterfly! Laitoin myös Kurikan kunnalle (Jalasjärvi oli ennen oma kaupunki, mutta se liitettiin Kurikkaan) avoimen työhakemuksen tuuraustehtäviin kouluihin ja liikunta hommiin. Movement Jalasjärven on tarkoitus avata ovensa heti syksyllä, kun tilat on kunnossa.

Mulla on hyvä fiilis tästä kaikesta, mutta samaan aikaan stressi-pelottelija-monsteri kuiskii välillä korvaan. Se myös harrastaa sitä, että välillä kun yritän nukkua, niin sit se alkaa pälättää. Antaa pälättää, se auttaa mua luottamaan siihen, että elämä kyllä kantaa ja pitää huolen, että hoidan asiat kunnolla. Teen sen mikä tulee tehdä, mut kaikkea en voi kontrolloida – eikä pidäkkään, koska elämällä on oma rytminsä. Keskityn niihin, mistä voin päättää ja mihin vaikuttaa. Muutos pelottaa ja hyvällä tavalla jännittää, samaan aikaan on intoa ja slaageja – mut kaiketi parasta on vaan antaa rullaa eteenpäin omalla painollaan. Ainahan kaikenlaisia haasteita tulee, mutta niin tulee onnistumisiakin! Omat tunnereaktiothan niiden voimaa vahvistaa, että saa kyllä keskittyä siihen mitä haluaa enemmän kuin siihen mitä ei. Ja kun on selkeet visiot mitä päin kulkea, niin ne pomput vaan selkeyttää suuntaa. Mahdollisuuksia vaikka ja mihin tässä kaikessa on paljon! Aina on!

cof
viva forever ❤ Onneksi aito ystävyys kestää välimatkankin.. ja monenlaiset riidat ja kiukuttelutkin!

Kerroin mun synde bileissä/läksiäisissä juuri näistä muutoksista ja oli hauskaa, kun tosi moni veikkas et mennään jonnekkin vallottaa maailmaa tai ’pelastamaan’ lapsia (suurin osa ei siis tiennyt, minne ollaan muuttamassa). Se hiljaisuus mikä koitti, kun kerroin että muutetaan Jalasjärvelle! Sitten kun kysyin koko porukalta, että kuinka moni tietää missä Jalasjärvi sijaitsee, niin yksi nosti kätensä Jukan lisäksi -yeah! Ja siinä tuli myös todistettua miten stadilainen sitä itse ja omat kaverit onkaan, kun rakas ystäväni ja kaimani kysyi ”toimiiko siellä wi-fi?”. Kaikki näyttää siis tosi hyvältä! Mut hei kokemuksiahan sinne mennään hakemaan. Tai hakemahan, niikuu pohajalaaset sannoo (jos olet sieltä päin kotoisin ja luet tätä, niin älä pliis loukkaannu, tiedän, tiedän mun murre on yhtä hyvää kun Madonnan brittiaksentti).

Onneksi heinäkuussa saadaan hetki aikaa olla mökillä ja valmistautua rauhassa muutoksiin. Elokuussa me siis muutetaan – eli jos haluat nähä mut vielä ennen kun lähetään, niin nähään <3! Onkohan se muuten ookoo, et sanon Jalasjärveä landeksi? Mulle lande voi tarkottaa mökki landea ja sit maaseutu landea, mut siis maaseutu lande on eri kuin mökki.. Me ajateltiin muuten aloittaa siellä heppa ratsastus (sori Vilja heppa ratsastuksen opettaja, tiedän, riittää että sanoo vain ratsastus!) ja shakin peluu. Odotan oikein innolla, että pääsen rökittämään Jukan mm. kaikessa. Huom. en ole kilpailuhenkinen. 😀

Näihin oikein selkeisiin ja jänniin tunnelmiin tältä erää!

-Hanna
Huom: tsekkaa kartta alla! Ollaan aika lähellä Ähtäriä, eli siis pandoja!<3 Ja hauska, koska teininä olin irc-galleriassa ja olin jo silloin tosi ’hauska’, niin laitoin ’Kotikaupunki’ -kohtaan, että asun Ähtärissä. Pitää siis oikeesti olla tosi tarkka mitä sitä tässä elämässä oikein tekee! 😀 Tossa muutenkun perehdyin JUST lisää Jalasjärveen, niin iski jälleen slaagi.. siellä on joku 7000 asukasta.. stadissa joku yli miltsi. Mikä on moneen verrattuna tosi vähän, mut entä toi 7000? Okei okei mä relaan, se on kaunis mesta ja siel on ihania ihmisiä ja paljon mm. puita!

karta_Natura
Tehtävä: etsi Jalasjärvi