Ehjä

Olen viime aikoina alkanut pohtimaan sitä, miten kova tarve itsellä on ollut ’korjata’ itseäni. Olen kuitenkin ehjä, vaikka olisikin arpia. Ymmärrän tuntemuksen ”olen rikki” ja sana kuvastaakin sitä hienosti, mutta eikö se ole aika rajaava uskomus? Eikö se herätä mukaansa puutteellisuutta tai muita kielteisempiä tunteita? Eikö kyse ole kuitenkin loppupeleissä omista ajatuksista tuntemuksineen?

Mikä sai minut kokemaan tarpeen korjaamiseen? Mitä se on? Pelkoa? Puutteellisuutta? Illuusiota? Tulevaisuuden maalaamista? Kohtaamattomuutta? Varmasti osin kaikkia näistä, mutta ehkä eniten kuitenkin sitä, että olen vain jäänyt ikään kuin riippuvaiseksi alituiseen korjaamiseen. Ei tässä tokikaan valmiita olla ja tuskin koskaan sellaisiksi tullaankaan, mutta ehjä olen. Siitä olen varma. Vaikka lapsuuteni oli mitä oli ja vaikka olenkin kokenut elämässäni isoja kolhuja. Silti. Olen ehjä, vaikken olekaan täydellinen. Sen sijaan, että olisi rikki, kyse on enemmänkin siitä, että ruokkii itseään siihen resonoivilla ajatuksilla ja tuntemuksilla. Jos jatkuvasti miettii, että itsessään on kohta, joka pitää täyttää, niin keskittyy sen täyttämiseen, sen sijaan, että eläisi tässä hetkessä luottaen tekevän itselleen oikein ja sallien muutoksen.

Tämä ajatus tuli itseasiassa Maria Nordinin Eroonoireista.fi -verkkokurssin aikana hyvinkin vahvasti esiin. Kurssilla on minulle jo entuudestaan tuttuja harjoitteita ja Maria puhuu useista sellaisista henkilöistä käytäntöineen, joihin olen itsekin perehtynyt. Ja vaikka olen kouluttautunut mentaalivalmennuksen parissa ja opiskellut, että tehnyt jo paljon vastaavia harjoituksia, niin koen nyt olevani valmis syvällisempään ymmärrykseen; yksinkertaisuuteen ja irtipäästöön. Aikaisemmin olen lähtenyt vahvistamaan menneisyyteni tarinaa, sillä olen katsonut asioita eri näkökulmasta – siksi koen, että mistään aikaisemmasta tekemästäni tai luulemastani ole ollut haittaa, vaan päinvastoin: olen oppinut itsestäni ja maailmasta ympärilläni jatkuvasti enemmän, kuorinut sipulia. Kuten nyt olen ymmärtänyt ajatusmallini tässä, eli siis sen, että lähden peilaamaan mennyttä, kun kyse on vahvistaa tässä hetkessä uutta. Vertailu, arvostelu ja syyllistäminen ovat olleet matkassani, sillä en ole ymmärtänyt miten vahvasti olen katsonut niiden kautta asioita, ”minun pitäisi / en osaa / olen viallinen, koska..”. Olen tuntenut syyllisyyttä omasta keskeneräisyydestä, vaatinut liian nopeaan muutoksia itseltäni sekä pyrkinyt sivuuttamaan asioita pikaratkaisuin tai jäämällä niihin liioin kiinni. Matka siis voi olla hitaammanpuoleista, vaikkakin muutoksia voi tosissaan tapahtua nopeaankin. Ajan ei sinällään pitäisi olla ratkaisevassa asemassa, sillä kysehän on koko loppu elämästä.

Marian kurssilla fokus on uudessa, kantavassa. Maria kutsuu egoa sisäiseksi suojelijaksi, mikä mielestäni toimii oikein hyvin – sillä monesti ego saa suotta isot haukut. Kaikessa puolensa. Kurssin aikana olen saanut upeita oivalluksia, tullut suuremmin tietoiseksi pään sisäisestä puheestani ja erityisesti oman tarinani jatkuvasta jauhamisesta. Olen jossain vaiheessa, kaiketi jo lapsesta, oppinut elämään selviytymismoodissa ja huomaan kantavani sitä edelleen vahvasti mukanani. Esimerkiksi tuossa taannoin puhuttiin Jukan kanssa raha-asioista, nyt kun rahaa on tosiaan sidottu moneen eri projektiin niin sitä on vähemmän käytettävissä. En huomannut että reagoin menneeni kautta, jolloin kun äitini puhui ettei rahaa ole, niin se tarkoitti kirjaimellisesti sitä. Sitten mietittiin, että miten tästä selvitään. Stressi alkoi viriämään kehossani ja aloin miettimään keinoja vähentää omia kulujani ja tehdä lisää työtä.. Hyppäsin siis menneeseeni ja sain selviytymismoodin vahvasti mukaani. Kurssin harjoitteet auttoivat heräämään asiaan ja otinkin asian puheeksi Jukan kanssa. Tosissaan tilanne on täysin eri, mitä se oli silloin yksinhuoltajaäitini kanssa, mutta tunnemuistoni oli niin vahva, etten kerennyt sitä edes kyseenalaistamaan.

Monesti voi olla vaikea hyväksyä sitä, että voima muutoksiin piilee itsessään. Toisinaan jumahdetaan turvaan fiksoituneeseen asenteeseen – kielletään itseltään mahdollisuudet muuttua, oppia ja kehittyä. Sisäinen suojelija saattaa suojella hieman liikaa ja sokaista meitä. Ja toisinaan koen, että on luotu sellainen uskomus, että muuttuakseen tarvitsee tehdä mielettömästi työtä monin eri tavoin ja että muutos ei lähtisi itsestään, vaan sen saa aikaan auktoriteetti. Taustalle saattaa syttyä sisäinen suojelija todella vahvasti häiritsemään sekä erilaiset rajoittavat uskomukset. Toki jos elää pelossa ja epävarmuudessa, niin nämä voivat pelottaa ja tuoda erilaisia olotiloja mukanaan, mutta loppupeleissä nämä ovat asioita, jotka saavat olla mukana, kunhan niille ei tarjota rattia, vaan antaa niiden istua takapenkillä.

Uskomusten voima

Oletko koskaan pysähtynyt tarkkailemaan uskomuksiasi? Oletko tietoinen, millaiset uskomukset vaikuttavat sinuun vahvimmiten? Tiedätkö oikeastaan, mitä uskomukset edes ovat?

Uskomukset
ovat kuin valheita, jotka riittävän usein kerrottuna ovat muuttuneet todeksi. Vastaavaksi, kun näyttelee, leikkii tai teeskentelee jotain tavoittelemaansa käyttäytymismuotoa tai tuntemistapaa riittävän hyvin, voi huomata sen muuttuneen taidoksi tai ominaisuudeksi. Uskomuksia on niin positiivisia, neutraaleja kuin rajoittavia, tässä artikkelissa puhun pääsääntöisesti jälkimmäisistä. Uskomus voi syntyä aivan pienestä asiasta, joka jää eloon itselleen kerrottuun tarinaan. Monesti uskomuksia kuulee näissä sanoissa ”aina, kaikki, ei koskaan, ei kukaan, muut, pitää..”. Kuulen myös paljon työssäni identiteettiin liittyviä rajoittavia uskomuksia: ”minä olen kuin rautakanki”, ”meillä on perheessä tätä lihavuutta”, ”me ollaan tällaisia kömpelöitä”.

Uskomuksissa on voimaa
Uskomukset ovat iso osa maailmankatsomustamme. Useimmissa tapauksissa meidän uskomuksemme ovat isoimpia vaikuttajia. Jos minulla on uskomus siitä, etten pysty tekemään jotain ja olen vuosien ajan vahvistanut tätä uskomusta ajatuksin, tuntein ja teoin, niin uskomus ymmärrettävästi vaikuttaa minuun hyvin vahvasti. Joskus voi olla hyvinkin haastavaa huomata omia uskomuksiaan ja ymmärtää, etteivät ne ole tosia. Toisinaan uskomuksen saattaa laittaa aluille joku muu, esimerkiksi lääkäri. Tällöin uskomukseen yleensä liittyy epävarmuutta ja pelkoa: ”lääkärini sanoi, että polveni on melkein irti, siksi en voi liikkua” (=huom. ihmisillä on värikäs mielikuvitus ja sitä värikkäämpi, mitä voimakkaampia tunteita saadaan mukaan!). Hyvinvointialalla saankin olla tarkka omista sanomisistani ja siitä, ettei tule isompia väärinymmärryksiä sanojen ymmärryksen suhteen – tarkoitukseni on tuoda asiakkailleni esille se, että jokainen meistä pystyy itse vaikuttamaan omaan olotilaansa, minä ammattilaisena teen osani, mutten ole auktoriteetti. Ihmisen tulee itse panostaa omaan itsetuntemukseensa ja kyky tunnistaa omia uskomuksiaan on tärkeä osa sitä. Työssäni, jos asiakas kantaa mukanaan rajoittavia uskomuksia, eikä pääse availemaan niitä, voivat ne vaikuttaa yhteistyömme edistymiseen. Siksi valmennustyöni on paljolti myös mentaalivalmennusta. Toki jo ympäristö itse voi auttaa asiakasta muuttumaan ja näin usein tapahtuukin, sillä hän käyttäytyy ja toimii eritavoin uskomukseensa nähden.

Miten ruokit rajoittavia uskomuksiasi?
Olen tehnyt muutamia isompia päätöksiä tässä ja todella saanut niistä lisää energiaa ja iloa elämääni. Samalla olen huomannut, miten aiheisiin liittyen rajoittavia uskomuksia on noussut pintaan. Olen tutustunut näihin uskomuksiin ja tarkkaillut niitä. Tutustuminen on auttanut siihen, että kykenen ymmärtämään niiden valheellisuuden ja kuulla niiden mahdolliset viestit. En katso rajoittavia uskomuksiakaan mustavalkoisesti, vaan enemmänkin niin, että nekin ovat hyvällä asialla, kunhan niitä ei ruokita liikaa. On hyvä muistaa, että ajattelu pitää aivoissa vireänä hermotoimintoja, joilla on fysiologiset seuraukset. Tämän saman voisin tuoda esiin näin: kun toistan kyykkyä tarpeeksi usein, vahvistuu taitoni kyykätä, sekä mm. lihakset, mitkä siihen osallistuvat. Aivan samoin tapahtuu uskomustemme, ajatustemme sekä tunteidemme kanssa. Vahvistamme niiden avulla minäkuvaamme, identiteettiämme, itsellemme kertomaa tarinaa. Mitä enemmän ruokimme tietyin tavoin uskomuksiamme, ajatuksiamme ja tunteitamme, sen vahvemmaksi ne käyvät. Jos liitän siihen vielä puheen, kirjoituksen ja käytöksen, niin johan on vahvaa tavaraa. Siinä vaiheessa todella elämme oman rajoittavan uskomuksemme kautta ja se varmasti näkyy jo ulkopuolelle.

Rajoittavien uskomusten kohtaaminen sekä muuttaminen
Rajoittavia uskomuksia pystyy muuttamaan, eikä sen tarvitse olla kovin pitkäkään prosessi. Prosessi saattaa kipeytyä syvemmälle mentäessä, mutta sekin on ohimenevää. Tärkeää on sitoutua prosessiin. Alkuun tarvitaan pysähtymistä, jotta pystymme todella huomaamaan omia rajoittavia uskomuksiamme itsestämme irrallisina. Samoin miten tunteita tarkkailessamme, tarkkailemme niitä itsestämme etäällä ja tiedostamme, etteivät ne ole yhtä kuin minä. Kun tämä alkaa helpottumaan, pystymme huomaamaan uskomusten hereillä olon helpommin ja reagoimaan niihin vähemmän. Tosin prosessiin menee oma aikansa. Joskus oivallukset tulevat vasta jälkeenpäin, mutta niitä voi korjata silloinkin. Tämä aika saattaa olla myös epävarmaa aikaa, sillä rajoittavatkin uskomukset tuovat turvaa ja aikomukset irrottautua niistä saattavat tuoda alkuun turvattomuuden tunnetta, epävarmuutta, ahdistusta ja pelkoja. Nämä ovat ohimeneviä ja joskus saattavat hetkellisesti nostattaa uskomusten voimaa entisestään. Ja vaikka tuntuisi, että prosessin kanssa tulisi takapakkia, niin se ei ole sitä. Tässä vaiheessa ego useimmiten nostattaa myös päätään ja siksi on tärkeää tarjota itselleen tueksi sellaisia hetkiä, joissa voi olla aivan rauhassa ja tarkkailla kaikkea tätä itsestään etäämmältä. Kirjoittaa asioita ylös, puhua, hengittää, rentoutua ja selkeyttää sitä, mitä oikeasti haluaa, mitä tavoittelee. Mitä niin kauheaa voisi tapahtua, ilman rajoittavaa uskomustani?

Harjoite (laatinut Hanna Härkönen):
1. Anna mielenvirran tuoda ylös sinua rajoittavia uskomuksia ja kirjoita ne ylös.
2. Valitse nyt 1-3 eniten rajoittavaa uskomusta isompaan tarkkailuun.
3. Voit antaa näistä jokaiselle vielä oman erillisen nimen, jolle lähdet nyt ikään kuin rakentamaan roolihahmoa sisältöineen.
4. Ota uskomus kerrallaan tarkkailuun. Pureudu siihen oikein kunnolla, ikään kuin asettuisit uskomuksen roolihahmon sisään.
5:
A)
Miten uskomus ajattelee? Mitä ajatuksia se nostattaa pintaan? Miten puhut silloin, kun uskomus on ’päällä’? Mitä sanoja suosit?
B) Miten uskomus tuntee? Mitä tunteita se nostattaa sinussa pintaan? Mitä tunteita se suosii?
C) Miten uskomus saa sinut toimimaan? Mitä teet silloin, kun katsot asioita uskomuksen kautta? Vertailetko? Arvosteletko? Luovutatko? Pärjäätkö huonommin? Minkälainen asentosi on silloin?
D) Miten uskomus liikkuu?
E) Syttyykö uskomus tietyissä paikoissa? Tiettyjen henkilöiden kanssa? Tiettyinä hetkinä?

=> Vastaa niin isosti ja pitkästi kuin vain haluat. Voit myös piirtää / maalata / liikkua, mikä vain tuntuu itselleen sopivalta. Samalla voit nähdä tämän rajoittavan uskomuksen roolihahmon ja pystyt irroittamaan se itsestäsi ja huomaamaan, miten se sinuun vaikuttaa. Toki toiston kautta vahvistaen! Voit myös kysyä uskomukselta, että milloin se on tullut luoksesi ensimmäisen kerran ja mikä sen viesti on. Voit myös kysyä, että tarvitsetko sitä enää.

Go wild! ❤

HANNA