Muutimme maaseudulle

Tämä aihe kiinnostaa monia. Saan useita kyselyitä siitä, miten muutto tänne onnistui, onko täällä kovin erilaista kuin helsingissä, miten uskalsin jättää vakituiset ohjauspaikat ja hypätä tuntemattomaan ja niin edelleen. Tässä postauksessa kertoilen hieman kuulumisia, nyt kun olemme asuneet Jalasjärvellä Etelä-Pohjanmaalla hieman yli puolitoista vuotta – ja ennen muuta paneudun siihen, miten kaikki muutosten tuomat haasteet auttoivat minua henkisen kasvun äärellä.

Se kaikki lähti vain heitosta – todella
Istuimme Jukan kanssa silloisen kotimme sohvalla Kauniaisissa ja juttelimme talonrakennusprojektiimme liittyvistä asioista. Jukka oli suunnitellut ahkerasti ostamalleen tontilleen (sekin Kauniaisista) kahta Honkatalon kautta rakennettavaa ekologista taloa. Jukka oli laittanut silloisen talon jo myyntiin ja idea oli siis muuttaa uuteen taloon heti kun se valmistuisi. Siinä tulevaisuuden kuvioita maalatessamme, Jukka heitti puskista, että mitäs jos muuttaisimme hänen kotiseudulle Jalasjärvelle sen ajaksi, kun talo Kauniaisissa valmistuu. Samaan heittoon hän lisäsi, että voisimme perustaa sinne uuden Movement centerin (toinen löytyy käpylästä) ja pitää sen ikään kuin omana harrastuksena. Innostuin heti, mutta koska se oli todella sellainen asia mitä halusin, niin hallitsin innostumistani. Halusin ottaa asiat iisisti, eli rauhallisesti.

Ideasta tulee totta
Hoidimme asioita suuntaan ja toiseen, ja itseasiassa muuttoon liittyvien asioiden hoitaminen onnistui helposti ja vaivattomasti. Kaikki vain hoitui ja pian olimmekin remppaamassa tulevaa saliamme, teimme Movement Jalasjärvi salillemme Facebook -sivut sekä nettisivut ja koko heinäkuun ajan kun olimme ’lomalla’, niin saimme runsaasti yhteydenottoja sekä kursseille ilmoittautumisia. Kaikki kurssit myytiin loppuun. Olin niin iloinen päätöksestämme, sillä itse paljasjalkaisena stadilaisena olen niin kauan, kun jaksan muistaa, halunnut muuttaa pääkaupunkiseudulta pois (asiasta avauduin teininä usempaan kertaan terapeutilleni, joka varmasti oli jo perin kyllästynyt puheisiini ahdistavasta asvalttiviidakosta, melusta ja milloin mistäkin). Vihdoinkin suuri unelmani toteutui – tai itseasiassa useampi unelmani! Muutimme Jukan nuoruuden kotiin, mitä ympäröi pienehkö metsä, ja tästä jos jostain olin (ja olen edelleen) onnellinen. Ja vaikka olin halunnut jo pidemmän aikaa muuttaa kaupungista maaseudulle, olen onnellinen että muutto tapahtui omalla ajallaan, sitä laisinkaan pakottamatta. Kyse ei ollut siitä, että ajattelin maaseudulle muuton tuovan minulle onnea, sitä ”sitten-kun” elämää, eli vasta sitten kun teen/ saan jotain, niin vasta silloin voin olla onnellinen – ei missään nimessä. Olin onnellinen stadissakin, vaikka tunsinkin kaipuuta erilaiseen ympäristöön. Erilainen ympäristö on auttanut minua henkiseen kasvuun ja erilaiset haasteet ovat alkuun murtaneet minua ja sitä kautta olen oppinut rakentamaan kestävämpää.

Haastavat hetket ovat opettajiamme
Huijaisin jos sanoisin, että kaikki meni kuin elokuvissa ja olemme olleet yhtä onnea uhkuvaa ihmisolentoa, mutta ei. Alussa aloin kriiseilemään, sillä Jukka koki muutamia ikäviä takapakkeja, jotka todella haastoivat hänen jaksamistaan ja itse koin valtavaa riittämättömyyttä, sillä olin hypännyt aivan uusiin kenkiin (vaikka olinkin ollut paljon samankaltaisissa kengissä aikaisemmin). Oma toimeentuloni oli täysin riippuvainen salistamme, sillä alunalkaen idea oli se, että etsisin ohjauspaikkoja Seinäjoelta ja pitäisimme oman salimme siis ihan vain harrastus pohjalla. En kuitenkaan löytänyt sellaisia paikkoja, joissa koin oman filosofiani osuvan yhteen ja meidän oma sali otti tuulta alleen aivan – siis A I V A N – eri tavoin kun olimme visioineet. Emme todellakaan kuvitelleet, että näin pienellä paikkakunnalla saisimme vastaavaa vastaanottoa! Jukalla on neljä eri yritystä, joita hän pystyy hoitamaan pääsääntöisesti etänä tai työntekijöidensä kautta, mutta itse olin täysin riippuvainen salimme tuottavuudesta. Hermostoni alkoi heittämään häränpyllyä ja ahdistuin kaikesta ja koin, etten osaa tai tiedä tarpeeksi. Hoidettavia asioita oli paljon, vaikka olinkin entisessä työssäni salipäällikkönä tottunut sellaiseen, mutten tiennyt mitä se on, kun kaikki vastuu on sinulla (ja samaan aikaan yrität kotiutua uuteen ympäristöön ja aloitat uusia opintoja). Vaikka olin juuri kouluttautunut mentaalivalmentajaksi ja muissa vastaavissa koulutuksissa, ja koin että minulla oli hyviä työkaluja takataskussa, niin kuormitus oli niin suurta, että aloin reagoimaan vanhojen toimintamallieni mukaan. Samaan syssyyn koin paineita siitä, että minkälainen on ”oikeanlainen” ja ”hyväksyttävä” saliyrittäjä ja valmentaja. Kaikki korostui ja en yksinkertaisesti löytänyt tietäni ulos. Aloin kontrolloimaan asioita kahta kauheammin ja tein hyvinvointini eteen useita erilaisia harjoituksia per päivä, tähdäten johonkin tietynlaiseen lopputulokseen.

Virheistä oppii ja kokemusta karttuu
Tuo kokemus toi elämääni insomnia -jakson vailla vertaa. Se oli opettajani, sillä olen aikaisemminkin oireillut tavaksi opittua heikkohermoisuutta unettomuudella. Olen onnekas, että minulle opetettiin taito olla mahdollisimman heikkohermoinen ja fiksoitunut jo pienestä, koska nyt todella tiedän, etten tarvitse näistä kumpaakaan voidakseni hyvin. Silloin, jos haluan voida huonosti ja tehdä asioista vaikeampia, niin silloin luotan edellä mainittuihin kumppaneihin. Insomnia -jakso kesti lähemmäs vuoden ajan, mutta se todella auttoi minua luopumaan sellaisesta, mikä ei ole kantavaa ja hyväksi. Sen avulla olen muuttunut ihmisenä monin tavoin ja nykyään tapani reagoida asioihin on hyvin erilainen (tähän auttoi suuresti myös rakkaani Jukka, sekä Maria Nordininin ’Eroon oireista’ -verkkokurssi). Luotan elämään aivan eritavoin kuin ennen ja olen ymmärtänyt, että asiat tapahtuvat omalla ajallaan, tärkeää on kuitenkin olla aktiivinen omassa kasvussaan ja kulkea eteenpäin; olla onnellinen tässä ja luottavaisesti visioida ja rakentaa tulevaa – ei niin, että onni on tuolla jossain ja tämä hetki on pelkkää kärsimystä. Voima on meissä, ei meidän ulkopuolella, meillä on aikaa ja tilaa, meillä on valinnanvaraa. Itseään ei opi tuntemaan, jos itseensä ei koskaan kunnolla tutustu. Maaseudun rauha on auttanut tasapainottamaan itseäni ja luomaan vahvemman luontoyhteyden. Vietän ison osan ajastani ulkona metsässä koirien kanssa, olen paljon vapautuneempi, kohtaan rohkeasti pelkojani, haastan vanhoja tottumuksiani tavalla tai toisella päivittäin uutta rakentaen ja teen asioita omasta merityksellisyydestä käsin, ei niin, että odottaisin toisilta lupaa toteuttaa omia visioitani (asia, mitä olen tehnyt hyvin monta vuotta). Uskallan tehdä virheitä, uskallan olla huono tai osaamaton, mutta uskallan rohkeasti mennä näitä asioita kohden ja oppia.

Vetovoima
Jos totta puhutaan, olen kokenut että tämä kaikki on ollut suurta vetovoimaa. Tässä hetkessä en pystyisi kuvitella hetkeä, kun muuttaisin jälleen pääkaupunkiseudulle. Se ei vain resonoi, ei ainakaan juuri nyt. Kuten jo mainitsin, muutto tänne ei ole ollut yhtä onnenhetkeä, mutta tällä hetkellä kaikki ne haasteet mitä muutokset toivat, ovat tuoneet minulle rauhaa, luottamusta ja läsnäoloa. En juoksekaan onnen tai hyväksynnän perässä kuin päätön kana, sillä huomasin miten huonosti se minuun vaikuttaa. Aloin purkaamaan hyväksynnän kautta tapojani olla minä ja tällä hetkellä rakennan uutta ja kantavaa – ja olen onnellinen tässä, ihan vain siksi, koska voin. Se todellisuus missä olin, kun tänne muutimme, oli kovin täynnä rajoitteita, sääntöjä, vastustusta, uhriutta ja epätoimivia toimintamalleja – sellaisesta ei pysty luomaan uutta, sillä se kehä pitää vahvasti sisällään. Siksi olen niin kiitollinen kaikista haasteista joita olen käynyt läpi, sillä elämä on ollut aivan erilaista, kun olen päässyt todella muuttumaan. Ja salimme ja salimme asiakkaat ovat olleet tärkeä osa tätä kaikkea. Tunnen syvää kiitollisuutta. Asiakkaamme ovat tehneet minuun moni tavoin vaikutuksen ja on ollut upea saada toimia niin eri ikäisten (1-86 vuotiaat) ja erilaisten ihmisten kanssa. Myös parisuhteemme on kokenut muutoksia, toisinaan myrksyn kautta ja toisinaan vain luonnollisen virtauksen kautta.

Mitä olisi elämä, jos en oli tehnyt näitä muutoksia ja käynyt todella läpi asioita, joita olin vain painanut alas ja olettanut, etteivät ne enää vaikuta minuun? Sitä en saa koskaan tietää ja siitä olen erityisen kiitollinen. Minulla ei ole mitään kaipuuta vanhaan, sillä on ollut aivan uskomattoman voimaannuttavaa todistaa se itse, miten valtavasti ihminen pystyy muuttumaan ja miten valtavasti meissä on voimaa. Jos pysyttäydymme tutussa ja turvallisessa (oli kyse sitten ympäristöistä, omista toimintamalleista ja tottumuksista jne) emme pääse näkemään ja kokemaan potentiaaliamme. En voisi kuvitella enää eläväni elämää, missä syyttelen muita ja olen kroonisesti tyytymätön omaan aikaansaamattomuuteen ja tapaani elää päiväni. Meinaa, se paska leviää ihan joka suuntaan. Tässä on nyt hyvä olla, vaikkei aina olisikaan. Maaseudun elämän syke on aivan erilainen kuin kaupungin, täällä pystyn keskittymään olennaiseen.

Metsä ja luonto ovat niin voimaannuttavia! ❤

Sallimisen sietämätön keveys

Pystytkö sinä sallimaan sen mikä on, silloin kun on? Sallia niin, että todella sallit sen sijaan, että ”sallit” ja erilaiset tunteet viriää edelleen pinnalla, tehden sinusta kaltaisensa? Minä en pysty siihen aina, varsinkin jos pinnalle nousseet tunteet ovat sellaisia, jotka liittyvät vahvasti siihen tarinaan, mitä olen itselleni useamman vuoden ajan sepittänyt. Silloin salliminen on haasteellisempaa, sillä ego haluaa uskotella minun olevan yhtä kuin tunteeni ja näin ollen objektiivisempi tarkkailu välistä hankaloituu. Olen kuitenkin huomannut mitä monesti teen, jos en aidosti salli hetkeä: teen vastoin sitä olotilaa, mikä oikeasti on. Jos olen väsynyt, yritän piristää itseäni monin eri tavoin, sen sijaan, että sallin itseni olevan väsynyt (milloin olo oikeasti helpottuisi). Pyrin suorittamaan väsymystä pois, saaden aikaan vaan stressiä ja huonoa oloa. Ajatella, sen sijaan, että sallin väsymyksen ja annan itseni olla, niin alan kuluttamaan energiaa sen pois saamiseen. Mutta eikö vastaavaa näe monessa muussakin? Kun ihminen haluaa laihduttaa, niin tehdään samaan aikaan liikaa muutoksia ja pyritään saamaan kaikki heti, sen sijaan, että sallittaisiin lähtökohta ja edettäisiin itselleen armollisesti. Tai kun ihminen haluaa päästä hyvään kuntoon aloitetaan kuntoilu sellaisella määrällä liikuntaa, mitä moni aktiiviliikkujakaan tee.

Mielestäni osa meistä pitää liian hoppua ymmärryksen ja edistymisen suhteen – tai ehkä kaiketi siihen hieman painostetaankin mm. liian tiukkojen aikataulujen kanssa. On tärkeää antaa itselleen aikaa sisäistää, reflektoida ja katsoa eri näkökulmista. Tähän hyvä esimerkki on käsilläseisonta: moni olettaa, että sen voi oppia hetkessä ja että kun kykenee kerran seisomaan vapaassa seisonnassa, niin taito on opittu – näinhän se ei ole. Kuka sanoo, että tulisi heti osata ja tietää kaikki? Vaikka kuinka kouluttaudumme ei se tee meistä sitä miksi me kouluttaudumme – emme ole yhtä kuin määritelmämme, vaikka useasti niin käyttäydymmekin. Se, että ei opi jotain asiaa hetkessä kertoo juurikin harjoittelun, säännöllisyyden ja sitoutumisen tärkeydestä, ei siitä että olisi huono tai tyhmä. Miksi se olisi heikkous jos ei tiedä? Eikö täällä eletä siksi että opitaan ja jokainen omalla ajallaan, vaikka kuinka olisi opetussuunnitelmaan kirjattu? Miksi kaikkien tulisi olla guruja ollakseen hyviä? Miksi on kiire olla ”valmis” tai antaa edes sellainen kuva kenellekkään? Miksi on kiire saada vuosien työ viikossa valmiiksi? Olen kohdannut rajoittavia uskomuksiani siitä, että minun on tehtävä tai oltava jotakin, jotta olen hyväksyttävä, ja voin sanoa, että näiden kohtaaminen on auttanut sallimisessa. Uskomuksissa on paljon voimaa, mutta uskomukset eivät ole tosia. Koen, että on tärkeää sallia se missä nyt on kyseisen asian kanssa, jotta kykenee havainnoimaan laajemmin ja olemaan hyvällä tavalla nöyrä opintiellä.

Nyt kun sallimisesta puhutaan, hieman nolona myönnän, että olen välistä kipuillut sen sallimisen suhteen, että nautin enemmän maaseudulla asumisesta, kuin arvokkaassa Kauniaisissa. Eikö se ole se, mitä meidän uskotellaan tarvitsevan ollaksemme onnellisia; iso talo miljöössä, missä kaikki on aivan nenäsi edessä?Sellaisen kuvan olen jostain saanut, mutten ole koskaan perustanut niinkään kuorrutuksen päälle, sisin on ollut aina minulle tärkeämpi. Onhan nää aika pöhköjä juttuja ja vaikka kauniainenkin on rauhallinen paikka, silti asun mieluummin täällä. Enkä meinaa, että siellä asuminen tarkottaisi yhtään mitään, vaan sitä, että myöntää itselleen että viihtyy oikeasti aivan toisaalla – eikä tarvitse vihata toista paikkaa tai mitään muutakaan, sallii oman valintansa. Voi olla, että jossain vaiheessa on aika palata kotiseudulle, mutta nyt on nyt. Asuminen muutaman tunnin ajomatkan päästä kotiseudusta ei muuta minua kuitenkaan mitenkään – tosin täällä on ollut helpompaa kohdata itseään ja kuunnella omaa ääntä, joten ehkä se sittenkin muuttaa!

Sallivuus antaa tilaa sille, mikä nyt on. On helppoa jäädä jumiin ’pitäisi’ -lauseisiin, sekä kaikenlaisiin vertauskuviin, mutta itselleen totuudellinen elämä, itsensä kohtaaminen, on hyvin maadoittavaa. Se ei ole se kaikkein helpoin tie kulkea, mutta idea ei olekaan helppoudessa, vaikka vähitellen kyseisillä asioilla saadaankin helpotusta elämään. Emme voi olla vielä edellä, jos olemme edelleen takertuneita siihen, mikä takana on. Kun sallitaan, tutustutaan itseen, vahvistetaan itseluottamusta sekä helpotetaan irti päästöä. Sallimisen avulla hyväksyminen helpottuu ja itsensä arvostaminen saa sijaa. Kuljetaan luottamuksen kera, sen sijaan, että juostaisiin pää kolmantena jalkana jatkuvasti päin vastavirtaa. Elämä helpottuu, kun ei tarvitse juosta itseään itseltään karkuun ja kun kohtaa itsensä, niin vähitellen huomaa, miten hieno ihminen onkaan ja miten itse voi vaikuttaa oman elämänsä kulkuun ja siihen, miten asiat itsessään vaikuttaa.

PS. Kun sallimme asiat aidosti itsellemme, opimme olemaan sallimatta sellaisia asioita, mitkä ovat väärin meitä tai muita kohtaan.

❤ HANNA

Muuttohommissa!

38612384_10156662799292958_2501834959774285824_nNoniin, muutettu ollaan, tosin suurin osa tavaroista vielä Kauniaisissa. Muutto on edennyt hyvin ja ollaan saatu muutoksia aikaan täällä Jukan nuoruudenkodissa. Jukan vanhemmat on jeesanneet paljon tavaroiden laiton, järjestelyjen ja siivoilun kanssa. Salikin kerettiin käydä maalaamassa ja siistimässä, tultiin siis viime torstaina.

Paljon töitä edelleen tehtävänä, niin salin kuin kotien suhteen, eikä enää kauaa kunnes sali avaa ovensa! Tuntuu kuitenkin, että se koittaa vasta pitkä ajan päästä, kun haluaisi jo päästä arkeen kiinni. Avajaiset on 3.9. ja syyskausi starttaa 4.9.! Meillä ei tosin oo suurinta osaa salin välineistä edes tilattuina (Jukka omistaa Compactfit nimisen urheiluvälinekaupan, mistä tilataan välineistä suurin osa). Sitten sovin pole-a-holicin omistajan kanssa yhteistyökuvioista ja häneltä käydään hakemassa tanssitangot vissiinkin ensi viikolla (varasto sijaitsee Seinäjoella, joten ihan lyhyen matkan päässä). Seinäjoelta haetaan myös peilit tankotanssistudioon. Lattiat ja väliseinän tulee laittamaan ammattimies, eli niiden suhteen ei tarvitse stressata (kunhan tulee ajoissa! :D). Muita sponsoreita ja yhteistyötahoja on saatu mukaan, eli heiltä tulee sitten kivoja lisiä saliimme. Sali on saanut paljon huomiota ja täällä jo monet tietävät siitä. Alueen suurimmat lehdet on ottaneet yhteyttä salintiimoilta ja monissa lähipaikkakunnissakin ollaan tietoisia Movement Jalasjärvestä.

Vaikka on ollut kiva puuhata salin ja kodinsuhteen, niin tällä hetkellä kaipaan hetken omaa rauhaa. Mulle on äärettömän tärkeetä saada omaa rauhaa, niin ettei kukaan häiritse – vaikka olenkin sosiaalinen ihminen (uskon, että jokainen tarvitsee aikaa itsekseen). Nyt sitä en ole saanut oikeastaan pitkään aikaan, kun ollaan oltu todella tiiviisti Jukan kanssa ja nyt täällä, ja se alkaa kiristämään pinnaa (ja PMS-oireet). Onhan se aina eri juttu esimerkiksi siivoilla omassa kodissa kaappeja ja muuta, kuin toisten kodissa. Eniten tässä stressaa se, miten sali otetaan vastaan (vaikka kursseille on tullut jo todella hyvin ilmoittautuneita!) ja miten se siitä lähtee. Se tulee kuitenkin olemaan mun tärkein tulonlähde ja sivussa pidän workshoppeja ja kursseja Seinäjoella sekä pk-seudulla, sekä treenailen pt-asiakkaiden kanssa pk-seudulla. Oma sali on myös iso unelmani ja moni ei tiedäkkään, että olin avaamassa tankotanssistudiota viime keväänä espoon keskuksessa sijaitsevaan kuntokeskukseen. Mulla on all-in Movement Jalasjärven suhteen, mut tää paikkakunta on mulle edelleen hieman vieras. Esteitähän sinällään ole, vaan kyse on mm. omasta joustamiskyvystä ja periksiantamattomuudesta, jos siis sellaisia tullaan tarvitsemaan.

Tänään mun oli ihan pakko mennä tsygäilemään heviä kuunnellen – eli jos näit tummissa jumppavaatteissa pyöräilevän naisen, joka näytti siltä, että sillä oli joku kohtaus (”moshasin” ja rummutin käsillä tankoa), niin moi, se olin minä! Hevi on mun rööki, kun päässä höyryää. Oli kiva olla yksinäni ja tutustua lisää Jalasjärveen ja nähdä miten lyhyt työmatka mulla tulee olemaan! Kävin myös kaupassa ja just kun ei ollut fiilistä puhua kellekään, niin vanhat papat tuli kysymään apua mm. mistä löytää makkarat – mistä minä tiedän!? Normaalisti jeesaan mielelläni ja jään rupattelemaan kaikenlaista, mutta tänään oli vedettävä niin väkinäinen hymy naamalle ja vaan suoraan haettava kaupan työntekijä apuun. Siitä hymystä tuli muuten mieleen yhen mun vanhan työpaikan pomo – sellanen ettei tiedä murhaako toi mut kohta vai paskoko se just housuun. Tiedän, että tämä on vain vaihe ja uusi elämäntilanne ja siksi en ota tosissani näitä fiiliksiäni, enkä varsinkaan määrittele niiden mukaan itseäni. Tiedän miten reagoin stressiin, epävarmuuteen ja minkä verran PMS-oireet vaikuttaa. Kunhan pääsee asettumaan, saa omaa aikaa ja arki lähtee rullaamaan. Vielä olisi kuukausi hoidettava salin perustamishommia ja siihen väliin mahtuu parit matkat pk-seudulle koulutuksen, töiden ja workshopin merkeissä (ja loppu muuton)! Yks asia, mikä tässä on ehdoton plussa, on se, että nyt mulla on loistava hetki höllentää otetta kontrollista (vaikka voisi luulla päinvastoin)! Päivätkin on menneet miten menee, turha niitä edes tällä hetkellä suunnitella. Enkä oo voinut treenata kunnolla, koska mulla on ollut kehon kanssa hieman ongelmia ja rajoitteita, kun sain vanhan vamman ärtymään pahemman kerran (siitäkin tämä astetta isompi kiukkuisuus).

Nyt mä tosin saan olla hetken yksinäni, kun Jukan vanhemmat menee toiseen asuntoonsa 38269260_10156655509637958_2460965416785149952_nja Jukka menee bändikämpälle kaverinsa kanssa. Ja tiedättekö mitä? Aion tehdä just sitä mitä huvittaa (eli kohta syön vegaani jädee, juon valkoviinii ja röhnötän vaikka väärinpäin sohvalla samalla moshaten). Sokeri, alkoholi ja televisio eivät ole niitä parhaimpia stressinlievitys hommia, mutta so fucking what – me ihmiset keretään tuhoo tää pallo, ennen kun oon vanhus, joten otetaan nyt sit kaikki ilo irti!).
Anteeksi positiivisuuteni!
No ei, kohta mä jo kaipaan muita ympärilleni! Mutta kyllä tää on kivaa, musa soiden ja vaan ollen.

Jukan vanhemmista on ollut aivan suunnattoman iso apu tässä kaikessa! Jukka on kyllä aivan mielettömän onnekas, kun sillä on tuollaiset vanhemmat ja muu perhe, en voi muuta sanoa. Seitsemänkymmenen puolivälissä ja molemmat porskuttaa menee ihan täysillä. Hyväkuntoisia ja hauskoja – me juhlistettiin täällä nelistään meidän kihlajaisiakin! Mun perheestä pikkusisko, äiti ja äitipuoli on onnitelleet, että joo, ei mee aina nallekarkit tasan (en valita, totesin).

Rakkain terveisin,

Neiti positiivi ❤

Kohti uusia tuulia

cofNyt kun on kertonut kaikille tästä muutosta, niin meille taitaa olla tulossa sinne jonoksi asti vierailijoita! Hah-haa, ei muutakun sinne vaan, tilaa löytyy! Ja on tullut kutsuja lähialueella toimiville kuntokeskuksille /saleille/studioille ynnä muille pitämään erilaisia workshoppeja ja touhuamaan yhteistyöjuttuja. Jukan Movement system koulutuksille on myös tehty tilauksia. Toivottavasti aika riittää kaikkiin yhteistyöpyyntöihin ja päästään tutustumaan laajemmin sekä saamaan uusia kokemuksia eri tiloissa. Ollaan oltu niin kiitollisia siitä, miten tervetullut olo on tullut!

Viime viikon alku meni hujahtaessa ohi, oli sen verran kaikkea ettei meinannut ihan koppia saada. Pienimuotoinen riitakin pääsi Jukalle ja mulle tulemaan. Molemmat on tehnyt nyt paljon duunia, ottanut asioista selvää ja järkkäillyt kuvioita sekä aikatauluja, melkeenpä koko hereillä olomme ajan, niin on automaattisesti lähtenyt hieman etäämmälle toisesta. Mainittakoot vielä lisäki, että tämä nykyinen talo on edelleen myymättä ja uuden talon rakennusasiat sunnitteilla. Riita oli hyvä juttu, sillä siinä pääsi molemmilla pintaan muutoksiin liittyviä ’pelkoja’. Molemmat sai niitä kiukun avittamana sanottua toiselle ulos päästään ja huomasi, että suurin osa on ihan höpöä! Joskus riita ja sen nostattamat tuntemukset auttaa sanottamaan pinnan alla olevia fiiliksiä ja selkeyttämään, että mikä on höpöä ja mikä totta. En kuitenkaan sano, että aina riidan avulla käsittelisi asioita, vaan enemmänkin sitä, ettei heti lähde hyssyttelemään jos hieman myrskyää. Riidat ovat mahdollisuus niin itsensä että ihmissuhteiden kehittämiseen. Kunhan asiat puretaan molempia kunnioittaen. Olen NLP:n avulla oppinut huomaamaan paremmin, miten tuon välillä riitoihin mukaan siihen liittymättömiä asioita – niiden toimien ikään kuin bensana. Selkeyden avulla oon pystynyt työstämään niitä ja se on helpottanut suuresti. Onneks meillä on Jukan kanssa aivan mieletön yhteys ja kyky puhua asioista rehellisesti. Vaikka toinen ottaiskin välillä pannuun.

cof
OonaKcampin mediatilaisuudesta. Kiitos Maria, Steffi, Kriselda, Karita, Laura, Oona ja Eevsku ❤

Torstai aamu alkoi tankotanssien Oona Kivelän OonakCampilla ja sen jälkeen lähdettiin Jukan kanssa Seinäjoelle yöksi. Oli vaikea nukahtaa, kun päässä pörräsi sikana kaikkea, enkä ollut kerinnyt aamulla joogaamaan enkä kirjoittanut illalla päiväkirjaan. Samalla tuli ymmärrettyä miksi niitä teen: jotta saan ajatusten volyymia hiljaisemmaksi ja maadoitan itseni olevaan hetkeen. Aamulla kävin ohjaamassa Movementin ’juhannus jumppana’ naisten kuntokeskuksessa. Aivan mahtava porukka mielettömällä innolla messissä! Arvostan asiakkaita, jotka osaavat olla oppilaan roolissa, avoimenmielen ja innon kera (ps.arvostan kyllä muitakin). Tunnin jälkeen jäätiin palaveeraamaan salin yrittäjän Emilin ja ryhmäliikuntavastaavan Marjon kanssa. Palaverin jälkeen lähdettiin Jukan kanssa Jalasjärvelle. Olo muuttui heti päästessä vehreyteen ja luonnonhelmaan. Kävin käppäilemässä pellon lähistöllä ja moikkaamassa meidän naapuri heppoja ja meidän toisen naapurin karhun kokoinen koira tuli moikkaamaan mua – juosten ja haukkuen perääni. Hetken aikaa mietin juostako karkuun vaiko pissata housuun. Kääntyessä kuitenkin koiraan päin, alkoi se heiluttaa häntää ja hiljeni – säästyin siis hieltä ja housujen kastelemiselta, fiuh! Villejä hetkiä Jalasjärvellä!

cofJalasjärvellä oli ihanaa, juhannus vietettiin Jukan ystävien kera ja oli kiva kuunnella heidän murretta. Havahduin jossain vaiheessa siihen, miten oma stadin slangi kuulostaakaan oudolta murteen seassa. Toivottavasti ihmiset ymmärsi mitä välillä puhuin. Käytiin myös pörräilemässä ympäriinsä ja tsekkaamassa tulevan salin tilat. Saatiin salin suunnitelmat hyvälle mallille ja remppa aloitetaan hetimmiten elokuussa. Tykkään siitä alueesta paljon, siellä on helppo kulkea ja sielu lepää. Kaupunki miljöön hölinä ei seuraa perässä ja on vahvemmin yhteydessä luontoon. Ja ne hepat. En varmana pääse yli siitä, et meidän naapurissa asuu heppoja! Kun käytiin kävelyllä nähtiin heppojen omistajan tulevan pellolle ja hepat alkoi seuraamaan häntä. Ne oli tosi tottelevaisia, siis ihan kun koirat. Siinä vaiheessa aloin kelaamaan, et oon erkaantunut eläimistä liikaa. Hetken päästä kysyin Jukalta 10 pisteen kysymyksen: ”voiko hepoilla ratsastaa talvellakin?” (en tosissaankaan tiedä mikä älynväläys tää oli). Hetkeksi tuli hiljaista ja siinä vaiheessa viimeistään ymmärsin, että mä oon tosi erkaantunut eläimistä. Mut hei, kun kysyin Jukalta, et ajeliko se junnuna skoballa, niin se kysyi ”mikä se on?”, et mun mielestä me ollaan ihan tasoissa.. Oon muuten alkanut kelailee sukujuuriani ja tiedustelin äipältä, että mistä päin meidän juuret tulee, niin äidin isän puolelta olen ainakin 5 sukupolven stadilainen. Not bad!

cof

Omat visiot meidän Movement Jalasjärvi kehonpainoharjoittelu salista selkeentyy ja vahvistuu jatkuvasti! Olen selvillä vesillä siitä, mikä on mun juttu ja tyyli (vaikka nämä koko aika kehittyy) – sen verran kokemusta, koulutusta, itsetuntemusta ja itsensä monipuolista kehittämistä takana ja polttavaa intohimoa mukana. Mikä parasta on se, että meillä on Jukan kanssa monet yhteensopivat intohimon kohteet, tyyli ja unelmat. Erilaisuudet on ainakin tähän mennessä vaan vaikuttaneet positiivisesti molempien juttuihin! Ollaan tekeviä, luovia ja aikaansaavia tyyppejä, on ollut oikeesti todella mahtavaa jakaa nää ja samalla yhdessä pohtia miten höllätä ja tasapainottaa (Jukkakin on alkanut harjoittamaan aamuisin kundaliinijoogaa). Kumpikaan ei halua mennä sieltä, mikä on jo valmiiksi tehty. Meijän salille on muuten tulossa monipuolisia tunteja, kuten käsilläseisonta, gymnastics strenght, voimtatunnit, Movement, liikkuvuustunnit, jooga ja pari bonusta odottaa vielä julkiseksi tuloa! Saliyrittäjyys on ollut jo pidemmän aikaa yksi haaveeni ja se on meinannut pariin otteeseen toteutuakkin. Tuntuu et asioita kolahtelee nyt paikoilleen! Mutta kuten aikaisemmassa postauksessa sanoin; elämällä on oma rytminsä – kaikki on helpompaa, kun luottaa, että kulkee sinne minne pitääkin.

Näihin tunnelmiin tältä erää!

❤ Hanna

 

Me muutetaan – LANDELLE!

fairlight

Viime kirjoituskerrasta on vierähtänyt jo tovi, mutta täällä taas. Ei ollut tarkotus enää kirjoittaa tähän blogiin, vaan pitää tämä yllä noiden thaimaan vapaaehtoistyömatkan artikkeleiden takia – toisin kävi!

On tullut esiteltyä itseni täällä blogissa muutamaan otteeseen, mutta kaiketi pieni päivitys olisi paikallaan. Se miksi tätä blogia alan jälleen päivittämään liittyy meidän tulevaan elämänmuutokseen: muuttoon landelle ja siihen liittyvät asiat. Tulen myös kirjoittelemaan muista pinnalla olevista ja tulevista asioista, kuten talon rakennus projekteista, hyvinvointialan yrittäjyydestä ja koulutuksista. Oon syntyjäni stadilainen, joka kelas joskus, että Espoo ja Kauniainen on landea. Sittemmin muutin Espooseen ja nykyään asun Kauniaisissa ja kyllähän nää ihan stadista passaa. Pisin aika, mitä pk-seudulta olen ollut pois on kuukausi, kun olin vapaaehtoistöissä maaseudulla Koillis-Thaimaassa. Jos nyt vertaan sitä mestaa tuohon tulevaan landeen, niin joo, se oli The Lande. Eli jos mä selvisin kuukauden siellä, niin enköhän mä selvii vuoden etelä-pohjanmaalla.. Ja hei, duunien, koulutusten, ystävien ja perheen takia tuun käymään usein pk-seudulla.

ptr
Mun kaulakin saa spagaatin

Sitten sitä esittelyä. Aikaisemmista artikkeleista, kohdasta ”Minusta” ja kotisivuiltani hannaharkonen.com löytyy lisää, jos kiinnostaa, joten pidän tän aika lyhyenä. Tällä hetkellä toimin siis yrittäjänä hyvinvointialalla. Seurustelen tosi vanhan ja irstaan käsilläseisonta-ukkelin Jukan kanssa. Jukka on samaisella alalla sarjayrittäjänä. Jukka on mun idoli ja oonkin onnekas, et saan ihailla häntä joka päivä (ei ehkä ihan joka päivä, jos on se aika kuukaudesta..tai kun se on jättäny sen vaatteet pitkin lattioita.. tai kun se jättää laturit töpseleihin kiinni latauksen jälkeen.. tai kun se imuroi, niin sit se imuri vaan jää jonnekkin keskelle huonetta..ja siinä se vaan hengaa..keskellä lattiaa. Miten Jukan silmät pystyy suodattaa sen pois?). Jukka on ihana ja oon oppinut häneltä paljon luottamuksesta, rakkaudesta, alastani ja monesta muusta. Jukalla on myös ihana perhe – voisko paremmin olla? (huom: ei ollut maksettu lause). Rakkaus parantaa ei ole bullshittiä, vaan ihan oikeesti aitoa shittiä. Ajatella, kun olin eronnut ja tovin sinkku, tein listoja minkälaisen miehen haluan ja Jukassa on ne kaikki kohdat ja paljon muuta sellaista, mitä silloin en edes osannut kuvitella! Eikä se oo vanha ja irstas ollenkaan, mä se irstas oon. Tästä esittelystä ei nyt meinaa tulla mitään..

Jatkuu. Okei, eli me ollaan oltu niin kun sillain nyt parisen vuotta ja rakkaus senkun kasvattaa roihuaan – tai kuten me 90-luvun lapset sanotaan; kasvattaa takatukkaa (huijasin, ei meillä oo mitää sanontoja.. paitsi What is love? baby don’t hurt me…). Jukka on kotoisin etelä-pohjanmaalta ja hänen vanhemmat asuu siellä vielä. Mä oon ties kuinka kauan halunnut muuttaa landelle, koska rakastan luontoa ja joku juttu mul on tohon landeen. Varmaan sekin kun tykkään nakuilla/vaatteiden valitseminen on tuskaisaa, joten ihan kiva et muutetaan keskelle metsää ja peltoa (vaatteiden valitseminen on oikeesti välillä the ongelma, joskus tulee vaihettuu vaatteita joku 5 kertaa päivässä.. se on niin raskasta ja kuluttavaa – i know!). Mä esimerkiksi tykkään kattoo sellasia leffoja, missä stadilainen kuuma gimma muuttaa landelle ja et miten se sit siellä elää kaiken sen ”kulttuurishokin” keskellä. En tiedä tosta kuumasta gimmasta tosin ja miksen nyt vaan voi tosissani kirjoittaa tätä tekstiä.

Se miten tää kaikki kulminoitui siihen, että päätettiin muuttaa vuodeksi landelle, meni kutakuinkin näin:

Jukka ”Mitäs jos me muutettais sit etelä-pohjanmaalle sen aikaan, kun meidän uusi talo valmistuu kauniaisiin? Perustetaan sinne uus Movement center ja kunnostettais porukoiden taloa myyntiä varten?”
Hanna ”Joooo!”

Innostuin heti, mutten halunnut olla liian intopinkeenä, koska todella toivoin, että tää visio toteutuisi. Asiat lähti rullaamaan eteenpäin kuin sula voi, mutta hetken päästä kaikki hieman pysähtyi sen saralta ja oli hoidettava muita asioita. Aloin jossain vaiheessa funtsii hommii ihan kaiken kautta, siis ihan kaiken kautta. Ja rupesin tulee toisiin aatoksiin: mitä jos en saa asiakkaita? mitä jos se sali ei saa asiakkaita? mistä rahaa? mitä jos tulee ahdistus, kun paikka on sen verran harvaan asuttu tällaiselle helsinki city girlille? mitä jos meidän parisuhde ei kestä sitä? mitäs jos ei viihdytäkkään? mitäs jos.. Hommat kuitenkin lähti edistymään ja nyt ollaan siinä pisteessä, et kohta puoliin pakataan. Otin joihinkin Seinäjoen saleihin yhteyttä ja jo yhden salin kanssa sovittiin, että käyn vetämässä siellä Movement testitunnin. On hyvä olla paikkoja mistä laskuttaa, vaikka samalla pistää omaa salia pystyyn (ja kun jalasjärvellä minne muutetaan, ei ole kuin yksi kaupungin sali ja meidän sali ei ole perus punttis, vaan kehonpainoharjoitteluun spesialisoitunut sali). Ja on ihana käydä eri paikoissa ohjaamassa, kun on tällainen social butterfly! Laitoin myös Kurikan kunnalle (Jalasjärvi oli ennen oma kaupunki, mutta se liitettiin Kurikkaan) avoimen työhakemuksen tuuraustehtäviin kouluihin ja liikunta hommiin. Movement Jalasjärven on tarkoitus avata ovensa heti syksyllä, kun tilat on kunnossa.

Mulla on hyvä fiilis tästä kaikesta, mutta samaan aikaan stressi-pelottelija-monsteri kuiskii välillä korvaan. Se myös harrastaa sitä, että välillä kun yritän nukkua, niin sit se alkaa pälättää. Antaa pälättää, se auttaa mua luottamaan siihen, että elämä kyllä kantaa ja pitää huolen, että hoidan asiat kunnolla. Teen sen mikä tulee tehdä, mut kaikkea en voi kontrolloida – eikä pidäkkään, koska elämällä on oma rytminsä. Keskityn niihin, mistä voin päättää ja mihin vaikuttaa. Muutos pelottaa ja hyvällä tavalla jännittää, samaan aikaan on intoa ja slaageja – mut kaiketi parasta on vaan antaa rullaa eteenpäin omalla painollaan. Ainahan kaikenlaisia haasteita tulee, mutta niin tulee onnistumisiakin! Omat tunnereaktiothan niiden voimaa vahvistaa, että saa kyllä keskittyä siihen mitä haluaa enemmän kuin siihen mitä ei. Ja kun on selkeet visiot mitä päin kulkea, niin ne pomput vaan selkeyttää suuntaa. Mahdollisuuksia vaikka ja mihin tässä kaikessa on paljon! Aina on!

cof
viva forever ❤ Onneksi aito ystävyys kestää välimatkankin.. ja monenlaiset riidat ja kiukuttelutkin!

Kerroin mun synde bileissä/läksiäisissä juuri näistä muutoksista ja oli hauskaa, kun tosi moni veikkas et mennään jonnekkin vallottaa maailmaa tai ’pelastamaan’ lapsia (suurin osa ei siis tiennyt, minne ollaan muuttamassa). Se hiljaisuus mikä koitti, kun kerroin että muutetaan Jalasjärvelle! Sitten kun kysyin koko porukalta, että kuinka moni tietää missä Jalasjärvi sijaitsee, niin yksi nosti kätensä Jukan lisäksi -yeah! Ja siinä tuli myös todistettua miten stadilainen sitä itse ja omat kaverit onkaan, kun rakas ystäväni ja kaimani kysyi ”toimiiko siellä wi-fi?”. Kaikki näyttää siis tosi hyvältä! Mut hei kokemuksiahan sinne mennään hakemaan. Tai hakemahan, niikuu pohajalaaset sannoo (jos olet sieltä päin kotoisin ja luet tätä, niin älä pliis loukkaannu, tiedän, tiedän mun murre on yhtä hyvää kun Madonnan brittiaksentti).

Onneksi heinäkuussa saadaan hetki aikaa olla mökillä ja valmistautua rauhassa muutoksiin. Elokuussa me siis muutetaan – eli jos haluat nähä mut vielä ennen kun lähetään, niin nähään <3! Onkohan se muuten ookoo, et sanon Jalasjärveä landeksi? Mulle lande voi tarkottaa mökki landea ja sit maaseutu landea, mut siis maaseutu lande on eri kuin mökki.. Me ajateltiin muuten aloittaa siellä heppa ratsastus (sori Vilja heppa ratsastuksen opettaja, tiedän, riittää että sanoo vain ratsastus!) ja shakin peluu. Odotan oikein innolla, että pääsen rökittämään Jukan mm. kaikessa. Huom. en ole kilpailuhenkinen. 😀

Näihin oikein selkeisiin ja jänniin tunnelmiin tältä erää!

-Hanna
Huom: tsekkaa kartta alla! Ollaan aika lähellä Ähtäriä, eli siis pandoja!<3 Ja hauska, koska teininä olin irc-galleriassa ja olin jo silloin tosi ’hauska’, niin laitoin ’Kotikaupunki’ -kohtaan, että asun Ähtärissä. Pitää siis oikeesti olla tosi tarkka mitä sitä tässä elämässä oikein tekee! 😀 Tossa muutenkun perehdyin JUST lisää Jalasjärveen, niin iski jälleen slaagi.. siellä on joku 7000 asukasta.. stadissa joku yli miltsi. Mikä on moneen verrattuna tosi vähän, mut entä toi 7000? Okei okei mä relaan, se on kaunis mesta ja siel on ihania ihmisiä ja paljon mm. puita!

karta_Natura
Tehtävä: etsi Jalasjärvi