Seuraa iloasi

img_20170108_185021_655

 

Minä jälleen täällä moi. Näpit on syyhynny palata blogin ääreen, mutta ollut vaikea aloittaa kirjoittamista. Blogin kirjottaminen on mulle kuitenkin sen verran uusi asia, ettei ole tavaksi asti tullut ja epävarmuus omia tekstejä kohtaan on suuri. Olen kuitenkin positiivisesti yllättynyt, kun ihmiset ovat kyselleet uusien artikkelien perään ja pyytäneet joskos kirjottelisin taas jotakin. Tuntuu hyvältä, mutta oudolta :D. Kertoilen alkuun hieman kuulumisia, seuraavissa postauksissa syvennän aiheita.

Viimeksi oon kirjoitellut elokuussa 2016, kun palasin takaisin Thaimaan matkalta. Olin siellä silloin kuukauden vapaaehtoishommissa. Matkan jälkeen oli hieman outo olo, sillä olin alkanut kyseenalaistamaan asioita oikein olantakaa. Oma kasvu oli pysäyttämätöntä, mutta ristiriitaista. Tilanne kyllä rauhottui hiljalleen. Suosittelen lämpimästi kaikille tuollaista kokemusta, joka järisyttää omia asenteita, luuloja, ajatuksia ja pääsee näkemään aivan toisenlaista elämää – miten vähän loppupeleissä tarvitaankaan.

Ennen matkaa olin aika väsynyt. Ei se oikeastaan väsymystä niinkään ollut, vaan olin lukossa, tukossa, tiedättekös niin kun jumissa? Tuntu, että ei tee nyt ihan oikeita asioita ja kaipaa virkistystä. Olin myös aloittanut tapailemisen ja se jos jokin värisytti mua kaikella tapaa. Olin varma ettei meidän juttu tuu kestää pitkään, niinhän se oli jo muidenkin kanssa pitemmän aikaa mennyt. Mutta toisinhan siinä kävi. Vaikka kuinka yritin karkottaa ja työntää toisen pois. On kyllä käyty läpi niin avoimet keskustelut poikaystävän kanssa että huhhu. Siinä kaikessa hiljaisuudessa molemmat haavoittuvaisina kohdaten toisensa, kumpikaan toistaan parempi tai virheettömämpi. Kun on avannut kiukun ja tavan reagoida tiettyihin asioihin, on päässyt huomaamaan asioita itsestään. Kuinka projisoi omia pelkoja, menneitä kokemuksia, epäilyjä, riittämättömyyden tuntemuksia toiseen. Olisi liian helppoa mennä sieltä, missä muissa on vika ja itse uhri. Kun uskaltaa myöntää asioita itsestään ja puhua ne toiselle ihmiselle ääneen pääsee vahvistamaan itsetuntoaan; ei tarvitse piilotella omaa keskeneräisyyttä. Eikä tässä ole päästy auvoiseen tilaan, jossa ei tulisi ikinä haasteita/vaikeuksia vastaan. Parisuhde vaatii työtä siinä missä ihminen itsekin. Upein oivallus on ehdottomasti ollut se, että ’riita tilanteissa’ on kaksi ihmistä tunteineen ja ajatuksineen – ei vain minä ja minun. Jäättää oman kiukkunsa tullakseen toista vastaan. Ja huomaa, että on taas mennyt menneisiin ja reagoi sitä kautta tai asian olevan vaan väärinymmärrys molempien puolelta. Ja jos tuntuu, että toinen ei ymmärrä ottaa jotakin huomioon, keskustellaan siitä ja yhdessä mietitään, kuin raivotaan yksinään.

Hetken päästä paluuni jälkeen oli mulla soveltuvuustestit kouluun, johon olin hakenut päivää ennen kuin lähdin matkalle. Hain kouluun siksi, koska halusin enemmän työkaluja lasten kanssa työskentelemiseen ja jotain uutta. Noh, pääsin kouluun ja lähdin koulunkäynti ja aamu- ja iltapäiväohjaaja tutkintoa suorittamaan. Oppiminen jo alusta on ollut taattua. Kouluttaja on niin erinomainen ja aiheet niin äärettömän mielenkiintoisia, että se jumi joka oli tullut kaikkosi kyllä samantien. Kolmen viikon intensiivisen opiskelun jälkeen, siirryttiin peruskouluun työharjoitteluun nyt kesäkuun alkuun asti. Olen siellä toiminut jo kolmessa eri luokassa, kahdessa inkluusio luokassa (eli jossa erityisen tuen oppilaat ja normaalit oppilaat sekaisin) ja erityisluokassa. Tällä hetkellä kolmas tutkinnon osa lähentelee loppuaan ja pian alkaa viimeinen tutkinnon osa. Neljänä päivänä viikosta me ollaan peruskoulussa aamusta iltapäivään ja yhtenä päivänä viikosta on koko päivän kestävä luento.

Kouluun meneminen on ollut erittäin hyvä valinta, vaikka sitä epäilinkin (varsinkin taloudellinen puoli). Mulla ei niinkään ole tavoitteena työskennellä jatkossa tällä alalla, vaan käyttää oppimaani ja kokemaani muihin asioihin. Kun on päässyt työskentelemään vuoden verran haastavassa ympäristössä monien ammattilaisten tukemana, on oppiminen ollut kolminkerroin tehokkaampaa kuin pelkkä teorian pänttääminen. Olen saanut aivan mieletöntä palautetta ammattilaisilta, joita kunnioitan suuresti. Olen myös antanut palautetta ja tuonut kunnioitukseni esille. Ja jos joku luulee, että hyvän palautteen saaminen tai antaminen nostaisi jotakin nestettä päähän, niin ei todellakaan. Vaikka saankin hyvää palautetta työstäni ja asenteestani, niin ei tässä mikään päähän nouse. Hyvän palautteen saaminen auttaa jaksamaan, motivoi kehittymään, innostaa tekemään, harjoittaa itsensä kunnioittamista, kasvattaa kunnioitusta muita kohtaan ja ohjaa parempien tapojen äärelle. Se selkeyttää hyvin paljon. Se on ketjureaktio; olen alkanut selkeämmin huomaamaan toisten vahvuuksia ja tuon niitä vaivatta esille. Tästä on päässyt oivaltamaan yhteistyön tärkeyden.

Työskentely liikunnanohjausten parissa on myös jatkunut. Tämä koulu on tuonut mulle ihan erilaista ammattitaitoa liikunnanohjaukseenkin, eli siis edelleen; loistava valinta. Itsevarmuus on kasvanut sille tasolle, että voi ihan kivutta myöntää välillä olevansa epävarma eikä mennä siitä mitenkään solmuun. Ja kysyä A P U A ja palautetta. On päässyt myös oppimaan laadukkaasta työnteosta, sillä on ollut paljon työnohjauksen ja arvioinnin parissa. Selkeistä rajoista, työnkuvasta, ohjauksesta, koulutuksesta.. Selkeydestä yksinkertaisuudessan. Selkeys on ammattitaitoa, itsetuntemusta, tilannetajua. Vaatia saa ja pitää, mutta esimerkiksi työnantajan tulee rajata työntekijälle selkeät työnkuvat, jotta voi vaatia häneltä yhtään mitään. Ja mun mielestä työntekijän tulee osata vaatia itseltään hyvää työtä, eikä ”mä oon vaan töissä täällä” -asennetta. Että ihan kun kaikki olisi itsestäänselvää.

Tässä näin lyhykäisyydessään siis tämän hetkiksestä elämästäni; parisuhde, opiskelu, työt, treenit, ystävät. Ihan mielettömän hyvä sekotus, näin kehityksen suhteen. Vaikka toki on ollut kaikenlaisia oloja, väsyttäny, turvottanu, vituttanu, valittanu, ummettanu… silti kaikki on ollut sen arvosta – ja siis tietenkin, oli elämäntilanne mikä tahansa, niin elämään kuuluu skaala erilaisia tunteita ja tuntemuksia. Ne auttavat kehittämään tunteiden säätelyä ja niiden kohtaamisia. Ilman poikaystävää, lemmikkejä ja hyviä ystäviä en todellakaan jaksaisi. Tällä tahdilla on unenlaatu hieman kärsinyt, mutta heti kun oon oikeesti valmis antaa senkin parantamiselle aikaa, niin varmasti muutoksia tapahtuu. Valittaminen on välillä vaan niin helppoa. Oon päässyt harjoittelemaan sitä, etten lähde jokaiseen ihan kivalta kuulostavaan juttuun mukaan – koska loppupeleissä se ottaa enemmän kun antaa. Oppi ja kasvu on ilo. Virheitä tehdään ja ne kuuluvatkin kehityksen polulle. Niitä toistetaan, kunnes ne sisäistetään. Arvatkaa vaan, miten mahtavaa oli kuulla erityisluokanopettajan (alalla yli 30 vuotta), jota kunnioitan suuresti sanovan näin ”mun tulee osata selittää sulle, miksi teen tai sanon jotain. Mä teen virheitä, eikä mun totuus ole absoluuttinen. – – mä oon hyvä monissa asioissa, mutten erinomainen missään.”

Hauskaa viikonloppua!

Hanna 🙂

 

 

MATKA JATKUU

Tänään jatkan matkaani Udon thanin landelta Bangkokiin. Tasan kolme viikkoa tuli oltua ja loppujen lopuksi mulla ei oo muuta, kuin positiivisia tuntemuksia itse paikasta asukkaineen ja kokemuksineen. Olen todella kiitollinen vietetystä ajastani täällä. Päätökseeni lähteä Bangkokiin vaikutti se, että mun piti tavata siellä yksi Raimundin tuttu ja sopia muutamista markkinointi asioista (ei liity volunt2thaihin) ja se, että mun kaveri oli juuri menossa sinne. Ihan kiva päästä näkemään erilainen Thaimaa.

13697214_609975525837439_3266246928292520613_n
baby bye bye bye.. 😀

Vietettiin mun läksiäisiä Raimundin kanssa kahdestaan, Marion oli meidän kanssa hetken muttei halunnut juoda kauheasti kaljaa koska on just lopettanut tupakanpolton. Hyviä keskusteluja ja jälleen todella mieltä avaavia juttuja tuli esille. Myös ekaa kertaa täällä olon aikana jouduin laittaa svetarin ja takin päälle! Oli mageeta, istuttiin ulkona pöydän ääressä katoksen alla ja meijän ympärillä salamoi, ukkosti ja satoi aivan törkeän paljon. Taivas oli salamoinnisti aivan pinkki ja niitä välähdyksiä tuli joka suunnasta. Muuten oli todella pimeetä (ei viiti pitää ulkona liian montaa lamppua päällä, koska sillon siin pörrää sellanenkin ötökkä armeija), mut salamoidessa oli aivan valoisaa. Upea ilta ja tuntu uskomattoman hienolta saada niin aitoa ja hyvää palautetta panostuksestani.

13726793_609975259170799_7515852668455146296_n

Kalja kolisi aamulla päässä ja olo oli kaikkea muuta kuin reipas. Ei auttanut jäädä punkkaan itkeen, vaan hop hop ylös, aamupalalle ja sit takasin vapaaehtoiskylälle rakennuspuuhiin. Hauskaa yhdessä tekemistä ja olemista :). Puuhastelun jälkeen menin Ban nong khungin koululle ohjaa vikat jumppani.. Itkuhan siinä tuli, mutta hauskaa oli. Ohjauksen loputtua kaikki lapset tuli halaamaan, heittää femmoja ja jotkut toivat lahjoja (kukkia ja suklaata). Kaikki muut vapaaehtoiset ja Raimund olivat siellä myös. Tämän jälkeen lähdin vapaaehtoiskylälle pakkaan ja sitten Raimund tuli hakee mut ja ajettiin bussipysäkille. Rupateltiin puolisen tuntia kunnes dösä tuli, annettiin halit ja hyppäsin kyytiin. Bussilla meni noin tunti Udon thanin keskustaan ja puolessa välissä alkoi sataa kaatamalla. Istuin just niin, että kaikki vesi tuli mun päälle oviaukosta (ei ole ovea) :D. Oli kyllä niin massasta poikkeava olo jälleen kerran ja tunsin toljottavat silmät porautuvan muhun. Bussi ajoi suoraan pitkänmatkan bussitoimiston eteen, joten pääsin helpolla varaamaan itselleni paikan Bangkokin bussista. Kello oli nyt puolisen viisi iltapäivällä ja seuraava bussi, jossa oli tilaa lähti 21:25 (matka kestää noin 9 tuntia udonista bangkokiin). Lippu kustansi alta 400 bahtia. Jätin matkalaukun toimistoon ja lähdin seikkailemaan Udon thanin keskustaan. Udon thanin keskuksessa näkyy jo aika paljon turisteja.

DSC_7659
Welcome to Bangkok!

 

Bussi oli kaukana luksuksesta, mutta ainakin kulki eteenpäin. Mulla oli istumapaikka takarivistä ja penkin asentoa ei pystynyt mitenkään muokkaa. Takarivillä oli viisi paikkaa ja mun vieressä istui yksi mies, muiden paikkojen ollessa tyhjiä. Bussin henkilökunta jakoi meille vettä ja jotain kookoshampparia, jota en syönyt. Ilmastointi oli aivan täysillä ja mulla oli ihan kunnon vaatetus päällä ja silti kylmä. Katosta tippui kylmää vettä koko aika mun päälle. Bussin vessa oli myös kaikkea muuta kuin kodikas. Väsy alko painaa, mutta uni ei tullu penkillä koska puutu peba ja jalat, joten menin lattialle. Otin vapaiden paikkojen viltit ja laitoin mun vaatteita tyynyks. Ahh tuntu hyvältä kun sai suoristettua kropan. Kylmä vesi jatko tippumistaan päälleni, mutta vähitellen aloin vaipumaan uneen. Aamulla klo 6:30 vierustoverini ravisteli mut hereille ja sanoi ”Bangkok, bangkok.” Aivan unessa keräsin kamani, astuin bussista ulos, kävelin muutaman metrin ja johan oli taksikuskit repimässä mua joka suuntaan. Ei ollu silmät vielä kunnolla auki, ihan pihalla. Kun sain katottua puhelimesta mun hotellin osotteen, niin joku taksikuski nappas mun laukun ja lähettiin kävelemään pitemmälle parkkikselle. Kyllähän siinä kaikenlaisia ajatuksia vilisi, mutta enemmänkin ärsytti se silmille hyppiminen, ei saanut rauhassa olla. Kuski ei puhunut englantia, joten sen kaveri jeesas. Ekaks pyysi 800 bahtia matkasta ja en vaan millään suostunut siihen. Sanoin et soitan mun bangkokilaiselle kaverille ja kysyn paljonko taksi yleensä maksaa. Sit se alko tiputtaa hintaa ja sain sen 600 bahtii, mut saletisti jäin häviölle – siinä vaiheessa ei jaksanut kiinnostaa. Pyysin et laittaa mittarin päälle, mut sano et tulee kalliimmaksi, ei kyllä olis varmasti tullut. Väsy oli sen verran kova, et nyt meni näin. Saavuin hotellille ja sain huoneen jo klo 8 (normaalisti huoneet jaetaan klo 14, mutta respa mies sanoi et näytän niin väsyneeltä et voin mennä nukkumaan ). Sitä teinkin, heräsin klo 14 uudestaan. Pian nähtiin Artun kanssa Terminaali 21 kauppakeskuksessa ja siellähän se päivä menikin. Käytiin tsiigaa Tarzan leffa ja oi tsiisus niitä mainoksia.. 30 minuuttia! Ja välistä tuli kuninkaalle kunnianosoitus lauluvideo, jonka aikana tuli nousta seisomaan.. Oltiin Artun kanssa kun kaks pikku lasta naurua pidätellessä. Ei ollaksemme epäkohteliaita, vaan et kuinka random juttu.

LAPSET

DSC_7334

Tuun niin kaipaamaan näitä lapsia, heidän valovoimaisuuttaan, hymyä, ystävällisyyttä… Oon miettinyt eroja lastenohjauksessa täällä ja Suomessa. Erot ovat suuret! Nämä lapset ei paljosta valita ja jos joku kompuroi tai vastaavaa, niin ei kyllä itku herkästi tule vaan meno jatkuu naurun kera. Ja missä me jumpataan? Yleensä kovalla betonilattialla, ilman kenkiä eikä sen kummempia liikuntavaatteita!! Tuntuu että monet lapset Suomessa on todella vieraantuneita luonnosta ja luonnollisuudesta (tai heidät on vieraannutettu). Täällä lapset arvostavat ohjaajia, opettajia ja vanhempia ihmisiä. Arvostus on molemminpuoleista. Ja koska emme puhu samaa kieltä ja välillä tarvitsen apua, niin jokainen lapsi yrittää kovasti auttaa! Ja sitten kun joku tajuaa, niin hän ohjaa kaikkia muita. Jos jotkut höpöttää kun näytän mitä tehdään, niin muut auttaa mua saamaan heidät kuuntelemaan. Mutta nää lapset on kyllä aivan eri kastia kuin mihin olen tottunut. Kasvatus ja ympäristö ovat suuria tekijöitä tässäkin. Suomessa koen monien lasten olevan röyhkeitä, vaativia, epäkohteliaita ja kiittämättömiä (mistäköhän johtunee..opittuja, kopioituja juttuja). Hmmm.. ja ei löydy kauheesti pitkäjänteisyyttä ja annetaan periksi helpolla jos ei heti olla parhaita. Nämä ovat vertailuja omien havaintojeni perusteella pohjautuen keskiarvioon.

received_1772075456402079

Tälläisiä havaintoja tein lapsista:

  • lapset ovat tottuneet käyttämään kehoaan paljon, auttavat fyysisissä töissä, kiipeilevät ja leikkivät missä sattuu,
  • luonto on vahvasti osa lapsia, pärjäävät luonnossa ja ymmärtävät sen päälle,
  • vanhemmat eivät muokkaa lapsista liian säikkyjä oman käytöksensä takia, eivät voivottele ja ylisuojele lapsiaan,
  • lapset otetaan mukaan ja ovat vahvasti osa yhteisöä! Käyttävät esimerkiksi hurjan kokoisia veitsiä kokatessa ja todellakin osaa käsitellä niitä (ja kokata),
  • lapset arvostaa sinua ja sen huomaa ja kun sinä arvostat heitä, senkin huomaa :),
  • lapset on todella reippaita täällä, eivätkä odota että asiat tehdään heidän puolesta ja että saavat heti kaiken mitä haluavat,
  • monissa perheissä asustaa isovanhemmatkin, jotka ottavat osaa lastenkasvatukseen ja lapset auttavat isovanhempia töissään…

13754291_609974279170897_8777886665455210676_n

Kuten varmaa huomaa, nämä lapset näissä kuudessa kylässä ovat tehneet muhun todella suuren vaikutuksen. Tarkoitus ei ole mustamaalata Suomea millään tavalla (eikä tosiaankaan millään tapaa syyttää lapsia), vaan tuoda tekemiäni havaintoja esille. Ja tuoda kunniaa näille lapsille, sillä antoivat mulle niin paljon enemmän, mitä kykenin itse antamaan. Suomalaiset lapset ovat ihania, mutta uskon että lasten tulis saada itse tehdä enemmän asioita, eikä niin että asiat tehdään heidän puolesta. Jos tulee kolhuja tai mustelmia, niin turha siitä haloota nostaa. Ottaa lapset mukaan ja antaa heidän olla tärkeä osa yhteisöä. Kaikella tällaisella näen vain olevan positiivisia vaikutuksia lapsen kasvun ja kehityksen suhteen.Varsinkin paremman itseluottamuksen ja -tuntemuksen suhteen!

received_1772075399735418

-HannaBanana 🙂

Mitä Kuuluu

perjantai 15.7.

DSC_7288
just ride 🙂

Täällä ollaan, elämä rullaa omalla tavallaan. Ekaa kertaa kahteen viikkoon mietiskelen kunnolla omia tarpeitani, mitä haluan elämäni kanssa tehdä ja kokea. Täällä olo on tehnyt vain hyvää, on palauttanut elämänarvojen pariin. Pienten turhamaisuuksien ote alkaa lipsua, katselen asioita eri perspektiiviistä. Oon huomannut kuinka oonkaan muuttunut, kasvanut, opinut ja kehittynyt monella tapaa (kasvu on tapahtunut jo tietysti aikasemmin, nyt on ollut tilaa ja aikaa nähdä ja tuntea muutokset – päästää ne vielä enemmän valloilleen). Huomaan myös, missä kaipaan vielä työtä ja uudenlaisia ajatusmalleja, erilaisia tuntemuksia. Monesti huomaan kysyväni itseltäni ”jos tämä ajatusmalli ja nää tuntemukset ei oo aikasemminkaan tuoneet mulle parempaa oloa, niin miks toistaisin niitä?” Ajatella ja tuntea eritavalla ei todellakaan ole se helpompi vaihtoehto, mutta on tie siihen suuntaan, mitä haluan kulkea. Tuntuuko susta koskaan siltä, että junnaat paikallas? Samojen ympyröiden pyörien pyörimistään, fiilisten aallokon vyöryen ylitses uudestaan ja uudestaan? Älä katso ympärilles enää siinä vaiheessa, kun tunnet sen. Katso syvälle itsees. Ja kun tekee sen siirtymisen kohti muutosta, tulis muistaa että se vie oman aikansa. Aivan kuin vääränlaisesta tekniikasta pois oppiminen.

DSC_7422.JPG
tekemistä kyllä on..

Pitkäjänteisyys on upea asia. Joustaa ja antaa päivän muotouta tavallaan. Täällä se menee pakonomaisestikin niin. Olet valmis hyppäämään liikkuvaan junaan millä hetkellä tahansa, mutta osaat myös vain olla tai keksit itsellesi muuta tekemistä. Osattava sopeutua erilaisiin tekijöihin. Lapsille ohjatessa jumppia, en paljoa pysty vanhan totutunkaavan kautta heitä ohjaamaan – niin erilainen ympäristö ja vaikka pantomiimi toimii, niin on sekin rajallinen apuväline. On oltava valmiudessa, koska ei tiedä mitä saattaa ilmestyä. Yksi tyttö lähti täältä, koska valitti tylsyyttään. Ei keksinyt vapaa-ajalla mitään tekemistä (aina kun tulin talolle, niin makoili sängyssä ja pläräsi puhelintaan). En ymmärtänyt häntä, täällä on niin paljon mitä voi tehdä tai vaihtoehtoisesti nauttia ajastaan olemalla. On vaan nähtävä omien tottumusten läpi ja katsottava sieltä, mistä ei ole ennen tajunnut katsoa. Ja miten ihanaa on antaa itsensä vaan olla, köllötellä riippukeinussa, olla läsnä ja nauttia.

DSC_7436.JPG
..tai sitten voi vaan olla ja nauttia!

Irtiotto omasta kuplasta on avannut silmiäni. Tunsin tän tulevan, joten osasin olla valmis isoillekin oivalluksille. En usko ajankäsitteeseen niin miten se meille opetetaan, uskon et jokainen muodostaa oman aikansa käsityksineen. Koen täällä kahden viikon merkitsevän mulle enemmän kuin vuosi – kasvun ja oivallusten suhteen. Tietysti kaikki se kasvu ja oppiminen on ollut päällä jo ennen tänne tuloa, ehkä nyt avasin niille ovet ja toivotin tervetulleiksi. Mutta oikeesti nähdä, miten pienestä voi olla onnellinen.. Miten vähän tarvitsee omistaa ollakseen tyytyväinen siihen mitä on. Joka aamu mun päivään tuo aimoannoksen iloa, kun pyöräilen jäätelömotskarin ohitse ja kuljettaja painaa tööttiä, hymyilee ja vilkuttaa. Kun nään et hän saapuu, niin ootan kuin pikkulapsi sitä että tööttää. Se fiilis on upea, hymy lähtee vatsanpohjasta asti. Niinkin pieni asia, niin suuri vaikutus.

Mulle ehkä suurimmat taistelut täällä on tulleet ilmastosta, ilmanlaadusta ja kunnon meren/järven/joen puutteesta. Välillä ahdistaa, kun kuumutta ja hikoilua ei pääse mitenkään karkuun, päivällä talon sisällä on mahdotonta olla sillä siellä on aivan helvetin kuuma. Kova kosteus ja kuumuus ei ilmeisesti ole mun juttu. Tää ilma on myös omiaan tuomaan epäpuhtauksia ihoon (t. turhamaisuus). Ilmanlaatu on todella huono, kun kaipaa raitista ilmaa niin sitä ei yksinkertaisesti ole. Saasteinen ilma ja niin pysähtynyt. Tällä tapaa osaan olla kiitollisempi Suomen upeasta ilmanlaadusta, puhtaudesta, luonnosta… On kurja nähdä, kuinka roskat ovat iso ongelma täällä – niitä on aivan jokapaikassa. Monien kotien pihat muistuttaa mua enemmänkin jätepaikoista. Tarkotus ei oo valittaa, nää on niitä mitä huomaan, et ei sovi mulle. Mut jonkinlainen roskavalistus näille ihmisille pitäisi väsätä..

DSC_7426.JPG
ready – set ….

Tätä kirjoittaessa (ulkona pöydän ääressä) Raimund nousi valkoisesta autosta ja huusi autotieltä mulle et menox. Äkkiä keräsin kamani kasaan, vaihdoin treenivaatteet ja hyppäsin autoon. Raimundin kaksi saksalaista bisneskaveria tulivat tänään kylään ja Raimund halusi näyttää heille kuinka ohjaan lapsille jumppaa – ja mitä kaikkea Volunt2Thai Projektissa voikaan tehdä. Tänään mentiin uuteen kouluun, eri kylään. Tämä kylä on todella köyhä ja heidän pormestari ei oikein tykkää ulkopuolisista, mutta opettajat ottivat meidät ilomielin vastaan – arvatkaa ketkä vielä suuremmalla ilolla? Lapset! Oi sitä riemun määrää, kun näkivät että tultiin :)! Sitten vaan nurtsille jumppaamaan. Jälleen tuli odottamaton hetki jumpan aikana – 3 isoa vesi buffaloa tuli aivan meidän lähelle ja juoksi aika villisti. Siinä oli kyl taas one in a lifetime kokemus :D. Jumpat menivät hyvin, kaikki oli tyytyväisiä ja meidät kutsuttii tulemaan uudestaan. Ja Raimundin kaverit tykkäsivät myös ja itse sain energiaa lapsista – iloa, naurua, hauskaa yhdessäoloa, liikuntaa! All good, nyt voi ilomielin siirtyä vapaalle hyvän ruoan, juoman ja seuran kera.

DSC_7441
lapset ovat erinomaisia muistuttamaan, ettei elämää ja itseään kannata liian tosissaan ottaa :). Rokkistara Julilta terkkuja!

Matkustelu tekee hyvää, toisten elämään hetkeksi astuminen avaa silmiä. Omasta kuplasta poistuminen on vain ja ainoastaan positiivinen asia, vaikka kuinka saattaisi ekana tuntua epämukavalta. On turhaa maalailla piruja seinille ennen kun suunnittelee menevänsä jonnekin tai tekevänsä jotakin. Ilmiselvästi on vain mentävä ja tehtävä, jos polte on sen verran kova. Ja varsinkin, ei kannata jäädä paikkaan/ihmisuhteeseen ym., jossa oikeesti ei ole hyvä olla, saa arvostusta ja kohdella hyvin. Nyt tiedän ainakin itse, etten liikaa yritä ennustaa tulevaa (koska katsomme sitä menneiden ja pelkojemme kautta). Koskaan tiedä mitä se tuo. Eli kyytiin vaan, antaa tulla mitä on tullakseen. Upeinta on nähdä, miten avoinmieli sitä asioihin ryhtyy ja kuinka pääsee estojensa ylitse :).

Ja voi vinde mä sanon, kiitos teille upeille ystävilleni ja kavereilleni, jotka ootte tsempanneet ja tukeneet <3.
Varsinkin sinä Nea <3.

JUHLAT

lauantai 9.7.

13645256_604783423023316_3795757442325654065_n

Aamusta kello seiskalta hyvästeltiin Magda, joka lähti jatkamaan reppureissumatkaansa. Tämän jälkeen menin jälleen papan kanssa jakelemaan riisipusseja pitkin kyliä. Tietyn talon kohdalla hop hop ylös riisipussi joko mukaan tai sitä hakemaan. Se on kyllä tosi hauskaa ja pääsee tutustumaan kyläläisiin kivalla tavalla – vaikka emme puhukkaan yhteistä kieltä, niin nauretaan ainakin samalla tavalla (tykkään tehdä muskeliposeerauksia heille, kun aina tsemppaavat nostellessani pusseja). Aina joku on tarjoamassa jotakin syötävää tai juotavaa, niin vieraanvaraisia ihmisiä! Tänään yhdessä vaiheessa matkaa meijän vauhtia hidasti vesi buffalot, kun kävelivät paimentajansa kanssa toiselle paikalle. En yhtään kyseenalaistanut näkemääni, alta 10 vesi buffaloa kipittelee pitkin autotietä. Kunnes tajusin kuinka random se onkaan tällaiselle helsinki city girlille. Röhnötän auton taka-lavalla aina ihmeellisissä asennoissa, on kiva naureskella ohimenevien kanssa sille.

DSC_7297
matkakamu 😀

Aamupalan jälkeen tultiin laittaa toiseen vapaaehtoistaloon verhot ja se tyyli, millä ne laitettiin oli ehkä maailman halvin ja yksinkertaisin, mutta todella toimiva! Tarvitset rautalankaa, proppuja, ruuveja, porakoneen, ruuvimeisselin ja mittarin. 2 proppua molempiin päihin, ruuvit niihin ja rautalanka tiukalle niiden väliin ja päistä ympäri – voila! Ja koska ei ollut mittanauhaa, niin mitattiin välit siimalla, jossa roikkui molemmissa päissä naulat – sillälailla monet mittailee täällä ihan tosissaan! Mä niin rakastan tätä luovuutta täällä! Täällä ei voi kipittää kauppaan ja ostaa sitä ja tätä, koska a) isommat kaupat löytyy pidemmän matkan päästä, b) kyläläiset ovat todella köyhiä. Pistää miettiin, kuinka helposti sitä on itse tottunut hankkimaan heti kaiken tarpeellisen ja ylimääräisenkin. Täällä tarttee tehdä oikeesti duunia pientenkin asioiden eteen. Myöskään ei heitetä tavaroita noin vaan menee, koska niitä voi käyttää vielä uudelleen.

13615136_604782953023363_1013500534569962800_n

Kuultiin kyläämme asti musiikkia ja käytiin tsekkaamassa mikä meno. Pikku matkan päästä meistä juhlittiin munkiksi valmistunutta jannua ja hänelle oli just lähdössä kulkue kiertämään kylää. Tulin takasin vapaaehtoiskylään suihkuun ja muut meni päämajalla käymään. Tässä välissä iski ihan jäätävä vesisade, joka esti liikkumisen mihinkään suuntaan. Olin varma, että meijän peltikatto romahtaa siitä määrästä vettä (nyt ei riitä ihan yks esterin perse kuvaamaan tätä määrää), mut onneks ei. Sade loppu kuin seinään ja Raimund, Marion ja Anita tulivat nappaa mut kyytiin. Saavuttiin juhla paikalle ja päästiin juuri käynnistyneeseen kulkueeseen mukaan. Meno oli vähintäänkin mahtava ja paljon enemmän! Sitä ilon ja riemun määrää! Valmistunut munkki istui valkoiset päällä auton lavalla hänen takanaan istui 2 naista ja 1 mies. Munkilla oli karkkia ja pieniä lahjoja sylissään, joita aina välillä heitteli kulkueessa oleville – ja he juoksivat näiden perässä aivan onnesta soikeina. Jotkut kyläläiset toivat munkille lahjoja. Tämän auton välissä olimme me kulkueessa olevat ja meidän takana tuli toinen auto sterkat täysillä soittaen jotakin thaikku hitti musaa. Siellä me danssailtiin kulkueessa, Marionille (uusi vapaaehtoinen) ja mulle annettiin aina välistä huikkaa kaljasta ja namia. Oli tosi hauskaa, oli taas niin todella tervetullut olo! Näinkin hieno tilaisuus ja vieraat otettiin niin avomielin vastaan. Ja siis se miten huomioonottavaa porukkaa täällä on! Kulkueessa heitettiin paljon vettä päälle – ensimmäiset 2 minuuttia kun olin ollut siellä, niin olin jo aivan kastettu. Noh mulla sattu olemaan puhelin kädessä, niin 4 naista samaan aikaan toi mulle pienen muovipussin mun puhelimelle ja yhdessä vaiheessa yks nainen otti sen itselleen, jotta pääsin paremmin jammailemaan. Upeita ihmisiä, silmissä näkyy muidenkin napa kuin vain oma. Kulkue jatkui riemukkaalla tavalla, paljon tuli tutustuttua aikuisiin kyläläisiin, kun jo monet lapsesta tiedän jumppien ansiosta. Marionista ja musta pidettiin hyvää huolta ja meijät aina seivattiin jos oltiin menossa liian lähelle kuralätäkköä (koska jos meni siitä, niin joku tuli pomppaa lätäkköön ja sait kaikki kurat niskaas, tai sit joku tuli heittää sitä vettä päälle).

13645335_604782409690084_2790605125427822083_n

13627146_604783189690006_6213486214294408416_n (1)

Kulkue saapui lähtöpaikkaansa, jossa oli valmiina ulkokatoksia ja itse bilemesta. Marion ja minä mentiin tästä suoraan lasten kanssa Ban nong khungin koululle, kun he niin kovasti halusivat. Siellä hengailtiin ja leikittiin hetki ja palattiin bilemestalle (juostiin lasten kanssa ihan täysillä jätti kuralätäköstä). Ensimmäisenä pisti silmään lasten ”trampoliini” eli vanhan patjan jouset jossain nurkassa hengaamassa. Kämänenhän se oli, mutta se ilonmäärä mitä tuotti lapsille oli sanoinkuvaamattoman suuri. Kävin itsekin siellä pomppimassa, mut se jäi lyhyeen kun kenkä jäi kii :D. Itse sängyn runko oli sivulla vieressä ja ttemppuiltiin siinä lasten kanssa, kieppejä ja neulansilmiä. Lapset oli tosi ihania, koko aika piti huolen että oli vettä ja tarjosivat naposteltavaa. Oli ihana hengailla niin lasten kuin heidän vanhempien kanssa ja he yrittivät kovasti puhua englantia ja olivat niiiiiin ihastuttavan ihania ja ystävällisiä. Yhdessä vaiheessa talon sisällä valmistunut munkki sai kuulla jonkinlaista laulettua (piiiitkää) elämäntarinaa 80 vuotiaalta mieheltä, hän lauloi sen mikkiin joten se kuului meille kaikille. Tarinat täällä ovat kovassa arvostuksessa ja vanhojen ihmisten elämäntarinoita kunnioitetaan ja niiden sisältämiä opetuksia. Hän ei laulanut eikä puhunut sitä, se oli siinä välimaastossa (tätä enää harvat osaa täällä tehdä). Tämän jälkeen 3 munkkia tuli roiskimaan lehdillä vettä meidän kaikkien päälle (sit piti laittaa kädet rukousastentoon, mut olin liian keskittynyt mussuttamaan papaijaa, niin tulin mukaan suusta roikkuen paijan suikaleita ja veivasin käsiä rukousasennossa kun heittäisin noppia.. (se naurunmäärä, kun munkit lähtivät.. kikateltiin sille koko porukka ihan kybällä). Sitten syötiin hyvää ruokaa ja he päästivät Marionin ja mut auttamaan ruoanlaitossa. Valmistettiin papaija salaattia ja ajatella lapset auttoivat meitä tässä ja miten hyviä kokkeja nää skidit täällä onkaan.. Aivan huippua! Illemmalla grillattiin ”omalta pihalta” olevaa possua ja maailman parhaita grillikyljyksiä olikin (tosin se chilisoossi veti jälleen mun suun tunnottomaks ja muut sai taas hyvät naurut, kun siinä jotain yritin puhaltaa tulta ulos suustani :D). Eipä siinä, istuttiin iltaa tulen äärellä, siemailtiin kolmeen pekkaan kylmää kaljaa ja vaikka kieli ei ollut sama, niin hauskaa oli. Sain myös rannekorun ja olin niin otettu tästä, miten upea ja kaunis ele.

13606675_604783753023283_8628930200002274113_n
no comments 😀

DSC_7357

Myöhemmin illalla paikalle saapui paikallinen lauluyhtye, joka lauloi jotakin thaimaan hittejä 1950 -luvulta. Meininki muistutti hieman, kun olis landella kapakassa ja siellä on ne peräkylän pertsat ja mimosat aivan naamarit täynnä jammailemassa. Ilman räyhäämistä tai sammuneita tolloja (jos joku oli liian naamat, niin hänet vietiin heti kotiin). Oli hienoa päästä kokemaan tällainen juhla ja tuntea ihmisten lämpö. Kaikilla oli hauskaa, mukana oli niin lapset, nuoret, aikuiset kuin vanhukset. Kukaan ei riehunut tai pistänyt minkäänlaista showta pystyyn. Kokkailtiin, hengailtiin, danssailtiin.. nautittiin yhdessäolosta 🙂.

13620910_604782553023403_7906784706084424033_n
🙂

Oli kyllä todella intensiivinen päivä.. Kiitollisuuden määrä on sanoinkuvaamaton, mutta olin aivan finaalissa kun pääsin talolle. Koko aika joku oli vetämässä johonkin suuntaan. Eka mut vedettiin sinne ja sitten hetken päästä tänne.. En ollut kertaakaan yksin missään vaiheessa, kun tartti löytää vessa niin kolme lasta näytti mulle missä se on ja vielä odotti mua :D. En voi sanoa muuta, kuin nöyränä kertoa miten otettu olen näiden ihmisten vieraanvaraisuudesta ja sydämellisyydestä täällä, aivan mykistävää. Vanhemmat kiittivät paljon siitä, mitä me vapaaehtoiset tehdään heidän lasten hyväksi. Tuntui upealta saada niin aitoa kiitosta.

Väsynyt Hanna kiittää ja kuittaa 🙂

(Kuvat Raimund Wagner. Lisää kuvia löytyy Volunt2Thai Projectin Facebook -sivulta).

HILJAISUUS

maanantai 4.7.

DSC_7211
they see me rollin’…. they hatin’… xD

Tänään herättiin ennen klo 7, otettiin tsygät alle ja kruisattiin päämajalle. Siellä vedettiin snadi aamupala ja hypättiin papan autoon (sellanen auto, mis ei ollut tuulilasia ja takana oli iso lava johon voi heittää tavaraa). Menin sinne lavalle seisoo ja nauttii sateesta (tekee niin hyvää, kun vähän pääsee viilentyy sateen ja tuulen kanssa). Papa oli lastannut riisipusseja jo (painavia) lavalle ja me vedettiin ympäri kyliä jakelemassa niitä ”tilanneille”. Kun riisipussit oli loppuneet, niin napattiin muutamat uudet täydet (yli 50kg, hartiat kiittää) mukaan. Ihania taas kaikki, nauroivat ja tsemppas kun jaksoin nostaa painavan pussin :D! Ahhh mä nautin siitä viimasta, seisoin siellä lavalla ja vilkuteltiin ja hymyiltiin taas kaikkien kanssa toisillemme. Vitsit mikä fiilis :)! Snadi sade, lämmin tuuli vasten kasvoja eikä huolen häivää!

DSC_7307
tuliterä menopeli brumm brumm

Kun palattiin riisipussien jakelu kierrokselta, niin hypättiin Magdan kanssa Raimundin skoban kyytiin (sellanen missä on sivulla vaunu). Lähdettiin hoitelemaan jotain asioita ja juteltiin Raimundin kanssa kaikista projekteista ja kuinka tarvitaan lahjotuksia, jotta saadaan rakennettua ja hankittua kaikenlaista tarpeellista kyläläisille. On niin absurdia, että meillä esimerkiksi Suomessa heitetään niin hyväkuntoista tavaraa pois, vailla mitään arvoa ja valitetaan vähän lisää kaupanpäälle, kun kangas ei tuntunut just sopivalta tai yksi hylly oli millimetrin liian vino (korostaen, u get the picture anyway). Täällä suurimmalla osalla on peltikatto höskäleitä koteinaan ja kaikki on hyvin.

Tultiin vapaaehtoiskylään ja laitettiin Raimundin kanssa juuri valmistuneeseen majataloon sängyt sisälle. Hetken päästä jouduin vaihtaa mun shortsit pitkiin housuihin, koska Magdan mennessä opettamaan englantia meidän kylän koululaisille, mä menin toiseen kylään temppeliin meditoimaan. Sovittiin Äiti Chin (nunna) kanssa, että saan käydä vielä valmisteilla olevassa temppelissä meditoimassa sillon kun haluan. Se alue on kuin jostain Avatarista mä lupaan.. Aivan mieletön ja Äiti Chille lahjoitettiin paljon hyvää puuta ja tästä puusta on rakennettu hänelle korkea talo, joka on siis aivan älyttömän upea. Talo on tukipylväiden päällä. Käytiin siellä ja ennen kun astuttiin portaista sisään Raimund varoitti, ettei oviaukossa olevan kynnyksen päälle saa astua – heidän uskonnossaan pidetään pahat henget niin pois talosta. Kun talo on kokonaan valmis, niin sinne muuttaa Äiti Chi ja hänen lähin apulainen. Siellä paikassa asuu maantasalla munkkeja ja nunnia, sekä paljon eläimiä. Munkit on miehiä ja käyttää oranssia vaatetta ja nunnat naisia, joilla on yllään valkoinen vaate – oli munkki tai nunna, niin tukka on ajettu pois.

DSC_7192
patsaan takana oleva iso puu on tehty käsin, jos oikein muistan, niin vain yksi ihminen on tämän puu luomuksen takana!! ajatella.. kaikki tarkat yksityiskohdat kaikki. Tää on myös täällä asuvien ihmisten tapa näyttää, että he osaavat tehdä asiat itse.

Kuvittele.. Jätettyäni kengät vielä keskeneräisen temppelin ulkopuolelle astun sisään. Ensimmäisenä vastaan tulee vähän viileämpi ilma, sekä lievästi kostean hiekan ja betonin haju. Joudun kumartumaan hieman, koska rakennelman tuki bambut (samanlaiset mitä suomessakin käytetään, kun jotain rakennetaan tai esimerkiksi kerrostalon ulkopuolta maalataan) ovat sen verran matalia. Edessä on pöytä, josta löytyy vettä, patsaita, kukkia, vihkosia (erilaisille mantroille oletan) sekä almujen keruu boxi. Pöydän takana on ripustettu ylös iso oranssi liina. Kierrän pöydän ja tukipylvään ja pääsen meditointi paikalle. Istahdan siihen bambuista rakennettuun kehtoon (tai enemmänkin muistutti ala-aste ikäiselle lapselle rakennettua sänkyä), yläpuolella on avattu sateenvarjo jonka alla olen, sen yläpuolella katto ja sen katon päällä istuu jätti Buddha patsas (nyt on puhe about 10 metrisestä patsaasta). Kehdossa vieressä on pramea patsas munkista, lautanen ja kynttilöitä. Ahh mikä rauha valtaa mielen ja kehon samantien. Hengitän syvään sisään…. hitaasti ja pitkään ulos.. toistan uudestaan.. uudestaan.. jalat ristissä päällekkäin, kädet makaa polvien päällä… nöyrä ja kiitollinen fiilis vyöryää hartioista lähtien pitkin kroppaa ja kyyneleet valuu. Kaunis hiljaisuus, ulkopuolella olevien lintujen hennosti värittämänä. Rauha, sallivuus, läsnäolo, riittävyys, täyteläisyys. Hengitystä rytmittää rauhallinen tahti, hiljalleen mieleen nousee paljon asioita, muistoja, epäselvyyksiä, luettuja kehonkieliä… Kunnes vaivun unen kaltaiseen tilaan ja herään sivuttain makaamasta kehdon päältä. Sama rauha vielä, on hyvä olla. Istun vielä hetken meditoiden, rinnassa jyskyttää rauhottunut sydän. Kaksi tuntia ja kolmekymmentä minuuttia. Aikaa ei ollut, mutta aika meni nopeaan. Oliko se paljon vai vähän? Siitä ei ollut kyse.
DSC_7194

Raimund ja Magda tulivat hakemaan mut temppeliltä. Mä vaan hymyilin, mulla oli niin täyteläinen olo, niin rauhallinen, niin hyvä olo. Hymy oli kasvoilla kuin tatuointi. Kävelen hitaasti, Magda valittaa jotain, en kuule. Aistin kyllä sen negatiivisuuden, mutten mene ollenkaan siihen energiaan mukaan. Ajettiin toiselle koululle, jonne mua hautajaisissa pyydettiin. Koko ajomatkan vaan hymyilin, vaikka sade iski vasten kasvoja, hymyilin korvasta korvaan. WAU mikä rauha. Kun saavuttiin koululle Raimund jutteli hetken opettajien kanssa. Tämä koulu on paljon hienompi, kuin se meidän kylän. Varakkaampi. Vielä sataa, joten nurtsille ei voi mennä, koska on aivan märkä ja siinä on isoja lätäkköjä. Jäädään sitten asfaltille, minä ja ”30” oppilaista, joita oli ainakin 60 :D. On siis otettava jälleen haastavampi ympäristö jumpassa huomioon. Esittäydyn thaimaaksi sa wat dii khrap, chan chyy Hanna! Jaan lapset isoon piiriin ja menen itse keskelle. Tehtiin hauska alkuverryttely ja kivoja liikkeitä ja leikkejä. Lopussa hieman joogattiin ja rentouduttiin hindikyykyssä. Jälleen ei yhteistä kieltä, mutta tää pantomiimi alkaa oikeesti jo sujuu ja lapset on välkkyjä! Niin kohteliaita, ihania ja upeita! Heidän nauru kyllä tuo valoa jokaisen sydämee. On helppoa käyttää joitaikin merkkejä, mitkä lapset ymmärtää. Esim kädet korville ja korvat hörölle, sormet kiikareiksi silmille ja vetoketjun vetäminen kiinni suusta. Tästä ne lapset innostuu tosi paljon ja toistaa perässä ja sitten on hiljaista. Oli ihanaa :). Loppuun vielä juoksin heittää femmat jokaiselle lapselle ja hetken vielä leikittiin yhessä. Lapset otti musta paljon kuvia ja videoita.. Se on outoa, sitä tekee monet muutkin täällä. Ymmärrän kyllä, ettei täällä paljoa länkkäreitä näy, tälläkin hetkellä taitaa olla Raimund, Magda ja minä ainoat. Vastaan ei oo ainakaan tullut muita. On varmasti tosi outoa heille.

tahi3
Raimund Wagner / Volunt2Thai
thai
magical moment I will remember this forever 🙂

Temppelissä oleminen rauhoitti paljon.. Tuli luottavainen olo. Onhan mulla suomen päässä paljon asioita auki, että mihin päin kulkea ja mennä. Sen tiedän, et uudet ja haastavat kokemukset on tervetulleita – eikä paikallaan hengailu. En halua tuoda niitä ’huolia’ tänne ollenkaan, mutta meditoidessa tuli luottamus ja usko, että vedän oikeat asiat puoleeni. Mä oon niin kiitollinen Äiti Chille ja Raimundille, että saan mennä sinne.. Tuo oli yksi asia, mitä toivoin löytäväni täältä. Paluu meditoinnin ääreen. On helpompi antaa muille, kun antaa ekana itselleen. Oon muutenkin huomannut kantavani tietynlaisia muureja ja alkanut oivaltemaan, mistä muurien juuret on lähtöisin. Kyse on siitä, kauanko niitä juuria itse ruokin – joku antaa siemenet, mitä päätän niistä itse kasvattaa? Tuntemukset, ajatukset, sanat, teot.. Voi kun näitä on niin helppo kirjottaa, todellisuus onkin muu juttu.

DSC_7195

Mutta näihin fiiliksiin, sawadikhaaa!

Hanna 🙂

OMA TREENAAMINEN?

  • way too easy! Täällä tulee liikuttua paljon skobilla tai autolla, mutta myös pyörällä,
  • Riisipussit painaa oikeesti paljon ja kun pitää huolen ergonomiasta niitä nostellessa niin saa hyvän treenin. Itse lähdin syväkyykystä ylös :D,
  • Mulla on Bodybalancen koreografioita paljon koneella duunin takia. Niitä on tullu tehtyyn ja sitten vielä dynaamisempi treeni perään,
  • Luovuus on oiva apukamu! Treenasin esimerkiksi suoria kärrynpyöriä autotien viivan päällä (ei oo mikää kauhee ruuhka täällä :D). Vedin leukoja ja vatsoja tässä meidän rakennuksen katon tukipidikkeessä (siin ei sais kyllä roikkua)… kaikkea sitä kekkaa, kun viittii,
  • Punneruksia voi varioida, vatsat ja selät tehdä seisten, roikkuen, maaten, istuen, hyppyjä, kyykkyjä, askelkyykkyjä…… Vau siinähän on jo koko kehon treeni!
  • JA mun lemppari jumppakirja, jossa hyviä vinkkejä kehonpainotreeniin:
  • DSC_7310
    Kehonpainoharjoittelu Movement Rajala/Härkönen

KYLÄSSÄ

Perjantai 1.7.

Muut vapaaehtoiset olivat jo lähteneet kun klo 7 luovutin unen suhteen. He olivat menneet papan kanssa viemään riisipusseja muille kyläläisille, mut me sovittiin eilen että mä voin pitää lepoa. Hengailin tässä talolla, siivoilin ja tutustuin ympäristöön, kunnes Raimund tuli hakeen mut skoballa (täällä ei paljoo kypäriä käytetä ja ovat kaikenlisäksi kalliita. Skobilla ajaa ihan junnut myös) päämajalle. Siellä laitettiin kahvetta ja juteltiin kaikenlaisista jutuista. Raimundilla on kova uratausta ja on lähtöisin itävallasta. Ymmärretään toistemme juttuja hyvin ja ajatellaan monista asioista samalla tapaa, joten juttua riittää. Sil on monta rautaa tulessa ja oikeesti haluu rakentaa näihin kyliin jonkinlaisen infrastruktuurin. Uskon et hyvät mielessä, miks muuten kituuttelis kaikenlaisten hankintojen suhteen, kun vois olla niin monessa paikkaa muuallakin. Tehnyt paljon hyvää kyläläisten puolesta ja hänestä todella tykätään täällä. Noh siinä rupatellessa muut vapaaehtoiset Shelly ja Magda saapuivat ja syötiin aamupala. Sen jälkeen lähdetiin riisipellolle ja ai että oli kiva kokemus (myöhemmin mulle naureskeltiin kylillä, koska olin siinä kirjaimellisesti niin paska :D)! Tääl on niin ihanaa, kun ajetaan jonkun ohi niin kaikki vilkuttaa! Todella tervetullut olo.

13567253_601128463388812_5255951331746591917_nKuva: Raimund Wagner / Volunt2thai

Tänään mentiin koululle, sinne missä tuun opettaa lapsille liikuntaa ja englantia. Tultiin sinne lounasaikaan ja syötiin todella hyvää safkaa. Kun meille tuotii ruokaa pöytää, niin kattamisessa ei saanut auttaa. Kysyin miksi ja Raimund vastasi, että jos kaikki koko aika auttaisi, niin mikä olisi sitten oikeiden työntekijöiden työ – he ovat ylpeitä työpaikoistaan. Ymmärrän kyllä. Siinä syödessä palaveerattiin Raimundin ja opettajan kanssa, että millon ja mitä teen lasten kanssa. Sovittiin, että heti tänään (olinko valmistautunu? EN) kun lapset on ruokailun jälkeen meditoineet 30 minuuttia – Kyllä meditoineet! Kouluhan täällä on harvinaista herkkua ja tämä koulu on temppelin lahjoittama, joten meditointi on osa opetusta. Koulussa ollaan 12 vuotiaiksi asti ja etenemis mahdollisuudet monilla lapsilla tyssää siihen, koska perheellä ei ole varaa kustantaa muita kouluja. Jotkut menevät siitä suoraan temppeliin opiskelemaan munkeiksi tai nunniksi, joka on ilmainen mutta sisältää elämän suhteen omat sääntönsä. Toiset auttavat perhettä työnteossa, lähtevät isompiin kaupunkeihin paremman elämän toivossa, ovat tekemättä mitään tai jatkavat eteenpäin. Volunt2thai auttaa opetuksen, rakentamisen ja hankintojen kanssa.

13501802_601175460050779_7898723706270707489_nKuva: Raimund Wagner / Volunt2thai

108 thaimaalaista lasta mun edessä. Englannin taidot ovat heikot. Jokainen silmäpari toljottaa mua ja mä en tosiaankaan ollut kerennyt suunnittelemaan vielä mitään, sillä tarkoitus oli aloittaa ohjaukset vasta ensi viikolla. No ei se mitään, extempore jutut on kivoja. Ohjeistin lapset isoon ympyrään, näyttämällä tuomastani frisbeestä mallia ja osoittamalla käsillä – aikamoista pantomiimia. Raimund ja opettaja auttoi hieman. Itse jäin keskelle ja siitä se sitten lähti. Tehtiin kaikenlaisia hyppyjä, venytyksiä ja liikkuvuutta parantavia liikkeitä. Sen jälkeen jaoin heidät 5 eri ryhmään ja annoin joko pallon tai frisbeen kullekin ryhmälle. Näiden välineiden kanssa leikittiin muutamia leikkejä, kunnes ohjeistin samat 5 ryhmää jonoon. Siitä lähti ehkä maailman äänekkäin ja hauskin viestikisa, mitä oon ikinä pelannut. HUH HUH kun 108 lasta ja 5 muuta aikuista vaan nauraa ja iloitsee.. wau mikä fiilis!!!! Pelin jälkeen lapset jäi istumaan, kiitettiin thaiksi, englanniksi ja suomeksi ja ohjeistin heidät luokkiinsa. Sitten alettiin suunnittelemaan Raimundin ja pää opettajan kanssa, et kuinka rakennetaan parempi temppuilualue, jotta saadaan Gymin antamat renkaat turvalliseen paikkaan ja jossa on helpompi opettaa vaikeampiakin temppuja. Pääsin vielä loppuun opettamaan 6 luokkalaisille englantia.

13524342_601175583384100_5416234621950484404_nKuva: Raimund Wagner / Volunt2thai

Shelly lähti tänään, jatkoi matkaa jonnekki päin maailmaa eli nyt ollaan täällä Magdan kanssa kahdestaan. Magda on 21 vuotias ja tulee latviasta. Hieman myöhemmin Raimund tuli ja kysy maistuuko thai kalja ja olin että mikä ettei :D. Siinä se ilta sitten menikin, Magda kyllästy meidän luovaan keskusteluun, mutta meillä jaarittelu senkuin vaan jatkui. Raimund oli todella tyytyväinen mun ohjaukseen ja sanoi ettei ole nähnyt vastaavaa. Hän haluu nyt viedä mua täällä joka paikkaan ja koko aika kehuu kaikille.. 😀 Sanoi uskomattoman upeita asioita ja tuun oleen niistä aina kiitollinen. Raimund anto mulle todella hyviä vinkkejä monien asioiden suhteen, joista oon super kiitollinen.

DSC_7202
maailmansuloisin Juli 🙂

Nää lapset täällä on todella suloisia, hymyileviä, iloisia, täynnä energiaa. Älyttömän ”elämän fiksuja” tai mitens sen nyt sanois.. Taitavia käsistään ja tietää paljon viljelystä, rakentamisesta, kuinka pitää huolta vanhuksista, ruoan laitosta.. pienet lapset auttavat niin vanhempiaan kuin isovanhempiaan. Kaikille on jotain työtä – vanhukset eivät vaan makaa lahnoina paikoillaan odottaen kuolemaansa, eikä lapsilta paapota aivoja pihalle. Meillä on paljon opittavaa. Sivistyksen suhteen asiat on taas erilailla. Se nyt on ymmärrettävää, kun katsoo millä tasolla elämä täällä on. En kyllä sano, että tää olis yhtään huonompi – monella tapaa mun mielestä paljon parempi kuin länsimaissa. Ehkä paras olis ottaa juttuja vähän sieltä täältä, mut on kuitenkin upeaa et aina voi oppia uutta toiselta – oli se toinen missä asemassa vaan ja minkä ikäinen tahansa.

Huomenna tulee kokemus joka veti hiljaiseksi… Todella. Enkä tosiaankaan ikinä voinut kuvitella et pääsisin vastaavaan. Uskomatonta ja kaunista kaikessa maagisuudessaan.

Tzöö kan phrung nii khrap!

Khoop khun khrap ❤

Hanna 🙂

MISSÄ OLEN JA MIKSI

  • Koillis-Thaimaassa, Ban nong phong Udon thani,
  • Löysin Volunt2thai:n sivustolta HelpStay, jonne eri vapaaehtoisjärjestöt voivat jättää ilmoituksensa ja vapaaehtoisiksi aikovat sitten etsiskelevät niitä,
  • Kuten Raimund on fiksusti sanonut, että ”vapaaehtois” – sana on nykyään iso bisnes ja aikamoista bullshittiä. Hän aikoo muuttaa jossain vaiheessa oman järjestönsä nimen niin, että ymmärretään tämän olevan oikeasti projekti kyläläisten hyväksi (paljon työtä, eikä mitään elefanttien silittelyä),
  • Tehtäviä on erilaisia ja suunnitelmat saattavat muuttua ihan hetkessä, koska tämä on projekti ja auttamisalue tehtävineen on laaja ja myös itse vapaaehtoiset saavat ehdottaa idiksiään,
  • Pitkään olen puhunut, että haluan auttaa ja päästä kasvamaan paikkoihin, joissa opin kiitollisuudesta ja elämästä vielä enemmän – astumalla ulos omasta mukavuus kuplasta.

MATKALLA

DSC_7096
Fly away!

 

Nyt ollaan ja kaukana sivistyksestä. Mun pahimmissakaan painajaisissa ei oo ollu näin paljoo ötököitä.

Matka oli kyllä pitkä, mut ei missään vaiheessa haitannut mikään. Tai en ainakaan muista. Keskiviikkona lähti lento klo 17:35 uudella koneella Airbus jotain. Ihmeellistä kuinka toi 10 tunnin matka tuntu tosi lyhyeltä ja tuskattomalta verrattuna lyhyempiin matkoihin. En nukkunut koneessa ollenkaan, mun vieressä ollut kyllä nukku. Ei voinu erehtyy. Bangkokin lentokenttä on niin iso! Ja tosi monella on musta tukka! 4 kerroksesta löysin Thai lentoyhtiön toimiston, josta kävin ostaan lipun Udon thaniin (1980 bhatia, n 60e). Kello on 8 ja lento lähtee 14:35. Eli ei muutakun penkille jumittaa. Siinä jumittaessa tutustuin reppumatkustajaan, joka oli ollut pari viikkoa thaimaassa ja nyt matkalla vietnamiin kuukaudeksi ja sieltä vielä etelä-koreaan kaheksi viikkoo. Juteltiin hyvin diipeistä asioista, molemmat mietiskelee oman elämänsä suuntaa, joten oli helppo samaistua. Mut jännästi oivaltelee asioita, kun ei oo niin sidoksissa siihen omaan ympäristöön.

DSC_7099
Finskin lennolle sai ottaa 23kg laukun mukaan, mut thaimaan sisäisellä lennolla raja oli 20kg.. Siinä olikin urakka saada painoa jaettua. Pikku reppuun mahtuu yllättävän paljon, kun koittaa ja päälle jätin topin, t-paidan, svetarin ja vyötärölle hupparin :D.

Lento Bangkokista Udon thaniin meni nopeasti, tunti vain kesti lentää. Udon thanin kenttä on tosi pieni, joten ei ollut eksymisvaaraa. Ei ollut mitään hajua, et minkä näköistä porukkaa oli mua vastassa. Hetken kuitenkin ooteltuani nainen, joka esittäytyi Liliksi tuli mun kuva kännykässään ”are you this girl?” vastaan,eli homma hoidossa ja ei muuta kun autoon. Liikenne oli vähintäänkin kaikkee muuta kuin suomen, auto oli iso ja Lili, joka sitä ajoi oli hyvin pieni kooltaan. Vähän pelotti, mut olin liian väsyny et olisin pelänny sen enempää. Udon thanista Ban nong phongiin on 17 kilometriä, matka tuntu tosin pidemmältä koska ei ollut mitään hajua minne mennään – välillä kyllä kävi mielessä et missä mä oon ja mitä ihmettä mä oikeen teen täällä. Pysähdyttiin katu markettiin, jossa ihmiset oli aivan super ihania! Paljon toljottavia silmäpareja ja hymyileviä kasvoja. Se mikä pisti silmään, oli se kuinka ihmiset täällä hymyilee myös silmillään. Ban nong phongiin saavuttua tultiin Lilin koti talolle, joka on periaatteessa meidän ”päämaja”. Siellä sain mukavan vastaanoton järjestön perustajalta Raimundilta ja heidän lapsilta, mamalta ja papalta. Pääsin vihdoinkin suihkuun! Aloin ninjailee heti Raimundin 9 vuotiaan Niki pojan kanssa :D.

DSC_7102
Perillä! ”Päämajan” keittiössä 🙂

Tää vapaaehtois”kylä” on vielä rakenteilla, mut mun mielestä todella hieno, kun miettii et mihin olin valmistautunut. On suihku (tai betonia ja hana), wessat, hyvät sängyt (super kovat vaan), kolme eri taloa ja tilaa ympärillä. Ja isohko terassi. Yhtä taloa vielä rakennetaan ja itseasiassa tällä hetkellä kirjoitellessani on tuolla rakennusurakka jo alkanu (joka kesti yhden päivän HUOM yhden päivän!! eikä oo mikään savimaja). Kuitenkin shokki oli kova kun pääsin talon sisään. Mä lupaan, olin niin valmis lähtee takas kotiin :D…. kuinka monta ÖTÖKKÄÄ voi olla olemassa??? Tääl on ihan helvetisti niitä, on hämistä, koppakuoriaista, kärpäsiä, kärpäsiä, kärpäsiä, kärpäsiä, hyttysiä, liskoja, tuhat jalkasia…. ja siis niit on paljon erilaisia. Olin ihan kauhuissani, ihan kauhuissani. Onneks sängyissä on verkot. Mut ekana yönä nukuin pari tuntia, eli paljon univelkaa alla. Ja varmasti se, et sato kaatamalla ja heinäsirkat laulaa kajarit täysillä ja katolla on joku tsiljoona linnunpesää myös vaikutti :D. Linnunpaska haisee, haisee tälläkin hetkellä. En pääse sitä hajua karkuun.

No mutta kaikki hyvin. Alku shokki selätetty ja asiat alkaa selkiintyä. Nyt on sadekausi ja mätäkausi – mulla aukes heti parit haavat ja pitää olla varovainen, ettei niihin mene helvetin kärpäsiä, jotka munii inee. Ilmasto täällä on tällä hetkellä todella kostea, soijjjaa pukkaa ihan vaan tässä istuessa. Asteita on päälle 30 ja välillä sataa. Ei yhtään haittaa sade, se virkistää mukavasti ja siis kun tääl ei missään nimessä ole kylmä. Hikinen 24h. Huomenna mennään riisipellolle ja koululle. Niistä lisää siis uudessa postauksessa!

Kiitos ja kumarrus! Khop khun ka ❤

Hanna 🙂

Matkalaukussa/repussa:

  • makuupussi, pyyhe, väljiä vaatteita (ihan parit shortsit ja topit, koska varsinkaan temppeleissä ei saa näkyä jalat eikä olkapäät),
  • kirjoja, paperia, kyniä, puukko, monitoimi puukko tsydeemi :D,
  • muutamia ravintolisiä (tuun karvasena, pallit omistavana ja matalaäänisenä takas hahaha just kidding), särkylääkkeitä, harja, pinsetit, sakset,
  • rahaa, kortti, passi, kone, laturit, toinen puhelin,
  • jotain rasvoja, ea-pakkaus, antiseptinen aine, käsidesi, dödö, saippua, shampoo, hoitsikka, hyttysmyrkky,
  • lahjoja koululaisille ja Raimundin perheelle,
  • Gymi lasten ja nuorten kuntoklubilta voimistelurenkaat lahjoituksena koulun lapsille 🙂

Ennen matkaa:

-Rahan säästö, paljon töitä ja asumis muutoksia,

-Vakuutus asiat kuntoon,

-Mastercard credit/debit -tilin luominen (en oo ennen tartennut credittiä sen kummemmin)

-Rokotteet, muut kunnossa paitsi hepatiitti A ja japanin aivokuume – näidenkin otto meni super hilkulle – makso hyvän summan, mut mieluummin näin päin.

-Yhteydenpito Volunt2thaihin, sinne cv:n + motivaatio kirjeen jne lähettäminen ja tietysti asioista selvää ottaminen,

-Thai -kulttuuriin tutustuminen

-Viisumia en tarvitse, koska olen alle kuukauden (29 päivää)

-Paljon hankintoja, bye bye mani

-Volunt2thai ABC kirjeen tulostaminen, jossa tarvittavat numerot ja osoitteet ja infot mitenkä pääsee Udon thaniin

-Muita järjestelyjä suomen päässä,

-Ystävien kanssa hengailu 🙂 guuman kollin hiplailu.. hahahha sorryyyyy 😀